Toisin kuin usein ajatellaan, esituotanto on kokonaisvaltainen prosessi, jonka aikana yhtye hiotaan parhaaseen mahdolliseen kuntoon sekä teknisesti, taiteellisesti että yhteisöllisesti. Tavoitteena on tehdä olemassa olevasta materiaalista paras mahdollinen äänite, joka mietitään loppuun saakka ilman, että yksikään nuotti tai isku jää punnitsematta ja arvioimatta. Onnistuneen esituotannon lopputuloksena on parhaimmillaan bändi, jolla on valmiina liuta hittejä ja taito soittaa suohon kenet tahansa.
Esituotannon aikana pyritään etsimään ja havaitsemaan ongelmat, joihin bändi voi myöhemmin törmätä – ja jotka pahimmassa tapauksessa kaatavat bändin tilanteessa, jossa rahaa ja aikaa on jo investoitu paljon. Niin kauan kun ollaan vielä treenikämpällä, on myös aikaa miettiä ovatko kaikkien bändin jäsenten haaveet yhteiset, eli onko kaikilla sama päämäärä. Musiikkihommissa parasta on se, että sitä voi tehdä niin monella tasolla. Kaikkien ei tarvitse pyrkiä ammattilaisiksi, mutta jos keikkaa alkaa tulla ja tallenteet myydä, on oltava myös valmis käyttämään bändiin hyvinkin paljon aikaa.
Aloitetaan esituotanto siis vaikkapa niin, että mennään ilman soittimia istumaan iltaa bändin kesken ja juttelemaan missä halutaan olla vuoden, viiden vuoden ja kymmenen vuoden päästä. Tavoite kannattaa asettaa tarpeeksi korkealle, koska sitten kun asiat alkavat tapahtua, tapahtuu paljon ja nopeasti.
Kotiasiat kuntoon
Jokaisella meistä on oma tukijoukkomme kotona – elämänkumppani, ehkä perhe, työt ja opiskelut. Suurimmat ristiriidat syntyvätkin usein juuri kodin ja soittajan välillä. Tärkeintä on, että kotoa kannustetaan eikä vedetä mattoa alta vaikkei mitään heti tapahtuisikaan. Olkaa samalla puolella, pyydä puoliso keikalle eturiviin ja ole rehellinen niin onnistumisista kuin epäonnistumisista. Vaikeudet ovat voittamista varten, ja mitä pidemmälle edetään, sitä enemmän joutuu kasvotusten erilaisten haastavien tilanteiden kanssa. Jos perusasiat eivät ole kunnossa, ei ole vielä aika lähteä sijoittamaan bändiuraan vain saadakseen kuulla että “nyt se harrastaminen saa jo riittää”.
Kymmenen neuvoa esituotantoon
Kuuletteko varmasti kaikki toisenne treenikämpällä? Soittakaa biisit kymmenen kertaa ilman laulua, sillä laulu on usein yli puolet siitä mitä biisissä tapahtuu. Sen alle saattaa jäädä aivan järkyttäviä mokia huomaamatta. Ei ole mitenkään harvinaista, että puolet bändistä soittaa mollissa ja puolet duurissa silloin, kun päällä on solistisesti kiinnostava lauluosuus. Nämä virheet pitää pystyä paikantamaan ja korjaamaan.
Samalla voi jättää soolot soittamatta ja miettiä mitä soitetaan siinä kohdassa, kun normaalisti vingutettaisiin sydänverellä sitä ”maailman suurinta leadia”. Studiossa soolot soitetaan päälle. Niinpä komppipuolella on tilaa antaa alle vaikka pehmeästi harjattua sointumattoa pohjia äänitettäessä. Kokeilkaa soittaa selin toisiinne. Studiossa, samoin kuin isoilla keikoilla, ei näköyhteys toimi kuitenkaan. Soiton pitää kulkea kuulon ja tiedon varassa.
Laittakaa rumpali ja basisti soittamaan biisejä kahdestaan ja tarkkailkaa, osuvatko basarin ykköset ja basson ykköset tarkalleen yhteen. Muutamakin myöhemmin stadionmittaan yltänyt bändi on lähetetty esikoislevynteosta takaisin kotiin opettelemaan basaritekniikkaa.
Jos aiotte käyttää klikkiraitaa, alkakaa opetella sen käyttämistä ainakin kuukautta etukäteen. Ammattilainen osaa “elää” klikin edellä ja takana ja tarvittaessa muuttaa tempoa. Varsinkin alkuvaiheessa (usein myöhemminkin) voi olla hyvä idea säätää klikin tempoa hiukan biisin mukaan niin, että kertosäkeissä se nopeutuu ja säkeistöön palatessa hidastuu. Ihannehan olisi, että biisi eläisi luonnollisesti ja soitettaisiin tarkasti suhteessa draaman kaareen eikä ulkoa asetettuun marssirytmiin.
Samalla joudutte miettimään biisin rakenteet. Se montako kiertoa mennään mitäkin, on treeneissä ja laulun kanssa itsestään selvää. Äänittäessä pohjia – varsinkin jos se tehdään ilman demolaulua – on hyvinkin mahdollista, että pari kiertoa jää uupumaan jostakin. Asia on helposti autettavissa kuuntelemalla olemassa olevaa treenikämppä-äänitettä kerran kynän ja paperin kanssa.
Treenatkaa laulut ja ehkä vähän sitä ääntämystäkin, jos laulukieli on vaikkapa englanti. Sinänsä huonolla ääntämyksellä ei ole väliä enää sitten kun mennään maailmalle, koska jokainen kansakunta puhuu englantia omalla aksentillaan. Kotimaisessa yleisössä saattaa kuitenkin ilmetä myötähäpeää jos solisti vetää Amerikan- ja Brittislangia härmäläisittäin. Ja kotiyleisö on joka tapauksessa se, joka maksaa sen mahdollisen maailmanvalloituksen. Samalla kertaa on hyvä miettiä stemmat kuntoon ja jättää niistä rivien alun konsonantit ja plosiivit pois. Tilastot osoittavat, että mitä enemmän laulajia bändissä on, sitä helpompi sen on saada yleisö puolelleen.
Joskus vasta tässä vaiheessa huomataan, että sävellaji on laulajalle vaikea tai jopa mahdoton. Harkitkaa tarkkaan, voiko biisejä transponoida, koska jokainen sävellaji on aavistuksen verran omanlaisensa. Vai olisiko parempi miettiä laulumelodiaa ja sen tulkintaa?
Äänittäkää koko ajan treenejä ja kuunnelkaa niitä myös kotona. “Punaisen valon kauhu” vaivaa koviakin ammattilaisia ja siitä pääsee eroon vain tottumalla siihen, että tallennus on päällä eikä sitä tarvitse pelätä ja hätäillä.
Jos osuudet eivät mene heti oikein treenatkaa lisää, mutta älkää vaatiko, että treeni tuottaa heti tulosta. Joskus riffiä tai fraseerausta saa toistaa sata kertaa eikä se mene millään, mutta kun nukkuu yön yli, on oppi usein kuultavissa heti seuraavana aamuna. Kun ruumis rentoutuu, oppi siirtyy lihasmuistiin.
Jos äänitteelle tulee vierailijoita, pyytäkää heitä käymään jo treeneissä niin saatte miettiä rauhassa mitä lopullisessa otossa vedetään. Ammattilaismuusikon ongelma on päinvastainen kuin aloittelevan: siinä missä aloittelija haluaa oppia soittamaan osuutensa oikein, on ammattilaisella laaja paletti vaihtoehtoja joista pitää valita sopivin.
Hyvin sovitettu on jo puoliksi miksattu.
Kirjoittanut: Kivi Larmola
Kuva: Afa Vuotila
Julkaistu: 3.9.2013
