Logo tekee bändistä brändin. Parhaimmillaan se kiteyttää visuaalisesti koko bändin olemuksen. Lapko-yhtyeen laulaja-kitaristi Ville Malja sanoo, että heidän logonsa on edelleen ”bändin isoin sinkku”. Simppeleistä pölkkykirjaimista sommiteltu logo saattaa yhä olla tunnetumpi kuin yksikään heidän kappaleistaan. Maljan mielestä logon iskevyys kääntyi joskus jopa itseään vastaan.
”Me kuultiin joskus, kun ihmiset kyselivät toisiltaan, että mistä noita design-paitoja saa. He eivät edes tienneet, että se oli jonkin bändin logo, mikä ei välttämättä ollut enää pelkästään hyvä asia. Se lähti 2000-luvun ensimmäisten vuosien aikana elämään ihan omaa elämäänsä.”
Logo syntyi vahingossa
Kuten kaikki suuret keksinnöt, logo syntyi vahingossa. Yhtye aloitti toimintansa nimellä Mooses. Vuosituhannen taitteessa laulukieli vaihtui englanniksi ja nimeksi valittiin Lapko. Bändille piti tietysti saada uusi logo.
Siihen aikaan digitaalinen kuvankäsittely oli uusi ja jännittävä asia. Malja ja basisti Anssi Nordberg päättivät ottaa Photoshopin kolmosversiosta kaiken irti. He suunnittelivat logon, joka oli trendikkäällä tavalla röpelöisen ja kuluneen näköinen. Kun logo oli valmis, siitä piti teettää heti paitoja. Tiedosto vietiin disketillä harjavaltalaiseen Seri-Seppo-painotaloon. Lopputulos oli yllätys.
”Kun me mentiin hakemaan niitä paitoja, Seppo ilmoitti, että tiedosto oli ollut vähän rikki. Hän oli latonut koko logon uudestaan Arial Blackilla, että se olisi siistimpi ja siitä saisi jotain selvääkin. Me oltiin, että voi vittu, mitä tästä nyt tuli.”
Malja ja Nordberg menivät jälkimmäisen äidin luo. He istuskelivat olohuoneessa, katselivat paitaa ja tulivat lopulta siihen tulokseen, että sehän näyttää itse asiassa hyvältä.
”Se tietty groteski vähäeleisyys tuli ihan vahingossa, ei me oltu tarkoitettu sitä. En tiedä, onko se alkuperäinen tiedosto enää tallessa. Siinä oli jossakin vaiheessa logon vieressä sellainen tarkka-ampujamies. Sekin häipyi siitä jostain syystä pois.”
Kirjainten kääntely peilikuviksi sai Maljan mukaan alkunsa Photoshopilla leikkimisestä. Se on kuitenkin vain hänen versionsa tarinasta. Nordbergillä on kuulemma erilaisia muistikuvia.
Kun Malja miettii, mitkä logot ovat jääneet kertaheitolla hänen omaan mieleensä, niitäkin yhdistää yksinkertaisuus ja iskevyys. “Heavybändit Acceptista Stonen kautta Judas Priestiin ovat aina osanneet tehdä tehokkaita logoja. Danzigin Skull-paita ja tietysti myös Misfitsin kallokuva ovat sellaisia, joiden kanssa olen kasvanut. Toisaalta New Kids on the Block osasi hienosti tuotteistaa kaiken. Mun mielestä monen rockbändin kannattaisi ottaa niistä oppia, että miten tehdään lippiksiä ja pinssejä.”
Lapko-paidasta myyntihitti
Kun Lapkon logoa alettiin painaa paitoihin, ne vietiin käsistä. Vuonna 2004 Lapko oli julkaissut vasta ensimmäisen albuminsa The Armsin. Bändin paitoja alkoi kuitenkin näkyä joka toisen festivaalikävijän päällä. Niitä saatettiin myydä viitisenkymmentä kappaletta joka keikalla. Malja ei uskalla edes arvioida, paljonko Lapko-paitoja hulluimpina vuosina yhteensä myytiin.
“Jos me oltais oltu vähän viisaampia markkinamiehiä, kyllä niillä rahoilla olisi pari paljua saanut ostettua”, hän naurahtaa.
Pian esikoisalbumin julkaisun jälkeen Fullsteam alkoi myydä Lapkon keikkoja. Yhtye antoi Fullsteamille lisenssioikeudet merchandise-myyntiin. Aloittelevalla harjavaltalaistriolla ei ollut resursseja sijoittaa tarpeeksi rahaa paitoihin, jotta niitä olisi saatu teetettyä riittäviä määriä eri kokovaihtoehtoina. Fullsteam siis otti riskin ja sijoitti paitoihin, joiden myynnistä saadut tuotot jaettiin sovitussa suhteessa.
“Se oli meille siinä vaiheessa erittäinen edullinen diili. Meitä ei ryöstetty. Vielä. Myöhemmin kyllä”, Malja sanoo ja nauraa.
Oheistuotteiden myynti on oma lajinsa
Lapko on aina suunnitellut oheistuotteensa itse. Käytännössä basisti Anssi Nordberg tekee tuotteiden designin ja muut yhtyeen jäsenet kommentoivat hänen ehdotuksiaan. Ulkopuolisia suunnittelijoita tuskin otetaan mukaan jatkossakaan.
Alusta asti Lapkon keikoilla on kulkenut mukana oma merchandise-myyjä. Yhden ylimääräisen henkilön kuljettaminen mukana on iso kuluerä, mutta he ovat kokeneet, että paitamyyjä on asiakaspalvelussa tärkeä linkki yleisön ja bändin välillä.
Millainen merkitys merchandise-myynnillä on nykyisin Lapkon ansaintalogiikassa? Millainen prosentti heidän liikevaihdostaan tulee oheistuotemyynnistä? Malja sanoo, että suurehkolla klubikeikalla paitoja voidaan myydä muutamia kymmeniä. Festivaaleilla niitä voi mennä kaupaksi jopa sata.
“Liikevaihto voi olla komea ja myynti nousta nelinumeroiseen summaan, mutta se on eri asia, mitä lopulta jää viivan alle. Siinä välissä on nykyään niin paljon hapankaalinhajuisia käsiä. Ehkä kolmasosa keikkaliksasta on mahdollista saada paitamyynnillä, jos sen hoitaa hyvin.”
Kokemus opettaa
Mitä vuodet ovat opettanee oheistuotebisneksestä? Jos Lapko aloittaisi nyt, mit ähe tekisivät sillä saralla toisin?
Ensinnäkin Malja miettisi, miten logon ympärille voisi kehittää erilaisia tuotteita. Paitoja he myivät parhaimmillaan “kuin leipää” ja kangaskasseja “varmaan enemmän kuin Nekalan Siwa muovipusseja”, mutta konseptin olisi voinut kopioida muihinkin tuotteisiin.
Toinen opetus on se, ettei valikoiman kannata antaa rönsyillä liian laajaksi. Jossain vaiheessa Lapkolla saattoi olla keikoilla myynnissä 10-15 erilaista paitaa. Samaan aikaan esillä saattoi olla kahden eri albumin aikaisia tuotteita. Se johtui vain siitä, että he olivat teettäneet liian isoja eriä, joita jäi varastoon.
Malja tiivistää, että myynnissä kannattaa pitää paria perustuotetta, ja niiden rinnalla valikoimaa voi piristää pienillä eksklusiivisilla erillä jotain muuta kivaa.
“Jossain vaiheessa me tehtiin paitoja, joissa oli meidän lärvit ja nimmarit. Ajateltiin, että kun paita on tarpeeksi ruma, kaikki haluavat sen, joten niitä tilattiin monta isoa laatikollista. Ei siinä käynytkään ihan niin. Kaikki muut paidat myytiin ympäriltä, mutta siinä erässä oli kiinni tuhansia euroja, eikä se liikkunut mihinkään. Se oli ihan älytöntä.”
Ville Malja säveltää kehysten sisään
Lapko on jo alkanut miettiä seuraajaa helmikuussa 2015 julkaistulle Freedom-albumille. Vaikka seuraavan levyn nimeä ei ole edes päätetty, Maljalla on jo selkeä visio, miltä sen kansi näyttää.
“Visuaalisen maailman rajaaminen ohjaa jopa biisintekoprosessia, jos sävelletään niin sanotusti kehysten sisään. Voisi ajatella, että siinä mennään perse edellä puuhun, mutta rajoitteet tuovat vapautta: jos on visuaalinen viitekehys, sen sisään on kiva nikkaroida.”
Lapko-yhtyeen jäsenistä on kaksi visuaalisen alan ammattilaista: Malja on siviiliammatiltaan valo- ja videokuvaaja, basisti Anssi Nordberg graafinen suunnittelija. Kuten Malja kertoo alla olevalla videolla, se ei voi olla vaikuttamatta heidän bänditoimintaansa sekä hyvässä että pahassa.
Visuaalisuus on keskeinen osa artistin imagoa
Visuaalisuus on niin luonteva osa yhtyeen tarinaa, ettei sitä voi erottaa heidän musiikistaan. Malja kertoo, että vuoden 2007 Young Desire -albumin nuoruuden uhoa korostettiin promokuvissa ja omassa pukeutumisessa moottoripyöränhajua uhkuvilla nahkatakeilla. Seuraava levy, vuonna 2010 julkaistu A New Bohemia, oli musiikillisesti pehmeämpi. Kansivihkoon valittiin mattapinta, teksteissä käytettiin ensimmäisen kerran antiikvaa eikä groteskia. Kahden vuoden päästä julkaistu Love oli rankempi albumi. Siksi kanteen tuli UV-lakka ja värimaailma oli tummanpuhuva.
Aiemmin Lapkon visuaalista olemusta oli hallinnut mustavalkoinen värimaailma. Freedom-albumilla tehtiin tietoinen päätös irtautua siitä ja käyttää rohkeasti värejä. Samalla se symboloi uuden aikakauden alkua, kun yhtye oli muuttunut triosta nelimiehiseksi.
“Biiseissä oli enemmän ääniä ja arrit olivat pulppuavampia, joten värimaailmastakin tuli vitaalimpi ja räiskyvämpi”, Malja kertoo.
Jos Lapkon tarina pitäisi kertoa puolen minuutin hissipuheena, millainen se olisi? Malja miettii muutaman sekunnin ja muotoilee sitten pitkän virkkeen: “Ulkopuolisuudesta kärsivä bändi, joka haluaisi olla maailman suurin, mutta samaan aikaan vihaa sitä mahdollisuutta, että niiden musiikki olisi niin ymmärrettävää, että bändistä voisi tulla maailman suurin.”
Entä miten se ilmenee Lapkon visuaalisuudessa?
“Me kelataan aina, että voisiko esimerkiksi Depeche Mode tehdä jonkin jutun kiertueellaan ja toimisiko se stadioneilla. Love-albumin kiertueelle me mietittiin sellaista isoista L-, O-, V- ja E-kirjaimista koostuvaa valoseinää. Niitä visioidaan aina stadionin kautta, mutta päädytään kuitenkin Seinäjoen Varttibaariin tai Tampereen Klubille.”
Kirjoittanut: Janne Flinkkilä
