Maailmaa kiertävän kitarateknikon arki on rankkaa. Daniel Lioneyen Pohjois-Amerikan-kiertueen raadollisuudesta Jenkkirundi-kirjan juuri julkaiseva Kimmo Aroluoma tietää, mistä puhuu. Hänelle ovat tulleet aiemmin tutuiksi sadat lavat lukemattomissa eri maissa esimerkiksi HIMin, Amorphisin ja The Rasmusin leivissä.
Henkisesti kuormittava ja epäsäännöllinen työ vaati veronsa. Custom Sounds -efektipedaalikaupan ja Backstage-blogin pyörittämiseen nykyisin keskittyvä Aroluoma sai vatsahaavan ja työmania yhdistettynä jatkuva kiertämiseen johti avioeroon.
Daniel Lioneye -kiertue avasi silmät. Uuden kirjan piti aluksi olla opas siitä, miten jenkkikiertue järjestetään, mutta pääteemaksi hahmottuikin ”uraansa intohimoisesti suhtautuvan ihmisen vaikeus olla itsensä kanssa”. Jenkkikiertue on henkilökohtainen, avoin, rehellinen, syvällinen ja karu selviytymistarina kiertuekulissien takaisesta kaaoksesta, epäsäännöllisen työrytmin sovittamisesta perhe-elämään, kunnianhimosta, fysiikan pettämisestä ja oman henkisen polkunsa löytämisestä.
Aroluoma avaa Rytmimanuaalin haastattelussa näkemyksiään kitarateknikon työn haasteista ja stressaavassa työssä jaksamisesta.
Millaisia haasteita, paineita ja uhrauksia intohimoisuus tuo tullessaan maailmaa kiertävälle kitarateknikolle?
”Intohimo on elämän suola. Olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä, joilla on oma agenda. Niitä löytyy paljon taiteilijoiden keskuudesta mutta myös yrittäjistä. Se, että ihminen muuttuu tekemisensä peilikuvaksi ja että omasta päämäärästä muodostuu koko elämän tarkoitus, on mielenkiintoinen ilmiö.”
”Kitarateknikkoa riivaavat freelancer-työn varjopuolet. Töitä pitää ottaa vastaan silloin, kun niitä tarjotaan. Epäsäännöllisyys on vielä pahempaa kuin ’normaaleilla’ palvelualoilla. Jos töitä on, sitä voi olla kuukausien ajan, ja sitä voi seurata kuukausien joutilaisuus.”
”Kun on tottunut työskentelemään tiiviisti, tyhjäkäynnistä nauttiminen on hyvin vaikeaa. En sano, että kaikki teknikot ovat yhtä perfektionistisen maanisia kuin mitä itse olin, mutta oma lähtöasetelmani oli sen verran haastava, että sekin osaltaan ajoi minut pakonomaiseen haluun olla paras, kykenevin ja työllistetyin teknikko päällä maan.”
Millaisia luonteenpiirteitä teknikon työ vaatii: keille se sopii ja keiden tulisi välttää sitä?
”Työ on henkisesti vaativaa. Uni- ja ruokailurytmin sekä kaiken muun tasaisuuden voi unohtaa heti alkuun. Kausiluontoisuus tuo haasteita perheellisille. Minuakin varoitettiin moneen kertaan, kuinka rasittavaa työ on parisuhteelle. Toki matkustelu ja mahdollisuus tavata uusia ihmisiä kiehtoo aluksi, mutta kun maailman on kertaalleen kiertänyt, viehätys loppuu ja motiivia pitää repiä muista jutuista.”
”Hyviä asioita tien päällä ovat sosiaalisuus ja yhdessä tekemisen tuntu. Näitä tunteita on vaikea toisintaa siviilissä. Armeijavertaus ei ole kovinkaan kaukaa haettu, sillä tien päällä ollaan suorittamassa tehtävää kuin kaukopartiossa, jossa jokaisella yksilöllä on oma roolinsa. Kukaan ei ole mukana huvin vuoksi.”
”Ammattiin haikailevan on oltava toki perillä teknisistä asioista, mutta paineensietokyky ja taito tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa on yhtä tärkeää. Tekniset asiat saa lopulta haltuun, mutta sosiaalisuuden haasteet jatkuvat koko elämän ajan, sillä tien päällä ei ole juurikaan tarjolla rauhallisia hetkiä.”
Teknikot eivät ole varsinaisesti tunnettuja mukavuudestaan, paitsi kenties omaa työnantajaansa kohtaan. Johtuuko maine mainitsemistasi paineista ja sosiaalisuuden haasteista?
”Teknikoita pidetään usein töykeinä, mutta tosiasiassa he ovat vain huolissaan omasta työtehtävästään ja sen suorittamisesta. Kun se on vaarassa, teknikko muuttuu reviiriään puolustavaksi eläimeksi. Teknikko on vastuussa artistilleen siitä, että keikka sujuu ilman ongelmia, ja hänen on turha selitellä keikan jälkeen mitään, jos jokin meni pieleen. Asioiden pitää sujua.”
”Työnantajalle kannattaa olla mukava ihan siviilielämässäkin – tai ylipäänsä yrittää unohtaa roolit, joissa toinen on toisen alaisuudessa. Molempien pitäisi osata mukautua toistensa asemaan ja käyttäytyä sen mukaisesti. Siinä ei ole mitään ihmeellistä tai poikkeavaa tuiki tavalliseen elämään.”
Monesti puhutaan siitä, että teknikon tulisi kohdella työnantaja-artistiaan silkkihansikkain ja pitää tämä tyytyväisenä. Kuinka bändi saa pidettyä teknikon tyytyväisenä ja teknikko itsensä työkykyisenä?
”Artisteilla on vaikeaa toimia esimiehinä tai johtajina, koska he eivät ole saaneet siihen koulutusta. Moni voi tällaiseen asemaan päästyään käyttäytyä naurettavasti ja pompottaa alaistaan turhaan. Kaikkiin pitäisi suhtautua ensisijaisesti ihmisinä, eikä työntekijöinä tai työnantajina.”
”Se, että teknikko kohtelee artistiaan silkkihansikkain, on seurausta vastakkainasettelusta ja siitä, että työporukassa vallitsee pelon ilmapiiri. Eli niin, että jos jokin menee pieleen, artisti on vihainen ja soimaa työntekijöitään.”
”Olen tajunnut kolikon kääntöpuolen omassa soitinkaupassani, jossa minulla on omia työntekijöitä. Olen huomannut, ettei minulla ole ollut minkäänlaisia valmiuksia johtamiseen, vaan sitä on pitänyt opiskella, kuten muitakin asioita elämässä. Jotkut syntyvät laumanjohtajiksi, tai heidät kasvatetaan siihen, mutta koska artistien osaamisalueet ovat täysin muualla, heiltä ei pidäkään odottaa henkilöstönjohtamistaitoja. Kun tajutaan ahtaassa takahuoneessa, että kaikki ovat ihmisiä ja että teknikkokin haluaa välillä istua tai hänellä on nälkä, ollaan jo pitkällä.”
Sait vatsahaavan jo ennen kirjassasi ruodittua HIM-kitaristi Linde Lindströmin johtaman Daniel Lioneyen mammuttimittaista ja kuormittavaa kiertuetta. Käsittelet teoksessa myös avioeroasi, joka johtui ainakin osittain siitä, että olit niin paljon poissa kotoa eri bändien rundien takia. Mistä tietää, että liika on liikaa ja kuinka tällaisilta kriiseiltä voi välttyä?
”Työmaanisuus voi johtaa liittojen kariutumiseen, oltiin sitten tien päällä tai kotona. Jos yhteys puolisoon katoaa eikä sitä yritetä saada takaisin, ihmiset ajautuvat nopeasti erilleen. Tämä tapahtuu toki huomattavasti helpommin, jos ollaan pitkiä aikoja erossa toisistaan. Jos molemmat puolisot ovat intohimoisen maanisia tekemisiensä suhteen, pieni ero tai välimatka voi tehdä hyvääkin. Se on taitolaji, opettelen sitä edelleen.”
”Yli puolet avioliitoista päättyy eroon. Uskaltaisin väittää, että monessa tapauksessa kyse on juuri siitä, että molempia ajaa eteenpäin käsittämätön tarve tulla joksikin tai saavuttaa jotain, jolla he saisivat ympäristön hyväksynnän. Tosiasiassa tällaista maalia tai palkintoa ei ole olemassakaan, vaan tällainen ihminen haalii aina lisää virstanpylväitä uralleen. Alkuperäiset tavoitteet muodostuvat vain välietapeiksi ja nälkä on loputon. On turha lupailla itselleen olevansa onnellinen, kun on kirjoittanut kirjan tai saanut julkaistua levyn. Onni ja tyytyväisyys itseensä pitää löytää tästä hetkestä, oli sitten saavuttanut elämässään mitään tai ei. Saavutukset eivät tee kenestäkään parempaa ihmistä.”
Kuinka uraorientoitunut työmaanikko pystyy säilyttämään perheensä ja itsensä ehjänä?
”Jos puolisot ymmärtävät toistensa tarpeet – vaikka heillä olisi taipumuksia jatkuvaan yliyrittämiseen –, ollaan hieman paremmassa tilanteessa. Kaikista pahinta on se, jos ei ymmärretä, että toisenkin pitää saada toteuttaa itseään ja ettei elämä pyöri pelkästään omien tavoitteiden eteenpäin viemisessä. Uskon, että moni nainen kärsii tästä liitossaan. Miehen ura vie kaiken edelle, ja miestä saatetaan näin ollen syyttää perheensä laiminlyömisestä. Parasta olisi tajuta se, että molemmilla sattuu olemaan maaninen suhtautuminen tekemisiinsä, ja keskustella siitä yhdessä. Toinen vaihtoehto on elää elämää toisen ehdoilla. Valitettavan usein nainen on se, joka joutuu myöntymään. Näin oli omassakin liitossani, ja se oli yksi syy, miksi se päättyi eroon.”
”Vatsahaava oli elämäni rankimpia hetkiä. Halusin sisällyttää sen tähän kirjaan näyttääkseni mihin stressi, kahvi ja tupakka voivat ihmisen viedä. Omaa kehoaan tulisi kuunnella. Tässäkin ollaan sen ajatuksen äärellä, että ihmisellä pitäisi olla koko ajan hyvä olla, eikä niin, että ensiksi tehdään raivona töitä ja odotetaan koko ajan viikonloppua tai lomaa, jolloin kaikki olisi hyvin.”
”Yritän itse jakaa voimani niin, ettei loman tarvetta syntyisi. Parhaimmillaan se tarkoittaa, että teen koko ajan niin paljon töitä kuin suinkin jaksan ja lepään lopun ajan. Jos ihminen ei polta itseään loppuun, hän ei tarvitse lomaakaan. Valo ja aurinko ovat toinen täysin erilainen asia. Teen mielelläni talvisin etätöitä jossain valoisammassa ympäristössä aina, kun se on mahdollista.”
”Jos ihminen on sellaisessa työpaikassa, että hän vain odottaa viikonloppua tai työpäivän päättymistä, hänen pitäisi tehdä asialle jotain. Työ ei saisi maistua työltä, vaan sitä tehdessään tulisi tuntea, että on elossa. En tarkoita, että pitäisi ottaa heti lopputili, mutta jos ihmistä vituttaa päivittäin, yksi vaihtoehto on opiskella jotain muuta alaa ja hakeutua vähitellen sen alan töihin.”
Olit tottunut kiertämään isojen bändien matkassa, mutta hoidit kirjassa käsitellyllä rundilla kahden lämmittelijäbändin, Daniel Lioneyen ja Turisasin, roudauksen, teknikoinnin ja muut juoksevat tehtävät. Mitä altavastaajan asema opetti sinulle tuolla reissulla?
”Olin ollut aikaisemmin lämmittelijänä mukana kiertueella, mutta olihan tuo ero hyvinkin opettavaista kokea myös itse. Kontrasti oli kova juuri siksi, että olimme tehneet HIMin kanssa aivan samoissa paikoissa kiertueen edellisenä vuonna pääesiintyjänä ja nyt tilanne oli täysin toinen.”
”Pääbändin teknikoiden tulisi tajuta lämppäribändin asema, ja kuvitella itsensä heidän housuihinsa. Olin The Rasmuksen kanssa kiertueella jenkeissä vuonna 2006, jolloin pääbändin teknikkona oli Iron Maidenilta lainassa ollut lavamanageri. Hän oli erittäin jämpti, mutta piti kuitenkin myös huolen, että meillä oli asiat hyvin.”
”HIMin englantilaissyntyinen rumputeknikko oli myös erittäin avulias lämmittelybändejä kohtaan ja huolehti, että ne saisivat mahdollisimman paljon aikaa soundcheckiin. Jopa niin, että se oli joskus omasta ajastamme pois. Pääbändin teknikoiden tulisi saada tehdä rauhassa omat työnsä ja varmistua, ettei laitteistossa ja keikan loppuun saattamisessa ilmene ongelmia. Heidän ei pidä viivytellä turhaan viemällä muiden lava-aikaa ja osoittaa asemaansa tätä kautta.”
Kuona valui klassisesti alaspäin, mikä eskaloitui liki paniikiksi joka ilta, kun kello kävi, laitteet eivät toimineet kuin unelma eikä teknikko päässyt tekemään työtään – soundcheckeistä puhumattakaan. Kuinka tuollaisilta tilanteilta voisi välttyä?
”Valitettavan usein pääbändin artistin vittumaisuus heijastuu työntekijöidensä kautta lämmittelybändiin. Se on kuin armeijassa, jossa alikersantit kohtelevat alokkaita kuin lokaa, saatuaan ensiksi huutia omilta esimiehiltään. Taas kerran pitäisi tajuta, että kaikki ovat samassa veneessä ja että lämmittelybändin asema on muutenkin haastava kiertueella. Sitä ei pitäisi vaikeuttaa entisestään omalla käytöksellään.”
”Kirjassa kuvaillun kiertueen erotti aikaisemmista ehkä se, ettemme todellakaan saaneet yhtään lava-aikaa emmekä muutenkaan mitään niistä etuuksista, joita olin itse ollut antamassa lämmittelybändeille edellisillä kiertueilla. Oli hätkähdyttävää huomata ihmisten pikkumaisuus ja täydellinen tilannetajun puute. Lupaan, etten kanna tätä soihtua eteenpäin, vaan teen parhaani kohdellakseni kaikkia muusikoita ja teknikoita mahdollisimman luontevasti.”
”Yksi syy kirjan kirjoittamiseen oli näyttää bändeille, minkälainen heidän ensimmäinen jenkkikiertueensa voisi olla. Media uutisoi auliisti bändien kiertueista eri maissa, mutta ei kerro koskaan minkäkokoisissa paikoissa he esiintyvät, montako bändiä kiertueella on mukana tai millaisissa olosuhteissa siellä tehdään töitä. En usko suorastaan edistäväni suomalaista musiikkivientiä tämän kirjan avulla, mutta olen varma, ettei kirjan lukemisesta ole haittaakaan jenkkikiertueelle haluaville. Osaavatpahan varautua pahimpaan.”
Kiertue jäi Daniel Lioneyn osalta tuhansia euroja miinukselle, ja tappiollisuus oli tiedossa jo budjetteja laatiessa. Miksi se kannatti tehdä ja miksi lähdit mukaan?
”Lähdin mukaan auttaakseni Lindeä kiertueen toteuttamisessa. Hänestä näki, kuinka palavasti hän halusi tehdä tuon kiertueen, ja muusikosta huokunut energia oli sen verran voimakas, ettei sitä voinut päästää sammumaan. Tämä kiertue oli kuin hyppy tuntemattomaan. Emme tienneet mitä tuleman pitäisi, kaikki piti tehdä heti ja tilanne muistutti minua kovasti omasta muusikon uran alkumetreistä, kun kaikki oli vielä viatonta ja uutta.”
”Bändin talous ja markkinoinnillinen ajatusmalli on – tai ainakin pitäisi olla – samanlainen kuin millä tahansa yrityksellä. Kiertueet ovat markkinointia. Uusien alueiden valtaamiseen pitää satsata resursseja ja riskejä täytyy uskaltaa ottaa. Monet jenkkeihin lähtevät bändit rahoittavat reissunsa Euroopassa saavutetulla suosiolla ja palkkioilla, jotta saavuttaisivat uusia kuulijoita. Viittaukseni yritysmaailmaan on siis, että jotkut toiminnot ovat voitollisia ja jotkut tappiollisia, mutta markkinoida pitää ja tulos mitataan vasta tilikauden päättyessä.”
Palaat kirjassa usein elämäntapaopettaja Tommi Kujalan sinulle suosittelemaan Eckhart Tollen Läsnäolon voima -opukseen, jota omasta avioerostaan toipunut Lindekin luki sattumalta samaan aikaan keikkabussin toisessa bunkassa. Mitkä opit jäivät erityisesti mieleen työssä jaksamisen ja elämänhallinnan suhteen?
”Olen luetellut noita oppeja aika paljon kirjassa, ja haluan heti kärkeen todeta, että elämänhallinnan opiskeluni on vielä kesken. Vaikka olen edistynyt itseni kanssa, olen yhä maneerieni vanki. En halua ryhtyä kertomaan kenellekään, miten tulisi kenenkään elää, koska en osaa sitä vielä itsekään.
”Tuo kiertue oli se hetki elämässäni, jolloin nämä asiat aukenivat minulle. On ollut hienoa huomata viime vuosina, että moni painii samojen ongelmien kanssa ja että ihmiset ovat uskaltaneet puhua enemmän omista mielenoikuistaan sekä vaikeuksistaan. Tuntuu kuin jatkosodasta jatkunut hiljaisuus ja suomalaisten vaikeneminen olisi vihdoinkin ohi. Tämä tunne rohkaisi minua osaltaan kirjoittamaan tämän kirjan ja valottamaan, millaisten ongelmien parissa kiertueammattilainen tai kuka tahansa muukin työhönsä intohimoisesti suhtautuva voi painia.”
”Jos haluaisin antaa jonkun neuvon, niin sanoisin, että elämän opettelu alkaa pienistä asioista, kuten bussipysäkillä odottelusta tai autolla punaisiin valoihin jäämisestä. Jokainen voi miettiä, kuinka paljon parempaa hänen oma elämänsä olisi, jos hän olisi ehtinyt vihreillä valoilla seuraaviin liikennevaloihin tai edelliseen bussiin. Ihmisellä ei ole mitään hätää autonsa ratissa punaisten valojen edessä, kuten ei bussipysäkilläkään. Pitäisi unohtaa koko odottamisen käsite ja tajuta, että kyseessä on vain elämää juuri siinä hetkessä. Sen tulisi olla hyvää jo siinä, eikä aidan toisella puolella.”
”Toinen asia, johon kiinnitän jatkuvasti huomiota, on sekä oma että muiden ihmisten ja kyvyttömyys olla tekemättä mitään ja kohdata ajatuksensa. Usein se tapahtuu vasta sängyssä nukkumaan mennessä, kun päässä pyörii monenlaista kauhukuvaa tulevasta ja menneestä.”
Kuinka löytää lisää tilaa hengittää vapaasti ja olla rauhassa itsensä kanssa tässä modernissa kiire- ja informaatiotulvakulttuurissa?
”Älypuhelimet ovat ihmiskuntamme riesa. Keskityn päivittäin siihen, että olisin mahdollisimman paljon itseni kanssa. Tämä ei tarkoita yksin olemista, vaan sitä, että olisin läsnä juuri siinä paikassa ja hetkessä missä kulloinkin olen. Jos olen toisen ihmisen kanssa, yritän pitää puhelimen taskussasi. Jos olen bussissa, yritän pitää laitteet taskussa ja katsoa ikkunasta ulos. Jos katson elokuvaa televisiosta, yritän olla räpläämättä puhelinta samaan aikaan tai syödä ja juoda koko ajan jotain.”
”Sipsien tai popcornien syöminen elokuvan aikana on kelpo harjoitus: aseta naposteltavat viereiselle pöydälle ja pane leffa pauselle aina, kun haluat syödä niitä. Syö mitä syöt ja palaa katsomaan elokuvaa. Toista tätä tarvittaessa; huomaat, kuinka hankalaa se on. Lukeminen syömisen yhteydessä on toinen hyvä treeni. Vaikka olisit yksin, keskity syömiseen, makuihin ja tuoksuihin. Älä tee mitään samaan aikaan. Hankalaa, eikö?”
Kolme vinkkiä intohimoisesti työhönsä suhtautuvalle ihmiselle:
- Kuuntele kehoasi
- Anna aikaa ajatuksillesi ja siirrä häiriötekijät sivuun
- Löydä onni ja tyytyväisyys tästä hetkestä
Kirjoittanut: Markus Laakso
Kuvat: Harri Huuhtanen ja Kimmo Aroluoma
Julkaistu: 31.8.2016
