Blogin edellisessä osassa puhuttiin tuottajan roolista castingissa. Perinteisessä rockgenren bändikokoonpanossa oleellisin casting on kuitenkin jo valmiiksi tehty. Mitä annettavaa tuottajalla on rockyhtyeelle? Eikö näkemyksellinen bändi voisi yhtä hyvin tuottaa levynsä itsekin?
Monesti kuulee puhuttavan tuottajasta bändin x:ntenä jäsenenä. Ajatus on mielestäni usein kuitenkin ontuva: yksikään yhtye tuskin tarvitsee lisää demokraattisia spekuloijia. Yhtye tarvitsee selkeyttäviä mielipiteitä ja apua. Uskon, että paras lopputulos syntyy, kun tuottajalle annetaan riittävästi (eli eniten) päätösvaltaa.
Yhtye koostuu yksilöistä, joilla on kokonaisuudessa omat roolinsa. Kliseisesti vaikkapa laulajalla ja soolokitaristilla on visio ja he tekevät biisit, ja muut jäsenet pitävät hommaa kasassa soitannollisesti, logistisesti ja rauhantekijöinä.
Selvää kuitenkin on, että hyvän bändin kaikki jäsenet ovat kunnianhimoisia oman tekemisensä suhteen: soittajana jokainen murehtii ennen kaikkea omasta tontistaan ja sen välittymisestä niin keikoilla kuin äänitteilläkin. Juuri tuo omaan suoritukseen keskittyminen voi johtaa kykenemättömyyteen nähdä ja kuulla bändiä kokonaisuutena.
Bändit ovat lähtökohtaisesti jälkipuberteettisia temmellyskenttiä, jotka vuosien kuluessa muuttuvat järkiavioliitoiksi, jos toimintavuosia pääsee kertymään.
Oli kokoonpano sitten näennäisesti demokraattinen tai selkeästi jonkun johtama, todellinen avarakatseisuus on harvinaista. Jos bändi antaa tuottajan oikeasti tehdä työtään, annettavaa on paljon.
Oikein valittu tuottaja pystyy näkemään bändin heikkoudet ja vahvuudet paremmin kuin yhtye itse. Tuottaminen on painotusten tekemistä. Painotetaan vahvuuksia ja koetetaan lakaista heikkoudet maton alle. Saadaan yhtye tai artisti vaikuttamaan paremmalta ja lahjakkaammalta kuin se todellisuudessa onkaan.
Antakaa tuottajalle työrauha
Usein puhutaan ehkä jopa ihastelevaan sävyyn artistista, joka ”haluaa pitää kaikki langat käsissään”. Kuvauksella halutaan luoda vaikutelmaa tinkimättömästä visionääristä. Jos työstettävälle musiikille on tästä huolimatta palkattu tuottaja, tilanne voi olla hedelmätön ja turhauttava.
Tuottajasta on hyötyä vain, jos hänen annetaan tehdä työtään. Jos artistin luottamus tuottajaan on tasolla, jolla hän haluaa pitää kaikki langat omissa käsissään, käytännössä hän vesittää tuottajan työskentelyn. Tällaisessa tilanteessa artistin kannattaisi tuottaa itse.
Minulle tarjottiin kerran tuotettavaksi levyä, jossa en olisi saanut osallistua biisivalintoihin, soittajavalintoihin enkä sovituksiin. Muistaakseni artisti halusi ottaa vahvasti kantaa myös äänittäjävalintaan ja yleiseen tekemisen metodiin (karkeasti livesoitto vs. kerroksellinen tekeminen).
En tiedä, mitä käytännössä olisin projektissa enää tehnyt. Tuollainen artisti tarvitsee vain äänittäjän ja miksaajan. Tai itse asiassa ilman muuta hän tarvitsisi tuottajan, muttei syystä tai toisesta pysty luottamaan keneenkään.
Jos artisti kokee puhuvansa kieltä, jota kukaan muu ei tunnu ymmärtävän, kannattaisi ehkä koettaa opetella muita kieliä. Useimmiten kyse on epävarmuudesta. Oman kokemukseni mukaan parhaat artistit myöntävät epävarmuutensa, uskaltavat pyytää tuottajan ja muusikoiden apua ja antaa vastuuta.
Toki on olemassa myös yksin väkertäviä erakkoneroja, jotka pullauttavat luolastaan timantteja ulos tasaiseen tahtiin, mutta sellaiset ovat todella harvassa. Yleisesti ottaen yhteistyössä piilee valtava voima.
Raamit määrittävät taiteen
Jos lupaudun tuottajaksi johonkin projektiin, mikä minua odottaa? Tarjolla on logistis- materialistisia, taiteellisia ja psykologisia määrittäjiä. Budjetti ja deadline ovat hyvin konkreettisia työskentelyn rajaajia. Liian pienellä rahalla kiireessä on vaikea hieroa timantteja, joskin sekin voi toisinaan onnistua.
Tuotin Jere Ijäksen albumin ”Jere Ijäs” vuonna 2014 hyvinkin huokealla budjetilla parissa viikossa, ja lopputulos on mielestäni oikein mainio. Tuollaisessa tilanteessa täytyy vain käyttää raha ja aika oleelliseen. Ijäksen levyn tapauksessa materiaali ja sitä esittävä yhtye olivat niin korkealla tasolla, että onnistumisen lähtökohdat olivat jo erittäin suotuisat.
Joskus taas olen hieronut jotain levyä kaksi kuukautta saamatta mitään kovin legendaarista aikaiseksi. Tämä kertoo osaltaan jollain tavalla siitä, ettei tämäkään taidemuoto ole totaalisen hallittavissa.
Musiikki ja levyprojektit tuntuvat elävän jossain määrin omaa kahlitsematonta elämäänsä, johon kaikki osallistujat, tuottaja mukaan lukien, vähintäänkin osittain menettävät perspektiiviään tekemisen edetessä.
Yksi mitä selkeimmin tuottajan työtä määrittävä osatekijä on luonnollisesti työstettävän materiaalin laatu. Täydellisessä maailmassa sitä tietysti työskentelisi vain a-luokan materiaalin parissa, mutta näinhän ei aina ole.
Toistaiseksi pop- ja rockmusiikissa albumillinen musiikkia on ollut vielä se formaatti, johon tähdätään: 10–15 musiikkikappaletta, joista kokonaisuus muodostuu. Nyt meneillään olevan muutoksen myötä tämä toimintatapa saattaa piankin olla jäämässä historiaan, genrestä riippuen. Konservatiivisimmat genret halunnevat pitää albumiformaatista kiinni niin kauan kuin mahdollista.
Joka tapauksessa levytettäessä albumillista musiikkia ollaan todennäköisesti tekemisissä 1–2 edeltäneen vuoden aikana synnytettyjen biisien kanssa. Jos kyseessä on itse materiaalinsa tekevä artisti, tähän on tyytyminen. Jos taas kyseessä on ulkopuolisten biisintekijöiden materiaalia esittävä artisti, biisejä on luonnollisesti tarjolla määrällisesti enemmän, mutta laadun löytäminen voi silti olla kovin vaikeaa.
Viime vuosina yleistynyt käytäntö on ollut koota tietty rajattu lauluntekijätiimi tekemään kaikki albumikokonaisuuden biisit, mielellään jonkinlaisessa yhteistyössä esittävän artistin kanssa, jotta kappaleisiin tulisi henkilökohtaisuuden tuntua.
Joka tapauksessa tuottaja saa sen verran materiaalia kuin sitä sattuu olemaan. Aina voi pyytää lisää biisejä, mutta jossain vaiheessa deadline puskee päälle. Usein se levy sitten vain pitää tehdä. Koska harvoin on tarjolla täyttä albumillista inspiroivia biisejä, ainakin itseäni turhauttaa kantaa mukana b-luokan materiaalia ja työstää sitä todennäköisesti vähemmän innostuneena.
Olen ollut enimmäkseen tekemisissä perinteisemmästä lauluntekijäperinteestä ponnistavan materiaalin kanssa, ja ainakin siellä on mahdotonta tehdä huonosta biisistä hyvää jonkinlaisilla tuotannollisilla taikatempuilla. Kun taas biisin toimiessa haasteet ovat melko helposti voitettavissa.
Ehkä kannattaisi pyrkiä levyttämään vain hyvää materiaalia!
Tuottaminen on myös psykologiaa
Oman vääntönsä tuottamisen kokonaisuuteen tuovat työryhmän psykologiset kuplinnat. Tuottajalla valttia onkin ominaisuus, jota kutsuttakoon vaikkapa nimellä taktinen rehellisyys. Voidaan myös puhua erilaisista informaatiopainotuksista.
Tuottaja häärää levy-yhtiön ja artistin välissä, mikä voi joskus olla melkoinen miinakenttä. Karrikoiden levy-yhtiötä kiinnostaa ensisijaisesti myyvä tuote, artistia ensisijaisesti taide. Kaikki tietysti toivovat menestystä, mutta käsitykset tiestä sen saavuttamiseksi voivat poiketa toisistaan huomattavasti.
Itse olen pyrkinyt siihen, että artisti olisi lopputulokseen mahdollisimman tyytyväinen. Levy-yhtiön tyytyväisyys on myös tärkeää, jo ihan oman työllistymisenkin kannalta. Jossain määrin tärkeää on myös tuottajan omien kunnianhimojen toteuttaminen, sillä inspiroitunut tuottaja tekee parempia levyjä.
Joskus tuottaja saa uusia hienoja ideoita, joita haluaisi mitä pikimmiten päästä toteuttamaan. Saattaa käydä niin, että tuottaja toteuttaa nuo ideansa seuraavassa mahdollisessa projektissaan, sopivat ne siihen tai eivät. Ollaan kuitenkin tekemässä sen artistin levyä, jonka nimi kannessa lukee. Ennen kaikkea hänen on voitava seistä levyn takana ja elää sen kanssa.
Miten tuottajaksi päädytään?
Reittejä tuottajaksi on monia. Oma historiani on alalla varmasti tyypillinen: bändejä 12-vuotiaasta alkaen, valtava kiinnostus musiikkia ja äänitteitä kohtaan. Ajauduin bändeissä useimmiten jonkinlaisen kapellimestarin rooliin. Rupesin asiaa sen ihmeemmin tiedostamatta opettelemaan äänittämistä ja miksaamista jo teininä.
Minua on aina luonnostaan kiinnostanut levyjen tekemisen prosessi ja siinä mukana olevat henkilöt. Olen pähkäillyt, miksi jokin biisi tai bändi mielestäni toimii ja joku toinen taas ei. Kaikki pienet yksityiskohdat, jotka kokonaisuuden muodostavat. Mistä musiikin eri tunnelmat syntyvät. Mitään sen ihmeellisempää avainta musiikin salaisuuksiin tuottajilla ei ole hallussaan, tai ainakaan minä en ole sellaista saanut!
Tuottaja on henkilö, jolla on mielipiteitä musiikista, mielikuvitusta ja kyky saavuttaa asianosaisten luottamus. Tuottaja koettaa omalla tavallaan ratkaista musiikin mysteeriä. Kyse on kuitenkin ennen kaikkea loputtomasta uteliaisuudesta.
Kirjoittaja on tuottanut äänitteitä ammattimaisesti kohta 20 vuotta.
Jussi Jaakonahon kotisivut: www.jussijaakonaho.com
Blogissa mainittu Jaakonahon tuottama albumi Spotifyssa:
Kuva: Jussi Jaakonaho
Lue myös:
- Jussi Jaakonaho: Mihin tuottajaa tarvitaan? Osa 1/3: Dokumentoijista visionääreiksi ja valmentajiksi
- Jussi Jaakonaho: Mihin tuottajaa tarvitaan? Osa 2/3: Tuottaminen on valintoja
Julkaistu: 25.11.2015
