Kymmenen kysymystä lyriikasta -sarjassa tutustutaan sanoittajien metodeihin, inspiraation lähteisiin sekä sanoittamisen haasteisiin. Kolmannessa osassa kirjoittamisestaan kertoo vuonna 2010 Juha Vainio -palkinnon saanut ja yli 300 000 albumia myynyt Maija Vilkkumaa.
Aloitatko tekstin tekemisen aina samalla tavoin vai vaihteleeko se? Kirjoitatko esimerkiksi kertosäkeet aina ensin?
Viime aikoina olen yrittänyt muutella tekemisen tapaa, mutta pitkään metodini oli aina sama – ja on siis usein vieläkin. Ensin sävellän biisin tietokoneella. Käytin siihen aluksi Rolandin PMA5-sekvensseriä, sitten GarageBandia ja nyt Logicia. Sävellykseen menee pari päivää tai viikko. Sitten alan kuunnella biisiä aivan kuin se olisi mulle aivan uusi, ja biisin rytmit ja melodiat tuovat mun mieleen joitain lauseita, joita lähden sitten seuraamaan. Jotkin biisit, kuten Tähti ja Ingalsin Laura, ovat syntyneet kertsi edellä. Toiset, kuten Ei ja Ei saa surettaa, siten että ensin tulee mieleen biisin eka laini. Sitten rupean kirjoittamalla hakemaan sitä, mistä biisi kertoo, kirjoitan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, kunnes teksti on tarpeeksi kirkas ja aiheuttaa vahvan tunnereaktion. Välillä teksti pakoilee mua ja on sekava. Silloin sen loppuun saattamiseen voi mennä ihan hirveästi aikaa.
Missä vaiheessa jonkin tietyn kappaleen valmistumista aloitat lyriikan teon? Pitääkö musiikin olla ensin täysin valmiiksi sävelletty?
Yleensä pitää. Tosin tänä vuonna oon tehnyt co-writing-sessioita, ja niissä teksti tulee ainakin osittain samalla kun mietitään melodiaa. On ollut aika virkistävää vaihtaa tekemistyyliä näin. Kerkko Koskinen Kollektiiville kirjoitin myös pelkästään tekstejä, jotka Kerkko sitten sävelsi, se oli tosi outoa!
Miten paljon käytät symboliikkaa lyriikassasi? Onko se sinun teksteissäsi tärkeä elementti?
Ajattelen niin, että jos saa kerrottua tarinan hyvin, se sisältää aina monia tasoja: pintatason ja symbolisen tason. Kirjoitan ja hion tekstejä ylipäätään tosi paljon. Viimeiset hiomiset ovat paljolti sitä, että poistaa materiaalia, jättää aukkoja sekä kirkastaa niitä kuvia, jotka sinne jättää. Tämä luo väistämättä biisiin syvärakennetta ja siten myös symboliikkaa. Mutta en siis koskaan mieti ja kirjoita pikku vihkoon ylös mitään metaforia tai muuta sellaista.
Miten olet kehittynyt lyriikankirjoittajana? Mitä asioita olet oppinut tekstin tekemisestä?
Jonkinlainen käsityötaito on varmasti vuosien varrella kehittynyt. Sen huomaa noissa co-writing-sessioissa: jos artistilla, jolle kirjoitetaan, on paljon idiksiä ja runsaita lauseita ja mielikuvia, mun on helppo saada niistä kiinni ja laittaa tekstin muotoon. Se on tosi palkitsevaa. Samoin jos tarvitaankin erilainen rytmi johonkin tai näkökulman muutos tai toisenlainen riimi, ne tulevat helposti. Mun on helppo pyöritellä tekstiä ja keksiä eri tapoja ilmaista asioita. Muuten tekstinkirjoittaminen ei kyllä tunnu helpolta, ei ole koskaan tuntunut. Se on ikuista löytöretkeilyä, ja vanhat onnistumiset ja epäonnistumiset tuntuvat usein vain painolastilta, vaikeuttavan. Tärkeintä on saada yhteys omaan alitajuntaan ja olla sensuroimatta itseään.
Välillä musta tuntuu todella vahvasti, että kuka tahansa kadulta napattu ihminen kirjoittaisi parempia tekstejä kuin minä. Aivojen puhdistukseksi kuuntelen joskus Popedan Sukset, koska se on loistava teksti muttei yritä olla kiinni missään rakenteessa. Suomalainen rap-lyriikka on myös todella inspiroivaa ja tanakkaa nykyään. Erityisesti diggaan JVG:stä ja Teflon Brothersista, ja Mikael Gabriel on viime aikoina miellyttänyt myös. Niissä on sellaista pelottomuutta.
Mistä saat ideasi teksteihin?
Se onkin mystinen prosessi. Olen aina ollut huono sellaisessa että ”nyt mä teen biisin siitä ku toinen tuijottaa vaan ikkunasta vaikka yritän kertoa päivästäni”, siis että määrittelisin aiheen ennen kirjoittamista. Toisaalta ensimmäinen sinkkuni Satumaa-tango oli tällainen biisi: olin päättänyt, että nyt teen biisin yhteiskunnallisesta aiheesta. Taistelin sen tekstin kanssa kuukausia, ja kun biisi oli valmis, olin siitä yhtä aikaa ylpeä ja häpeissäni.
Yleensä vain kuuntelen biisiä, siis sävellystä, ja yritän saada kiinni jonkin lauseen. Sen jälkeen alan miettiä että mistä tämä oikein kertoo, ja sitten vaan korostetaan ja korostetaan. Tyypillisesti sitä aina ensin yrittää mahduttaa yhteen biisiin liikaa asioita. Aluksi fiilistelee, että vau, tää biisi tulee kertomaan kaikesta! Sitten kun se on valmis, pyyhkii vain hikeä, että luojan kiitos tää kertoo edes jostain, edes tästä pienestä murusesta maailmankaikkeudessa. Jälkeenpäin tajuan, että biisien aiheet ovat asioita joita olen kelaillut, tai leffoista joita olen nähnyt, tai kirjoista joita olen lukenut, mutta tietoisia prosesseja nämä eivät ole.
Millainen on mielestäsi hyvä teksti?
Tekstin täytyy tuntua kaikkialla. Sen täytyy iskeä alitajuntaan, sen täytyy luoda maailma. Teksti ei ole yksinäinen saareke vaan se on yhteydessä melodiaan, rytmiin, biisin sovitukseen, esittäjään, kaikkeen.
Loistavia tekstejä mulle ovat muun muassa Juicen Syksyn sävel, Tuomari Nurmion Levoton lapsi, Dingon Levoton tuhkimo, Miljoonasateen Voipallo, Pelle Miljoonan Juokse villi lapsi, Eppu Normaalin Elämän tarkoitus, PMMP:n Pariterapiaa, SMG:n Näin minä vihellän matkallani, Erinin Vanha nainen hunningolla, Haloo Helsingin Vapaus käteen jää, JVG:n Nelisilmä ja Sannin Vahinko.
Ketä tekstittäjää ihailet?
Bonoa, Bob Dylania, Juicea, Paula Vesalaa, Samuli Putroa, Heikki Saloa, Martti Syrjää. Ja monia muita.
Miten tärkeänä pidät lyriikan muotopuolta? Esimerkiksi, että kaikki rivit rimmaavat täydellisesti.
Muoto on tärkeä, mutta muodon vaatimukset muuttuvat. Täydelliset riimit kuulostavat nykyään usein tosi vanhanaikaisilta. Jo Eppu Normaali rikkoi Toivo Kärjen ihannoimia täysriimejä ja laittoi sananpainot uusiksi. Rapin mukana riimittely on lisääntynyt mutta muuttunut: käytetään puoliriimejä ja sisä- ja alkusointuja.
Ei ole mitään ”säännöstöä”, mutta tekstin pitää kuulostaa hyvältä, ja tämä jos mikä on muotoseikka. Ei ole olemassa mitään niin hienoa sisältöä, että se kuulostaisi hyvältä vaikka muoto ei toimi. Tekstin pitää svengata, soida, ponnahdella. Tekstin saa soimaan kuuntelemalla sitä ja kirjoittamalla uusiksi, kunnes kuulostaa hyvältä. Minkään sääntökirjan pohjalta sitä ei voi tehdä.
Mikä lyriikan kirjoittamisessa on mielestäsi haastavinta?
Ehkä se on se oman äänen ja kirkkaan kuvan löytäminen. Biisinteksti voi olla niin monenlainen. Kirjoittaminen on kuin kelluisi avaruudessa tai vaeltaisi metsässä tai sukeltaisi valtameressä. Siellä jossain se on, se täydellinen teksti, mutta sitä etsiessä eksyy helposti. Sitä rupeaa vaikka selittämään jotain tekstiä hyväksi. Teksti ei ole hyvä silloin kun sen hyvyyden ja merkitykset ymmärtää vain järkeilemällä. Sen pitää iskeä kuulijaa suoraan vatsaan.
Minkä neuvon antaisit aloittelevalle lyriikan tekijälle?
Kuunnelkaa paljon musaa ja kirjoittakaa. Yrittäkää päästä eroon kaikesta siitä, mitä ”pitäisi” olla. Että pitäisi olla fiksu ja analyyttinen ja cool ja rankka ja sitä ja tätä. Sellaiset ajatukset estävät alitajuntaa antamasta parastaan. Pitää kirjoittaa usein ja paljon, mikä on ainakin mulle ainoa keino selättää omat, luovaa prosessia tuhoavat skitsot. Joskus joku teksti jumittaa ihan hulluna, silloin kannattaa kirjoittaa välillä ihan muuta tai heitellä esineitä. Biisejä kirjoittaessa pitää olla sekä hyvin itsevarma että äärimmäisen nöyrä. Päähän siinä sekoaa.
Kuva: Jonna Öhrnberg
Lue myös
- Kymmenen kysymystä lyriikasta: Tuomas Holopainen
- Kymmenen kysymystä lyriikasta: Markus Laakso – Kuolemanlaakso
- Kymmenen kysymystä lyriikasta: Iisa Pykäri
- Kymmenen kysymystä lyriikasta: Jarkko Martikainen
Julkaistu: 25.1.2017
