Kymmenen kysymystä lyriikasta: Markus Laakso – Kuolemanlaakso

Kymmenen kysymystä lyriikasta – sarjassa tutustutaan sanoittajien metodeihin, inspiraation lähteisiin sekä sanoittamisen haasteisiin. Toisessa osassa kokemustaan jakaa Kuolemanlaakson ja Chaosweaverin säveltäjä-sanoittaja-soittaja Markus Laakso.

Aloitatko tekstin tekemisen aina samalla tavoin vai vaihteleeko se? Kirjoitatko esimerkiksi kertosäkeet aina ensin?

Se vaihtelee tapauskohtaisesti, mutta olen huomannut toistavani hyväksi havaittuja toimintatapoja. Voi olla, että teksti lähtee paisumaan fraasista tai yksittäisestä sanasta, johon olen törmännyt leffassa, kirjassa tai muussa yhteydessä. Monesti kertosäkeet syntyvät ensin, mikä tekee muun tekstin kasaamisesta haasteellista, sillä hahmotelma tarinasta ei etene kirjoittamisen ja oman ajatuksenjuoksun osalta lineaarisesti, vaan se saattaa pomppia kertsistä ekaan säkeistöön tai c-osaan ja kiepsahtaa sitten vasta alkuun.

Joskus taas saatan aloittaa kirjoittamisen ensimmäisen säkeistön ensimmäisestä rivistä. Koukkujen kannalta kertosäe ja eka rivi ovat ylivoimaisesti tärkeimmät. Niiden merkittävyyttä voisi verrata leffamaailman kuolemattomiin onelinereihin ja kansan sananparsiksi tarttuviin sloganeihin tai hokemiin mainosmaailmassa. Siksi niihin pitäisi saada ladattua se, mitä haluaa kappaleestaan eniten muistettavan.

Missä vaiheessa jonkun tietyn kappaleen valmistumista aloitat lyriikan teon? Pitääkö musiikin olla ensin täysin valmiiksi sävelletty?

Aloitan lyriikan teon aina vasta sitten, kun biisi on sävelletty ja demottu. Olen alleviivaavan albumiorientoitunut musiikinkuuntelija ja -tekijä. Löydän itseni toistuvasti tilanteesta, jossa koko levy on sävelletty, mutta kaikki tekstit puuttuvat — kuten kävi nytkin soololevyäni tehdessä. Tekstien viimeiseksi jättäminen on sekä hyvä että huono asia: tekstisuma on uuvuttava, mutta lyriikoihin saa lisättyä mutkattomasti albumikokonaisuutta tiivistäviä elementtejä, kun kaikki musiikki on jo olemassa, eivätkä vanhemmat tekstit “rajoita” uudempia. Välillä kappaleen musiikillista sovitusta joutuu tietty rumppaamaan teksteihin ja laulumelodioihin sopivammaksi, mutta sitähän musiikinteko on: parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen pyrkimistä poistamalla, lisäämällä ja muokkaamalla.

Miten paljon käytät symboliikkaa lyriikassasi? Onko se sinun teksteissäsi tärkeä elementti?

Hyvin paljon. En osaa sanoa, miten tärkeä elementti se on omissa teksteissäni, sillä sen käyttö tulee ikään kuin automaationa, mutta taitavasti rakennettu monitasoisuus ja nerokkaat oivallukset kiinnittävät aina huomioni musiikin kuluttajana.

Kirjoitan sekä suomen- että englanninkielisiä sanoituksia. Käytän suomenkielisissä teksteissäni runsaasti vanhoja ja unohdettuja termejä, jotka luovat tiettyä jännitettä ja yllätyksellisyyttä, jollaista ei tule ns. peruskaurassa vastaan. Osa vanhoista termeistä saattaa symbolisoida jotain modernin maailman asiaa tai tapahtumaa kulmasta, jota ei ole välttämättä tullut itsekään aiemmin kelattua.

Englanniksi kirjoittaessani symboliikka on ilmeisemmin läsnä. Hyödynnän reilusti kielikuvia, vertauskuvia ja metaforaa molemmilla kielillä. Tekstittäessä oppii uutta omasta maailmankuvastaan ja sisäisestä mikrokosmoksestaan, mikä lisää touhun katkeransuloista kiehtovuutta.

Miten olet kehittynyt lyriikankirjoittajana? Mitä asioita olet oppinut tekstin tekemisestä?

Tekstien kirjoittaminen ei ole koskaan hauskaa ja prosessi ahdistaa aina suhteettoman paljon. Niin paljon, että kynnys aloittaa nousee sitä korkeammaksi, mitä pidempään sitä venyttää. Se ei ole muuttunut mihinkään vuosien varrella.

Kun löytyy aihe, josta on palo kirjoittaa, teksti saattaa kirjoittaa itse itsensä. Jos taas aiheesta ei löydy tarpeeksi sanottavaa, teksti ei etene mihinkään ja rivit tuntuvat raivostuttavan teennäisiltä. Kävin juuri äänittämässä levyn, jonka yhdessä biisissä oli peräti neljät eriaiheiset tekstit. Kolme ensimmäistä versiota tuntuivat yksinkertaisesti vääriltä, ja vasta neljännessä aihe kohtasi musiikin siten, että pystyin allekirjoittamaan sen.

Olen oppinut ainakin sen, että jos teksti lähtee rönsyilemään liian syvälle paikkoihin, joihin en ole suunnitellut sen menevän, on parempi aloittaa alusta kuin jatkaa pakkopullan mussuttamista. Yllätyn toki välillä positiivisestikin ei-suunnitelluista suunnista, mutta vanha viidakon laki “kirjoita siitä, mistä tiedät” on osoittautunut toimivaksi.

Mistä saat ideasi teksteihin?

Kirjoista, runoista, leffoista, elämästä, kuolemasta, unista ja musiikista. Siinä tärkeimmät. Esimerkiksi tulevan soololevyni kahdeksasta biisistä neljä pohjautuu omaan elämääni tai maailmankatsomukseeni, yksi hiljattain näkemääni uneen, pari symbolisen tason fiktioon ja yhden kirjoitti vieraileva laulaja. Usein “perustuu tositapahtumiin” -biiseissä on käytetty materiaalia muistakin lähteistä ja näennäisfiktiivisissä tosielämän juttuja.

Kuolemanlaakson ekan levyn tärkein vaikuttaja oli Eino Leinon Helkavirsiä-runokokoelma ja toisen Aarni Koutan Lusiferin kannel sekä muinaiset suomalaiset loitsurunot. Käsittelin Chaosweaverin debyytillä esimerkiksi suomalaisia uskomuksia, uskonlahkoja, kaaosjumalia ja Draculaa. Bändin toinen levy oli täysverinen konseptialbumi, joka pureutui teoreettisen fysiikan supersäieteorioihin, joille loin fiktiivisen viitekehyksen. Sen laatiminen vei tolkuttomasti aikaa ja miltei elämänhalun, mutta sanoituksista tuli niin hyvät, että olen niistä yhä erittäin ylpeä.

Millainen on hyvä teksti mielestäsi?

Mielipidekysymykset ovat tietysti hyvin subjektiivisia, mutta pidän itse älykkäistä ja iskevistä teksteistä, joihin on mahdoton olla samastumatta. Välillä jotkut tekstit, kuten vaikka Bad Religionin I Want to Conquer the World, onnistuvat pureutumaan asian ytimeen niin julmetun tiukasti, että sen voisi allekirjoittaa täysin ja julistaa megafonilla omaksi motokseen. Sille tasolle pääsee tietty aniharva. Poeettisesti relevantit tai muutoin omaperäiset tekstit kiehtovat myös. Kliseet myös mutta vain hyvällä maulla tai tarpeeksi kieli poskella käytettyinä.

Ketä tekstittäjää ihailet?

Loistavia sanoittajia piisaa, mutta nostettakoon jalustalle vaikka jo mainitun Bad Religionin Gregg Graffin ja Brett Gurewitz, John Lydon (Sex Pistols, PiL), Ismo Alanko, Juice Leskinen, Dani Filth, Luumäkien ja Ramonesin “veljekset”, Ike Vil, Pasi Koskinen, Geezer Butler (Black Sabbath), Nick Cave, Glenn Danzig, Teemu Bergman, Kurt Cobain, Nagash (The Kovenant), Mortiis ja Jim Morrison (The Doors).

Miten tärkeänä pidät lyriikan muotopuolta? Esimerkiksi, että kaikki rivit rimmaavat täydellisesti.

Monen mielestä komedia on vaikea laji, mutta niin ovat riimiparitkin. Juice osasi lajin naurettavan hyvin, mutta nimeäpä joku toinen suomalainen tekstittäjä, joka pääsisi edes lähelle. Lyriikan muotopuolen ainut elintärkeä seikka on se, että teksti istuu rytmillisesti ja melodisesti laulajan tulkitsemaan kappaleeseen. Vaikka tekihän esimerkiksi Kollaa Kestää “ohjekirjaa” uhmaavista tekstirytmeistään taidetta… Kai Kivi, unohdin hänet valiosanoittajien joukostani. Tai no, hänellä oli hetkensä.

Mikä lyriikan kirjoittamisessa on mielestäsi haastavinta?

Alkuun pääseminen ja aiheen rajaus. Kuvaston on syytä pysyä samankaltaisena biisin alusta loppuun, mutta pieni dadaismi tai surrealistisuus saattaa piristää tekstiä kummasti. Kun ensimmäinen säkeistö on kasassa, vaikein vaihe on takana.

Minkä neuvon antaisit aloittelevalle lyriikan tekijälle?

Älä lannistu, vaikkei sanoitus syntyisi niin sulavasti kuin kuvittelit. Juice hioi Musta aurinko nousee -tekstiään kuulemma yhdeksän vuotta. Ahkeruus palkitaan.

www.kuolemanlaakso.net
www.chaosweaver.info

Kirjoittanut: Toni Nevanpää
Kuva: Jan-Peter Palmunen

Lue myös

Julkaistu: 9.3.2016