Musiikki ja mielenterveys: Bändikemia kuntoon työnohjauksella

Olemme paneutuneet musiikin ja mielenterveyden yhteyttä käsittelevässä juttusarjassa niin maailmaa kiertävän huippubändin soittajan burn outiin kuin musiikkialan yleisiin mielenterveyskysymyksiin.

Tässä viimeisessä osassa perehdymme yhteen keinoon, jolla etenkin bändit voivat pitää huolta henkisestä hyvinvoinnistaan: työnohjaukseen.

Neljästä naisesta koostuva vocal folk hop -yhtye Tuuletar on tällä hetkellä kovassa kansainvälisessä nosteessa. Vuonna 2017 etno-Emmalla palkittu bändi kiertää esiintymässä ympäri maailmaa. Loppuvuodesta 2017 Tuulettaren kappale Alku ostettiin HBO:n Game of Thrones -sarjan seitsemännen tuotantokauden markkinointiin.

Keskellä vauhdikasta pyöritystä Tuulettaren jäsenet Venla Ilona Blom, Sini Koskelainen, Johanna Kyykoski ja Piia Säilynoja huomasivat, että bändin jäsenten välille oli ajan mittaan kertynyt hiertäviä asioita, joita ei oltu osattu käsitellä. He päättivät mennä työnohjaukseen.

“Neljännen vuoden aikana julkaisimme debyyttialbumimme ja aloitimme yhteistyön levy-yhtiön kanssa. Levy sai kovan nosteen, ja aloimme tahkota keikkoja pysähtymättä ja keskittymättä yhteiseen hyvinvointiimme. Kun oltiin työskennelty viisi vuotta yhdessä, työnohjaajan tai ryhmäterapeutin tarve tuli puheeksi”, Sini Koskelainen sanoo.

Tuulettaren työskentely on aina perustunut ajatukselle demokratiasta. Yhtyeessä ei ole yhtä johtajaa, vaan kaikki jäsenet toimivat tasavertaisessa asemassa. Vaikka bändin visio on luotu yhdessä, neljä vahvaa persoonaa synnyttää väistämättä myös ristiriitoja, ja neljän näkökulman yhteensovittaminen on ajoittain erittäin haastavaa.

Yksi iso taakka oli myös se, että meille oli muodostunut alkuaikoina luonnostaan tietyt roolit. Vuosien myötä olimme juurtuneet niihin kiinni, vaikka ihmiset ja ryhmä kehittyy. Se pääsi tulehduttamaan tilannetta”, Venla Ilona Blom toteaa.

Blom, Koskelainen, Kyykoski ja Säilynoja kävivät työnohjauksessa puolen vuoden ajan, yhteensä seitsemän kertaa parin tunnin sessioissa.

“Kokeilimme aluksi hahmoterapiaa. Se oli mielenkiintoista, käsittelimme sisäisiä konflikteja kehollisen ja kokemuksellisen ilmaisun kautta. Rakensimme näyttämöllisiä still-kohtauksia. Todettiin kuitenkin, että varsinainen psykologi olisi ollut siinä vaiheessa meille parempi, koska välit tuntuivat olevan tulenarat”, Koskelainen kertoo.

“Hahmoterapia oli meille ehkä vähän turhan raffia. Tarvittiin enemmän sellaista, jossa voidaan sanallistamalla avata asioita niin, että meitä ohjataan, mutta ei manipuloida”, Blom sanoo.

Kaikki lähtee menneestä

Tuulettaren työnohjauksessa lähdettiin liikkeelle aikajanasta, johon koottiin yhtyeen historia ja sen tärkeät kiinnekohdat. Lisäksi jokainen sai tehdä oman tunnekäyrän, josta tulivat esiin hyvät ja huonot fiilikset matkan varrella.

“Se oli todella hyvä tapa purkaa asioita pidemmältä ajalta, käsitellä kaikkien henkilökohtaisia tuntemuksia sekä sitä, miksi jossain kohdassa oli tietynlaiset fiilikset. Muistot ja tunteet saivat paikan kokonaisuudessa, eikä enää tarvinnut vain velloa epämääräisessä pahassa olossa”, Piia Säilynoja sanoo.

“Oli mielenkiintoista ja haastavaa, välillä jopa ahdistavaa hakea fiiliksiä takaisin, sekä yksilö- että ryhmänäkökulmasta katsottuna. Keho jättää niin vahvan muistijäljen”, Johanna Kyykoski kertoo. “Kyllähän se, että oli ahdistusta, vaikutti vaikkapa esiintymiseen. Ei siinä aina voinut olla rentona lavalla.”

Koko bändi on samaa mieltä, että työnohjauksen metodit olivat hyvä tapa muuttaa sanoiksi omia tuntemuksia. Samalla jokainen sai mahdollisuuden tulla kuulluksi ja ymmärretyksi.

Jokainen myös oppi ottamaan entistä paremmin vastuuta niin itsestään ja omista tarpeistaan kuin koko ryhmän hyvinvoinnista.

“Meillä oli tarve oppia puhumaan ja kuuntelemaan bändin sisällä”, Säilynoja sanoo.

“Yksi asia esimerkiksi on, että on ollut hetkiä, jolloin on vaikkapa itse pursunnut negatiivisia asioita ulos. Joku toinen on pahoittanut siitä mielensä, eikä ole voinut päästää puolestaan sitä ulos. Kierre on valmis”, Koskelainen kertoo. “Itseään voi oppia ilmaisemaan rakentavammin.”

Puolen vuoden työnohjausjakso keskittyi purkamaan systemaattisesti mennyttä. Samalla bändi sai siitä työkaluja käytännön jatkotyöskentelyyn.

Bändin koko historian kattavan aikajanan lisäksi bändin jäsenten tehtävänä oli kertoa, miltä tulevaisuus sillä hetkellä näytti jokaisen näkökulmasta. Samalla bändi käsitteli esimerkiksi toisten arvostusta ja bändin yhteistä visiota.

“Kyseessä ei siis ollut vain vellomista, vaan ennen kaikkea bändin sisäisen motivaation löytämistä ja tulevaisuuden visioiden kirkastamista”, Blom kertoo.

Energia vapautuu luovuuteen

Koko Tuuletar-nelikko sanoo, että suurin konkreettinen hyöty, joka työnohjauksesta on ollut ja joka näkyy jo bändin tekemisessä, on energian vapautuminen luovuuteen.

Dynamiikan tasapaino on taas löytynyt ja jokainen voi kokea olonsa ryhmässä turvalliseksi. Jokaisella on mahdollisuus esimerkiksi keikoilla ottaa halutessaan joko liidaava tai vaihtoehtoisesti tukeva rooli, johon muu ryhmä reagoi ja jota se tukee. Tämä on poistanut myös virheiden pelkoa.

“Työnohjauksen jälkeen me ollaan improvisoitu ja sekoiltu hyvällä tavalla paljon enemmän. Ollaan toki tehty sitä aiemminkin, mutta turhan varmistellen ja kontrolloidusti”, Blom kertoo.

Kyykoski puolestaan korostaa kunnioituksen ja arvostuksen paluuta ryhmään työnohjauksen myötä.

“Ryhmään voi luottaa ja samalla tietää, että ryhmä luottaa suhun. Myös kiitoksen sanominen ja sen kuuleminen toisilta on tärkeää.”

Työnohjauksen jälkeen Tuuletar on ollut pitkillä kiertueilla esimerkiksi Intiassa, Saksassa ja Hollannissa. Kiertueet ovat olleet hyviä paikkoja kokeilla työnohjauksen antamia oppeja käytännössä.

“Kiertueet voivat olla raskaita, ja väsyneenä saattaa olla herkillä. Nyt kun vanhoja jännitteitä on purettu onnistuneesti ja kun puhe- ja tunneyhteys ryhmässä on taas auki, on paljon helpompaa olla hetkessä avoin, eivätkä tilanteet pääse kärjistymään”, Säilynoja sanoo.

Bändikemia on kuin parisuhde

Bändien työnohjauksessa on usein kyse bändin tunnetaakan ja selvittämättömien asioiden avaamisesta sekä bändin keskinäisen dynamiikan tutkimisesta. Lisäksi työnohjaus vahvistaa bändin voimavaroja ja auttaa hahmottamaan tulevaisuutta.

Näin kertoo työterveyspsykologi, organisaatiokonsultti sekä psyykkinen valmentaja Marjukka Laurola. Hän työskentelee erityisesti luovan alan ammattilaisten ja työyhteisöjen kanssa. Muusikoiden lisäksi hänen asiakkainaan on niin kirjailijoita, kuvataiteilijoita kuin näyttelijöitä.

Laurola toimi myös Tuulettaren työnohjaajana.

“Työnohjauksessa on tärkeää psykologisesti turvallisen ilmapiirin luominen. Usein on niin, että asioita ei ole sanoitettu, jolloin syntyy erilaisia tulkintoja ja esimerkiksi pettymyksiä”, Laurola kertoo.

Hiertävässä bändikemiassa on usein kyse hieman samankaltaisista asioista kuin parisuhteessa, kuten sellaisista kysymyksistä kuin paljonko kukakin antaa omaa aikaansa sekä panostaan ja mitkä ovat kenenkin roolit ja vastuut.

Yleensä taustalla on myös bändin tietyt toimintamallit, jotka ovat jääneet toistumaan mutta jotka eivät enää palvele kokonaisuutta.

Tämä voi liittyä vaikkapa sellaisiin kysymyksiin kuin kuka yleensä ottaa asioita hoitaakseen tai kulkeeko joku mukana niin sanottuna vapaamatkustajana. Tai joutuuko joku aina sovittelijaksi tai ottaako joku aina tilan itselleen, mikä ärsyttää muita.

“Nämä saattavat hiertää ihmisten välejä, mutta asioita on vaikea ottaa puheeksi. Pelätään, että avaamalla suu tilanne pahenee”, Laurola toteaa.

Pahaan oloon yhteisössä ihmiset reagoivat erilaisilla tavoilla. Toiset reagoivat näkyvästi ja tuovat ärsytyksen ja turhautumisen heti esiin. Toiset taas vetäytyvät ja patoavat asiat sisäänsä.

Äärimmillään nämä johtavat bändistä eroamiseen tai räjähtelyyn stressitilanteissa, joita voivat olla esimerkiksi kiertueet ja keikat tai intensiiviset levytyssessiot.

“Kokemukseni bändeistä kuitenkin on, että vaikka bändissä olisi minkälaisia jännitteitä tahansa, ne saavat mennä aika pitkälle ennen kuin ne näkyvät ulospäin esimerkiksi lavalla. Ammatillinen suhtautuminen on alalla niin vahvaa”, Laurola sanoo.

Laurolan ensisijaisena työskentelymetodina on keskustelu, mutta tarvittaessa hän hyödyntää myös luovia menetelmiä kuten piirtämistä ja liikettä. Usein hyötyä on myös esimerkiksi rentoutus-, mielikuva- ja mindfulness-harjoituksista.

Työnohjauksessa voidaan sopia konkreettisia asioita ja miettiä työkaluina bändin visiota ja tavoitteita.

“Toisaalta on asiapuoli, joka pitää selkiyttää ja toisaalta on kokemuksellinen puoli, johon kuuluu yhteisön dynamiikka, jännitteet ja voimavarat”, Laurola sanoo.

Työnohjauksen tuloksena jännitteet aukeavat ihmisten välillä bändissä, ja bändin keskustelukulttuurista tulee avoimempaa ja läpinäkyvämpää.

“Ja joskus tietysti lopputuloksena bändi voi tulla johtopäätökseen, ettei heillä enää ole keskinäisen yhteistyön edellytyksiä.”

Laurola kertoo, että usein bändien kohdalla työnohjaus lähtee jostakin haasteesta tai ongelmasta. Hän kuitenkin toivoo, että työnohjauksessa mentäisiin enemmän ennaltaehkäisevään suuntaan.

“Työnohjaus voi olla viisasta siinä kohdassa, kun isommat panokset on pelissä ja vaikka elanto alkaa riippua bändistä. Tämä usein tarkoittaa, että potentiaalisia jännitteitä voi olla tulossa, erityisesti jos pelisäännöt puuttuvat ja rooleissa ja vastuissa on epäselvyyksiä.”

Aikuisten muskari ammattimuusikoille

Tuulettaren työnohjaus on toistaiseksi päättynyt, mutta se pysyy yhtenä mahdollisuutena bändin työkalupakissa jatkossakin.

Työnohjauksesta Tuulettarelle kumpusi myös ajatus niin kutsutuista leiripäivistä. Kerran kuussa bändi kokoontuu tekemään yhdessä jotain, joka liittyy bänditoimintaan mutta on kuitenkin jotain muuta kuin bändin normaali arki.

Leiripäiviä Tuuletar pitää kerran kuussa, ja kiertävällä systeemillä jokaisella kerralla joku bändin jäsenistä saa päättää mitä tehdään.

Tähän mennessä Tuuletar on ehtinyt pitää yhdet leiripäivät, joilla Kyykoski järjesti bändin muun muassa työpajoihin, jotka käsittelivät teatteri-ilmaisua ja luontoyhteyttä.

“Se oli mahtavaa. Ja on tosi hyödyllistä, että jokainen on vuorollaan vetovastuussa päivien sisällöstä. Jokaisen ideat, hullutkin sellaiset otetaan avoimin mielin vastaan, mikä kehittää ryhmän sisäistä luottamusta”, Säilynoja sanoo.

“Kaikilla pitäisi olla aikaa leikkiä ja pitää hauskaa, ja ammattimuusikoillakin mahdollisuus päästä välillä vähän muskaroimaan ihan luvan kanssa. Näiden leiripäivien tarkoituksena on ruokkia luovuutta ja tervettä hulluutta, mitä taiteen tekeminen usein vaatii”, Blom kertoo.

Toinen merkittävä askel bändin toiminnan kehittämisessä on ollut se, että vapaapäivät laitetaan kalenteriin, eikä kenenkään oleteta olevan koko ajan käytettävissä.

Isot artistit suunnannäyttäjinä

Blomin, Koskelaisen, Kyykosken ja Säilynojan mielestä on tärkeää, että muusikoiden, artistien ja bändien henkisestä hyvinvoinnista musiikkialalla puhutaan ääneen.

“Hyvinvointiin liittyvistä asioista puhuminen ja omien kokemuksien jakaminen on mielestäni tärkeää, sillä kaikki me painimme lopulta samojen asioiden äärellä. Mä ainakin haluaisin, että musiikkialalla vallitsisi yhteisöllisempi meininki”, Koskelainen sanoo.

“Kun uskaltaa puhua, uskaltaa myös työstää asioita eteenpäin. Olisi hyvä, että muusikoille ja artisteille olisi joku infopaketti näistä teemoista”, Säilynoja toteaa.

Onneksi aihepiiristä puhutaan nykyään enemmän kuin ennen.

“Vain elämää -konsepti on omalta osaltaan vaikuttanut tähän. Isot artistit ovat toimineet suunnannäyttäjinä, kun he ovat kertoneet siitä, miten ala ei aina ole ollut ruusuilla tanssimista”, Kyykoski sanoo.

Blomin mielestä on myös ylipäätään tärkeä kertoa alan realismista. Huippuhetket ovat huippuja, mutta fakta on myös se, että esimerkiksi kiertue-elämä usein rankkaa ja raskasta.

“Tietysti syvä kiitollisuus siitä, että saamme tehdä näitä asioita ja työskennellä tällä alalla, on aina päällimmäisenä mielessä, mutta haluaisimme myös puhkoa tiettyjä asenteita. Usein jos puhuu ääneen alan kääntöpuolista, aihetta tuntemattoman on helppo vähätellä asiaa. Pointti on se, että ongelmat ovat osa pakettia. Me on valittu tää ala, ja samalla me on valittu myös alan ongelmat. Näiden ongelmien kanssa eletään, mutta niihin voi myös vaikuttaa olemalla avoin ja rehellinen sekä ympäristölleen että itselleen.”

Bändi – kysykää näitä asioita itseltänne säännöllisesti

Psykologi Marjukka Laurola vinkkaa, että bändit voisivat silloin tällöin pysähtyä miettimään, missä oikein mennään. Esimerkiksi tällaisia bändin rakenteeseen ja kokemukseen liittyviä asioita kannattaa pohtia sekä yksin että yhdessä:

• Minkälaisia rooleja meidän bändissämme on? Olisiko näitä tarpeen päivittää?
• Mistä asioista meidän olisi sovittava tarkemmin?
• Miten jokaisen osaaminen tulee hyödynnettyä?
• Mitä kohti ollaan menossa? Missä kukin näkee bändin yhden tai vaikka viiden vuoden kuluttua?
• Mitä haluan musiikillisesti tai taiteellisesti?
• Onko meillä riittävästi yhteistä aikaa? Mitä muuta tärkeää elämässä on meneillään?
• Minkälaisissa tilanteissa syntyy herkästi erimielisyyksiä?
• Minkälainen suhde on omalla ja yhteisellä ajalla ja tilalla?
• Mikä tekee meidät ylpeäksi bändistämme?
• Mikä oli kullekin huippuhetki esimerkiksi edellisellä keikalla tai kiertueella?
  Koenko tulevani kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi? Millä konkreettisilla teoilla tätä voisi kohentaa?
• Mikä syö yhteistä energiaa? Mikä tuo energiaa?
• Mitkä ovat omat reagointitapani? Vetäydynkö kuoreeni vai suuntaanko tunteet ulospäin?
  Miten tämä bändi on muuttanut minua?
• Osaammeko antaa ja vastaanottaa palautetta? Minkälainen palaute tuntui erityisen hyvältä?

Kirjoittanut: Kalle Heino

Lue myös

• Musiikki ja mielenterveys: Juska Salminen ja burn out HIMissä
• Musiikki ja mielenterveys: Onko ahdistus muusikon ammattitauti?

Julkaistu: 4.5.2018