Radiokanava Yle X järjesti vuonna 2017 kuuntelijaäänestyksen Suomen rap-historian parhaista biiseistä. Tuloksena oli 100 kappaleen lista, jolla ei ole yhtään naispuolisen räppärin tekemää kappaletta.
Äänestyksen tulos kertoo oletettavasti kuulijakunnan mieltymyksistä, mutta myös kiteyttää rapin miehisen sukupuolihegemonian. Sekä ulkomailla että Suomessa rap-skene on ollut miesten aluetta. Tilanne on muuttumassa, mutta edelleen räppäri-termin eteen laitetaan sana nais-, jos hänen sukupuolensa ei vastaa oletusarvoa.
Kun Mon-Sala eli Nora Horn aloitteli rap-uraansa vuonna 2015, hän huomasi, että kentällä ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta naisia näkynyt. Kollegoita löytääkseen hänen piti kaivautua syvälle Soundcloudin uumeniin.
Myös levy-yhtiöt ja muut musiikkialan toimijat olivat ja ovat edelleen vahvasti miesten käsissä.
– Äänityksissä, palavereissa ja vastaavissa kohtaa usein tilanteita, joissa olen ainoa nainen, Mon-Sala sanoo.
Miesten dominanssi ei tarkoita, että naisia automaattisesti alalla syrjittäisiin tai kohdeltaisiin huonosti. Mutta vähintään naiset joutuvat miettimään, miten itse miehisessä ympäristössä toimivat. Voi myös kysyä, miten hyvin rap kykenee heijastamaan todellisuutta, jos sen sukupuolirakenne on epätasa-arvoinen. Kenen tarinoita räpissä kerrotaan?
Epätasa-arvo voi tuoda mukanaan aktiivistä syrjintää. Heini Strandin kirjassa Hyvä verse – Suomiräpin naiset naisräppärit kertovat miehiä pienemmistä keikkapalkkioista, ulkonäön ja äänenkorkeuden arvostelusta, tytöttelystä ja alentuvasta suhtautumisesta.
Mon-Sala sanoo, ettei hän ole henkilökohtaisesti kohdannut alalla suoraa alistamista. Hienovaraisempaa ohittamista on kuitenkin tullut vastaan.
– Varsinkin alussa minua saatettiin luulla bändäriksi tai tyttöystäväksi. Minut on myös jätetty bäkkäreillä kättelemättä kun kaikki miespuoliset käteltiin. Kerran lavan takahuone oli otettu keikkani aikana haltuun niin, ettei sitä voinut käyttää kuten artistin kuuluu.
Sen lisäksi, että rap on ollut miesten maailma, se on ollut valkoisten heteromiesten maailma. Seksuaalivähemmistöt ja rodullistetut tekijät ovat alkaneet näkyä suomalaisessa rap-musiikissa vasta 2010-luvulla. Valtavirtarapissä toistetaan kuitenkin edelleen binäärisen sukupuolijärjestelmän mies-nainen-asetelmaa. Naisen rooli on siinä perinteisesti sijoittunut huora-madonna-linjalle, ja erityisesti sen ensimmäiseen päähän.
Paleface kirjoittaa Kolmetoista kertaa kovempi – Räppärin käsikirja -kirjassa, että rap imee puhetapoja ja ajatuksia machoilevasta kulttuurista maailmalta. Tällä on vaikutusta räpin naiskuvaan, jota voi kuvata jopa naisvihamieliseksi.
Ilona Raivion vuonna 2017 julkaistussa opinnäytetyössä Datajournalismin soveltaminen : Seksismi suomalaisissa hiphop-sanoituksissa tutkittiin, kuinka paljon Spotifyn Suositut-listalla menestyneiden yli 20 suomalaisen räppärin kappaleissa oli naisia esineellistävää ja seksististä puhetta. Ainoa tutkimuksessa esiintynyt artisti tai ryhmä, jolta sellaista ei löytynyt, oli Gasellit. Eniten naisia halvennettiin bilerapissä.
Se, miten naisista räpissä puhutaan, on vaikuttanut monen naispuolisen tekijän uran alkuun. Hyvä verse -kirjassa Tiia Karoliina kertoo huomanneensa lapsena, että räpin naiskuva vaikutti hänen itsetuntoonsa. Tuolloin hän kuunteli Skandaalia.
– Huomasin, että ei naisista kauheen kivasti puhuta hänen biiseissään, ja ajattelin, että kaikki miehet ajattelee näin ja että mä oon huonompi, koska mä oon nainen.
Yeboyah sanoo samassa kirjassa räpin sukupuolikuvaston häirinneen häntä ja vaikuttaneen hänen käyttäytymiseensä.
– Ennen pukeuduin löysiin vaatteisiin välttääkseni sitä pelottavaa (hyper)seksuaalista huomiota, mitä sain osakseni.
Naistekijöiden määrä on viime vuosina noussut ja he ovat alkaneet nousta paremmin esiin. Heille tarjolla oleva rooli herättää kuitenkin kysymyksiä.
– Jos katsoo, millainen naisten tekemä rap menestyy USA:ssa, niin sukupuolen ja seksikkyyden korostaminen on valttikortti. Siinä toistetaan samaa vanhaa kieltä mutta naisten suulla, Mon-Sala toteaa.
Rap-kulttuurissa kaava sille, mistä ja millä tavalla räpätään on niin vahva, että toisenlaiset näkökulmat saavat usein aikaan vastustusta.
– Vaikka naisella olisi hyviä läppiä ja hän olisi teknisesti todella taitava, näkökulma on eri ja sitä pidetään niin paljon huonompana, Mon-Sala sanoo Strandin kirjassa.
Naispuoliset räppärit saavat tyypillisesti paljon vihapostia ja haukkumista netissä. Sukupuolesta saattaa kuitenkin olla myös hyötyä, sillä nainen räppärinä on edelleen harvinaisuus verrattuna mieheen, jolloin erottuminen on helpompaa.
Nykyfeminismissä naisista ja miehistä puhuminen eli koko binäärinen sukupuolijärjestelmä nähdään vanhanaikaisena rakennelmana. Mon-Salan mielestä sukupuolijärjestelmän näkeminen uudella tavalla voisi heijastua räpissä inklusiivisena kielenä, joka huomioisi myös muut kuin vallassa olevat. Tämä on kuitenkin vaikeaa niin kauan, kuin kenttä on heidän käsissään.
– Toisaalta kaavan rikkominen on helpompaa naisille ja muille vähemmistöille, sillä he ovat muutenkin rapin historiassa valmiiksi altavastaajan asemassa, Mon-Sala pohtii.
Uudenlaisen rap-kulttuurin luomiseen voi jokainen osallistua, ja monet räppärit näin jo tekevätkin. Kolmetoista kertaa kovempi -kirjassa todetaan, että räppärin on varottava vahvistamasta stereotyyppistä kuvaa naisesta ja naisen asemasta.
– Kannattaa siis pohtia, miten kirjoittaa muista sukupuolista tai ihmisistä ylipäätään. Älä tölvi ketään, paitsi battlevastustajaasi, Paleface toteaa.
Mon-Salan mielestä se, millaista materiaalia tekee, on jokaisen oma asia, mutta omaan kielenkäyttöön olisi hyvä kiinnittää huomiota.
– Naistekijöiden nostamisesta ei toki olisi haittaa. Varsinkin jos sen osaa tehdä sanomatta, että sinä teet naiseksi ihan hyvää, mutta kaikki muut naispuoliset ovat huonoja. Naisia ei myöskään pitäisi asettaa keinotekoiseen kilpailuasetelmaan.
Toimittajien hän toivoisi kysyvän tasa-arvoasioista myös miesräppäreiltä, jotta siitä keskusteleminen ei jäisi vain naisten harteille.
Strandin kirjassa moni räppäri kertoo, että naisilta on puuttunut “posse” – tukiverkko, kannustus ja ympäristö, joka puskee eteenpäin. Mon-Sala on yksi niistä tekijöistä, jotka ovat halunneet viedä asioita eteenpäin. Hän on yksi ylläpitäjistä Nicerap-ryhmässä, joka syntyi hänen järjestämänsä naisräppärien tekijöiden tapaamisen seurauksena.
– Siellä pohdittiin, miten voitaisiin luoda yhdessä verkostoja ja miten alaa voitaisiin kehittää. Nicerap-ryhmässä on syntynyt paljon hyvää. Siellä on tuotu näkyväksi, mitä ongelmia ihmisillä on ollut, Mon-Sala kertoo.
Yhdessä Adikian eli Kirsikka Ruohosen kanssa Mon-Sala myös tekee Matriarkaatti-podcastia.
Mon-Sala
– Meillä molemmilla on ollut tarve käsitellä ja viedä asiaa eteenpäin. Olisi tylsää, jos ei voisi puhua siitä, mikä on väärin, mutta en halua sekoittaa sitä musiikin tekemiseen. Niinpä aktivismi on hoidettu Matriarkaatissa, jolloin musiikinteko on vapautunut taiteelliselle prosessille. Se on ollut tosi tärkeää, Mon-Sala sanoo.
Mon-Salalla on alkamassa urallaan uusi vaihe. Hän julkaisi tammikuussa DNF-nimisen EP:n Playground Music -levy-yhtiön kautta. Samassa yhteydessä julkaistiin video Kauniita kuvii -kappaleesta. Hän neuvottelee myös keikkamyyjän hankkimisesta. Aiemmin Mon-Sala on keikkaillut sekä soolona että Adikian kanssa sekä viime vuonna Dreamgirls-kokoonpanossa.
– Olen tehnyt paljon keikkoja, mutta nyt tuntuu kuin olisin aloittamassa alusta.
Uudessa materiaalissaan Mon-Sala kertoo olevan patoutuneiden aggressioiden purkua ja ihmissuhteiden analysointia, ja kokonaisuutta voi kuvata jopa synkäksi.
– Siinä on pinnan alla tiettyä pahaenteisyyttä. Ei helppoa kuunneltavaa. Siinä näkyy oma taustani runojen kirjoittajana ja musiikillinen taustani.
Musiikissa voi Mon-Salan mukaan aistia vaikutteita vaihtoehtorockista ja -popista, mutta erityisesti elektronisesta musiikista. Hän on halunnut mennä kauemmas perinteisistä räppibiiteistä.
EP:llä on mukana kaksi tuottajaa, Elo eli Vera Horn sekä Two Heavens eli Gabriel Boicel. Boicelin vaikutus näkyy Mon-Salan mukaan ambient-vaikutteina. Hän vastaa myös EP:n visuaalisesta ilmeestä ja on tehnyt Kauniit kuvii -musiikkivideon.
Visuaalisuus on Mon-Salalle tärkeää, onhan hän toiselta ammatiltaan graafinen suunnittelija.
– Minua kiinnostavat poikkitaiteelliset jutut. Jatkossa haluaisin toteuttaa keikkakokonaisuuksia, joissa visuaalisuus, esiintyminen ja muut tekijät olisivat omissa käsissä.
Mon-Salan viisi ohjetta aloittalevalle rap-artistille:
- Älä pelkää kertoa, että teet musiikkia. Saattaa olla, että lähipiirissäsi on yllättäviä tyyppejä, jotka voivat auttaa eteenpäin.
- Verkostoidu muutenkin. Käy keikoilla, tapahtumissa ja workshopeissa tapaamassa muita musiikinteosta kiinnostuneita. Parhaassa tapauksessa löydät kollegoita, ystäviä ja yhteistyökumppaneita.
- Laita riimipareja ja läppiä ylös aina kun niitä tulee mieleen. Vaikka tekstinpätkät eivät koskaan päätyisi valmiiseen biisiin, harjaannut löytämään parempia riimejä ja läppiä.
- Treenaa! Räppäämään oppii räppäämällä. Opettele hengittämään, kuljettamaan flow:ta, painottamaan sanoja ja yleisesti äänenkäyttöä.
- Etsi esiintymismahdollisuuksia. Esiintyessä kehittyy nopeasti. Jännittämistä oppii paremmin sietämään, kun esiintyy säännöllisesti ja lavalla huomaa parhaiten mikä toimii ja mikä ei. Esim. Matriarkaatti järjestää open mic -iltoja naisille, ei-binäärisille ja trans-artisteille.
Jutun lähteinä on käytetty seuraavia teoksia:
Karri Paleface Miettinen & Esa Salminen: Kolmetoista kertaa kovempi. Räppärin käsikirja. Like 2019.
Ilona Raivio: Datajournalismin soveltaminen. Seksismi suomalaisissa räp-sanoituksissa. Opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2017.
Heini Strand: Hyvä verse. Suomiräpin naiset. Into 2019.
Kirjoittanut: Anni Saari
Kuvat: Emi Linna
Julkaistu: 10.2.2020
