Kun orkesteri säveltää uusia kappaleita ja luo uutta musiikkia, syntyy lähes aina tarve tai halu tallentaa tämä musiikki johonkin muotoon itselle kuunneltavaksi, julkiseen levitykseen tai bändin promotoimiseen. Vaikka tallenteen lopullinen muoto ja levityskanava voi nykyisin olla hyvin monenlainen, liittyy siihen aina tiettyjä ominaispiirteitä, työvaiheita sekä huomioon otettavia seikkoja. Musiikki täytyy aina saada äänitettyä jossain, tyypillisesti se vaatii jonkinasteisia jälkitöitä ja -toimenpiteitä ja lisäksi se täytyy saattaa jollain keinoin yleisön saataville. Tässä manuaalin osassa on tavoitteena raottaa studiotyöskentelyn verhoa ja kiinnittää huomiota seikkoihin, jotka vaikuttavat kukin osaltaan tallenteen syntymiseen.
Video aiheesta studiotyö. Haastatteluissa Petteri Lehtola, Kimmo Ahola, Osku Ketola ja Mikko Parkkonen.
Ennakkotyöt ennen studioon menoa
Orkesterin treenikämpällä sekä jäsenten omilla tahoillaan viettämän ajan ja tekemän työn tuloksena syntyy kappaleita, joihin harjoittelun myötä syntyy sovitus, rakenne ja musiikin sekä soundimaailman dramaturgia. Kun tällainen teos halutaan välittää tallenteen kautta muille, kiteytyy moni asia yhden ydinkysymyksen ympärille – kuinka saadaan aikaan lopputulos, joka välittyy kuulijalle juuri sellaisena kuin orkesteri on halunnutkin? Äänitysten ja jälkitöiden aikana tehdään paljon valintoja ja ratkaisuja, jotka vaikuttavat lopputulokseen. Sovitus ja orkestrointi, yksittäisten soittajien fraseeraukset ja soundimaailmat sekä käytettävät tehokeinot ovat kaikki yhteisvallitsevia tekijöitä lopputuloksen kannalta. Kannattaakin pyrkiä käyttämään harkintaa päätösten tekoon ja pohtia parasta mahdollista ratkaisua. Missään nimessä tallennetuotannon alkuvaiheessa ei kannata jättää asioita roikkumaan tai puolivillaisiksi sillä ajatuksella, että “korjataan sitten jossain myöhemmässä vaiheessa” – huonokin ratkaisu on parempi vaihtoehto kuin ei ratkaisua ollenkaan.
Ennen kuin ensimmäiset konkreettiset työvaiheet äänitteen synnyttämiseksi alkavat, kannattaa käyttää hetki yhteistä pohdintaa ja harkinta-aikaa siihen, ketä tekijöitä mukaan pyydetään tai palkataan. Luonnollisesti kaikki orkesterin jäsenet liittyvät osaltaan kokonaisuuteen oman soittonsa kautta, mutta ensimmäinen pohdittava asia on mahdollisten lisäsoittajien käyttö. Jos esimerkiksi yhdessä kappaleessa kahdeksasta on lyhyt erikoisinstrumenttiosio, niin täytyy ratkaista pyydetäänkö ja järjestetäänkö sitä varten erikseen paikalle soittajat, vai saadaanko riittävän hyvä lopputulos aikaan käyttämällä esimerkiksi tietokoneavusteista musiikin tuottamista. Nykyään on hyvin edullisesti saatavilla varsin laadukkaita jousi- ja orkesterisoitinkirjastoja, jotka tietenkään eivät voi korvata oikeaa soittajaa mutta saattavat olla perusteltu ratkaisu aikataulujen ja budjetoinnin kannalta. Tässä samassa yhteydessä kuuluu kartoittaa se, löytyykö jokaiselta soittajalta kaikki tallenteen tekemiseen vaadittavat instrumentit – onko rumpalilla riittävästi erilaisia virvelirumpuja, löytyvätkö tarvittavat 5-kieliset ja nauhattomat bassot sekä baritonikitarat, tarvitaanko akustinen flyygeli ja niin edelleen.
Äänittäjä on se henkilö, jonka vastuulla on etenkin tallentamisen teknisen laadun varmistaminen, mutta tälle voi sisältyä myös sisällöllinen vastuu syntyvästä soundimaailmasta. Äänittäjällä täytyy olla selkeä ymmärrys äänisignaalin kulusta ja reitittämisestä äänitystilanteessa, käsitys tallennejärjestelmän toiminnasta sekä mieluusti kokemusta äänitystyöstä. Vaikka nykyään digitaalisen äänenkäsittelyn yleistymisen myötä perusteiden opettelu on mahdollista lähes jokaiselle, voi työskentelyn tehostamisen ja vastuun jakamisen kannalta olla parempi vaihtoehto että äänittäjä on joku muu kuin orkesterin soittaja.
Projektiin voidaan kiinnittää mukaan myös tuottaja. Jos näin tehdään, niin pääasiallinen vastuu taiteellisesta ja sisällöllisestä lopputuloksesta siirtyy tälle henkilölle. Kaupallisissa tuotannoissa tuottaja on usein myös se, joka vastaa rahan käytöstä, mutta ennen kaikkea tuottajaa kannattaisi ajatella sellaisena henkilönä, joka herättää kysymyksiä ja auttaa orkesteria ja äänittäjää löytämään ratkaisuja. Tuottajalla ei välttämättä tarvitse olla teknistä osaamista äänityskaluston toiminnasta, mutta toiminnan ymmärtäminen edesauttaa kommunikointia ja asioiden ilmaisua.
Mukaan tuotantoon valittavien henkilöiden määrän kartoittaminen on hyvin oleellinen ennakkotyön vaihe monestakin syystä. Yksi tärkeä näkökulma on se, että ihmisten pitää tulla toimeen keskenään. Tallenteen tekeminen on intensiivistä ja osittain raskastakin työtä, eikä projektin edetessä voida yleensä välttyä tunteenpurkauksilta ja ristiriidoilta – tällaiset tilanteet pitää pystyä hoitamaan rauhassa ja riitautumatta. Ihmisten pitää siis tulla keskenään toimeen, mutta siltikään parhaan ystävän pyytäminen esimerkiksi tuottajaksi ei välttämättä ole paras mahdollinen ratkaisu. Toinen syy henkilöstön määrän rajaamiseen on raha. Jos eri tahot suostuvat projektiin mukaan talkoo- ja promootiohengessä, ei tämä ole ongelma, mutta muissa tapauksessa henkilökulut ovat huomattava osa tallenteen tekemiseen vaadittavasta pääomasta. Kun henkilöt kiinnitetään lainmukaisia palkan- ja veronmaksuperiaatteita noudattaen, voidaan yhtä henkilötyövuorokautta kohden joutua budjetoimaan noin 250-350 euroa rahaa, joissain tapauksissa enemmänkin.
Kaiken kaikkiaan siis henkilöresurssien määrittäminen on oleellinen ennakkotyön vaihe, eikä siihen voi antaa yhtä oikeata ratkaisua kaikkiin tilanteisiin. Väkeä pitää olla riittävästi, jotta työskentely on tehokasta, sujuvaa ja ennen kaikkea mukavaa ja mielekästä, mutta kustannukset pitää pystyä pitämään kurissa ja ennakoimaan riittävän tarkasti etukäteen.
Studion valinta ja aikataulutus
Äänen taltioiminen nykyään on helppoa – yksinkertaisimmillaan siihen tarvitaan tietokone, äänikortti ja mikrofoni, moni tarvittava ohjelmistokin on laillisesti ilmainen. Tallenteen tekemisessä ja etenkin äänitysvaiheessa on kuitenkin ratkaisevaa päättää se, millaisissa puitteissa äänitykset tehdään. Voi olla, että riittävät puitteet saadaan liikuteltavalla kalustolla luotua esimerkiksi treenikämpälle tai jonkun kodin autotalliin tai varastoon, mutta usein järkevä ratkaisu on ostaa äänitysaikaa jostain studiosta. Jotta tätä tarvetta kyetään arvioimaan, täytyy myös tietää kuinka pitkä aika äänityksiin on ajateltu käyttää – ajankäyttö onkin yksi sellainen seikka lisää, johon ei koskaan voi antaa tarkkaa yleispätevää vastausta, vaan kokemus ja keskustelut muiden soittajien ja äänittäjien kanssa auttavat asian hahmottamisessa. Pari – kolme äänityspäivää kappaletta kohti on lähtökohtaisesti varsin realistinen aikaikkuna, mutta tämä on aina suuri muuttuva tekijä.
Jo toimivissa studioissa on yleensä valmiina kaikki tarvittavat työkalut sekä tarvikkeet niiden kytkemiseen toisiinsa, mikä helpottaa ja nopeuttaa äänitysten aloittamista. Mutta studioiden kirjo, sepä se vasta nykyään onkin valtava… Nopea selailu internetissä studiopalveluita tarjoavien yritysten sivuilla paljastaa varsin laajan hintahaitarin – studiopäivä maksaa paikasta riippuen jotain 70 eurosta noin 500 euroon, paikoin voi olla kalliimpaakin. Hinnan perusteella ei kuitenkaan aina voi tehdä lopullisia johtopäätöksiä – halpa ei välttämättä aina ole huono tai kallein paras, ja studiota valitessa kannattaakin kiinnittää huomiota moneen seikkaan.
Käytettävissä oleva kalusto on yksi keskeinen tapa, jolla kaupalliset studiot markkinoivat itseään. Oleellinen ratkaisu tässä on se, että onko käytettävän studion äänitysjärjestelmä analoginen vai digitaalinen – sen lisäksi, että tämä vaikuttaa osaltaan syntyvään soundiin ja lopputulokseen, on se ennen kaikkea määrittävä tekijä erilaisten työvaiheiden, työn keston ja teknisten mahdollisuuksien suhteen. Analogistudiossa käytettävissä oleva raitamäärä on usein rajoittunut ja äänitetyn materiaalin ajallinen siirtely ja editointi ei ole mahdollista, mutta toisaalta siellä voi olla huomattavasti monipuolisemmat ja intuitiivisemmat mahdollisuudet äänen reitittämiseen ja signaalitien muokkaamiseen äänitysvaiheessa. Varsinaisen tallennus- ja äänitysvälineistön lisäksi huomiota täytyy kiinnittää myös siihen, kuinka laadukkaat ja monipuoliset kuunteluolosuhteet tiloissa on.
Huippuluokan kalustollakaan ei loppujen lopuksi tee paljoa, jos käytössä oleva tila on laadullisesti kelvoton. Kannattaa siis käyttää hetki aikaa myös studioon liittyvien tilojen ja niiden käyttökelpoisuuden selvittämiseen – on hyödyllistä selvittää millaisia tilat ovat pintaalaltaan ja huonekorkeudeltaan, millaisia pintamateriaaleja ja mahdollisia akustiikan muuntelumahdollisuuksia siellä on, millainen näkyvyys ja kulku on tilasta toiseen sekä erilaisten väliaikojen vietto- ja lepomahdollisuudet äänitysten lomassa. Ja monia asioita täytyy myös harkita tarkkaan. Joissain tapauksissa on mukavaa, että studion yhteydessä on sauna ja biljardipöytä, mutta jossain muualla saattaa olla oven takana pelkkä betoninen porraskäytävä, jonka käyttö esimerkiksi tila- ja efektiäänityksiin saattaa olla yksityiskohta, jota muualta ei löydy. Kun tiloiltaan varteenotettava studio löytyy, kannattaa siellä käydä tutustumassa myös paikan päällä, sillä verkossa olevat piirrokset ja kuvat eivät välttämättä kerro kaikkea.
Monella studiolla on olemassa ainakin jonkinlaisia mainintoja siitä, mitä projekteja siellä on toteutettu aiemmin. Tällaisten referenssien kuunteleminen ja analysoiminen on hyödyllistä toimintaa, sillä sen avulla voi helposti todeta mahdolliset yhtäläisyydet ja eroavaisuudet tavoitellun ääni- ja soundimaailman kanssa, mikä osaltaan voi auttaa päätöksenteossa. Samoin kannattaa selvittää studiossa työskentelevien henkilöiden yhteystietoja ja niiden perusteella etsiä esimerkiksi internetistä tietoja aiemmista projekteista ja töistä. Myös erilaisilta keskustelupalstoilta voi saada tietoja jonkun studion toiminnasta, mutta tällaiseen pitää suhtautua tietyllä varauksella, kuten kaikkeen verkosta saatavaan tietoon.
Jos projektiin on päätetty palkata mukaan erillinen oma äänittäjä tai joku orkesterin jäsen katsoo pystyvänsä tähän, kannattaa selvittää mahdollisuutta ostaa studiosta ns. “lock-out” aikaa. Tällä tarkoitetaan sitä, että asiakas päästetään studion tiloihin ja perehdytetään sen tiloihin ja laitteistoon. Tämän jälkeen studiossa ei ole henkilökuntaa paikalla, vaan asiakkaalla on vapaat kädet hyödyntää studion tarjoamia puitteita. Tällainen vuokraaminen on kustannustehokasta, mutta siinä pitää objektiivisesti pystyä punnitsemaan se, löytyykö omasta porukasta riittävästi osaamista työskentelystä suoriutumiseen. Samoin on mahdollista lähestyä asiaa siten, että äänityksiä varten sijoitetaankin väliaikaiskalusto johonkin äänittämiseen soveltuvaan tilaan. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat viime aikoina toimineet erilaiset työväentalot ja muut tämän kaltaiset paikat, joissa usein on olemassa sali ja joskus esiintymislavakin ja jotka akustiikaltaan soveltuvat hyvinkin monimuotoisiin äänityksiin. Tällaisissa paikoissa toki hieman ylimääräistä vaivaa ja kustannuksia aiheuttaa äänityskaluston hankkiminen ja sen toimintakuntoon saattaminen, mutta usein tällaisen tilan suhteellisen edullinen vuokra kompensoi tätä kulua.
Äänityspaikan ja -puitteiden valinta on siis monisyinen harkintojen ja päätösten yhdistelmä, jota ei kannata pelätä tai arastella ja johon kannattaa uhrata aikaa ja ajatuksia kaikkien projektiin osallistuvien kesken.
Studioon saapuminen
Studio tai muu tila, joka käyttöön on vuokrattu, kannattaa hyödyntää heti siitä hetkestä, kun vuokra-aika alkaa. Käyttämättä jääneestä ajasta ei yleensä hyvitetä mitään maksuja ja muutenkin äänityksissä tuppaa tulemaan kiire ja kaikki käytettävissä oleva aika tulee yleensä tarpeeseen. Kaikki studiossa tarvittavat laitteet on syytä käydä huolella läpi ja kytkeä soittokuntoon jo hyvissä ajoin etukäteen treenikämpällä, jotta voidaan varmistua siitä, että kaikki oleelliset laitteiston osat toimivat ja tulevat pakatuksi mukaan. Muutama varajohto ja varavahvistin kannattaa noukkia mukaan myös. Mukaan otettavien laitteiden osalta kannattaa hyvissä ajoin olla yhteydessä mahdollisen vuokratun studion henkilökuntaan, sillä paikan päältä saattaa jo valmiiksi löytyä erinäinen määrä äänityksissä tarvittavaa soittimistoa. Hyvin usein studiosta löytyy esimerkiksi mittava laadukas rumpusetti, jolloin orkesterin rumpalin ei välttämättä tarvitse tai kannata viedä mukanaan muuta kuin omat virvelirummut, symbaalit, polkimet ja kapulat. Samoin esimerkiksi studiossa valmiiksi oleva laadukas ja viritetty flyygeli voi riittää äänityksiin, eikä mukana tarvitse kuljettaa sähköpianoa tätä varten. Mutta treenikämpältä siis mukaan kaikki sellainen, mikä on sovittu mukana vietäväksi.
Ensimmäinen vaihe soittimien sisään kantamisen jälkeen on paikoilleen asettuminen. Tätä varten pitää siis olla jo näkemys siitä, mitä osuuksia äänitetään ja missä järjestyksessä. Jos aikomuksena on äänittää kaikki osuudet samalla kerralla, täytyy myös kaikki tarvittavat soittimet saada mahtumaan aloilleen samanaikaisesti – tämä ei siis tarkoita tilan löytämistä pelkästään soittimille ja vahvistimille, vaan tässä yhteydessä pitää pystyä varaamaan tila myös mikrofoneille ja niiden telineille, mahdollisille ääntä eristäville rakenteille sekä akustiikan muokkaamisen tarvittaville elementeille. Lisäksi on toki oleellista, että kulku välineiden ympärillä on vapaa, jotta niitä tarvittaessa päästän siirtelemään ja niiden asetuksia säätämään. Jos taas tuotannossa on päädytty siihen, että äänitykset tehdään soittimittain tai soitinryhmittäin osissa, täytyy tietää mitä laitteistoa tarvitaan ensimmäisessä vaiheessa, ja niiden kesken pätevät edelleen samat vaatimukset tilan ja luokse pääsemisen suhteen. Tällaisessa päälleäänitystyössä on myöskin tärkeää huomioida se, että vaikka äänitetäänkin vain yhtä tai kahta instrumenttia kerrallaan, tarvitsevat kuitenkin ensimmäistenkin äänitettävien instrumenttien soittajat muitakin osuuksia pysyäkseen mukana kappaleessa. Tätä varten kannattaakin tarvittaessa rakentaa mahdollisuus demo-tyyppisten kuunteluosuuksien suorittamiseen äänitysvaiheessa äänittävien soittajien kuunteluolosuhteita ajatellen ja digitaalisissa studioympäristöissä tällaisten demoraitojen tekeminen on mahdollista myös etukäteen.
Viimeistään studioon asettumisen aikana kannattaa myös tehdä omille soittimille kaikki suuremmat huolto- ja viritystoimenpiteet. Rumpujen kalvot on suositeltavaa vaihtaa uusiin, istuttaa ne ja virittää rummut valmiiksi äänityksiä varten, vahvistimien putket täytyy tarvittaessa vaihtaa uusiin ja säätää bias- eli lepovirrat oikeiksi ja myös sähköisistä instrumenteista, kuten sähköpianoista ja MIDI-laitteista kannattaa ainakin tarkistaa vire ja asetusten toimivuus. Asettautumisen jälkeen kuuluu äänittäjälle jättää riittävästi aikaa ja työrauha mahdollista mikrofonien asettelua ja kuuntelujärjestelmien kytkemistä varten – toki tässä vaiheessa on kohteliasta kysyä, voiko olla avuksi, mutta tässä saattaa myös olla hyvä hetki pitää pieni tauko, levätä ja syödä hieman sekä vaihtaa studiotyöskentelyyn sopivat vaatteet päälle. Kilisevät ja rahisevat vaatekappaleet saattavat aiheuttaa ei- toivottujen äänien syntymisen ja muutenkin studiotyöskentely on sen verran fyysisesti raskasta puuhaa, että oman olonsa mukavaksi tekeminen on perusteltua ja järkevää.
Kirjoittanut: Klas Granqvist
Kuva: Afa Vuotila
Julkaistu: 19.9.2013