Konkaripianisti Jasse Varpama: viisi vuosikymmentä musiikin murroksessa

Jasse Varpama on kulkenut pitkän matkan ravintolatriojen kosketinsoittajasta musikaalien luottomuusikoksi ja Sibelius-Akatemian opettajaksi. Hänet tunnetaan yhteistyöstään lukuisten kotimaisten huippuartistien kanssa.  Varpama on kouluttanut vapaan säestyksen taitajia, ollut mukana musiikkiteknologian murroksessa ja pohtii nyt, millaista muusikon työ on tänä päivänä ja kuinka musiikkikasvatus voisi ottaa uuden ajan tuulet paremmin huomioon.

Musiikkiopistosta kiireiseen 1980-lukuun

Jasse Varpama on kotoisin Kuusankoskelta, jossa hän aloitti pianonsoiton opinnot kuusivuotiaana. Klassinen pohja oli vahva, mutta radiosta kuulunut populaarimusiikki herätti hänen kiinnostuksensa jo varhain.

– Ensimmäisen keikkani soitin 12-vuotiaana. 20-vuotiaana aloin tehdä keikkoja ravintolatrioissa kotikaupungissani ja myöhemmin pääkaupunkiseudulla. Vuonna 1978 lähdin opiskelemaan Oulunkylän Pop & Jazz -opistoon Helsingissä, johon vuonna 1981 Klaus Järvinen pyysikin minut opettajaksi. Koulutusta ei silloin ollut vielä paljon, mutta intoa riitti sitäkin enemmän.

1980-luku oli kiireistä aikaa. Keikkoja riitti, musikaalit työllistivät ja suomalaiset huippuartistit tulivat tutuiksi.

– Riki Sorsa, Kirka, Kari Tapio… Keikkoja oli niin paljon kuin jaksoi tehdä. 1980–90-luvuilla kosketinsoittajia oli vähän, ja syntetisaattorit olivat uutta. Se oli minun vahvuuteni, ja siksi tein myös paljon studiohommia.

Sittemmin musiikin tuotantotavat ovat muuttuneet perusteellisesti.

– Nykyään lähes kaikki tuotannot tehdään pienemmissä studioissa musiikkiteknologiaa hyödyntämällä. Isoja studioita ei juurikaan enää ole.

Afrokuuban rytmeistä bluesin sointuihin

Varpaman monipuolinen ura kattaa afrokuubalaisen musiikin, bluesin, soulin, jazzin ja iskelmän. Hänen vahvuutensa on säestyksessä ja teknologian hyödyntämisessä.

Vahvimmillaan Varpama kokee olevansa afrokuubalaisessa musiikissa. Hän soittaa Tampereella legendaarisen Matti Ruipon johtamassa 15 hengen Ritmo Caliente -bändissä.

– Afrokuubalaisessa musiikissa saa soittaa kunnolla ja riehua vähän – tietysti hyvällä maulla. Olen aina pitänyt itseäni ennen kaikkea säestäjänä. Modern Drummer -lehdessä oli lause, joka kolahti: “Kysymys ei ole siitä, miltä minä kuulostan, vaan miltä saan muut kuulostamaan.”

Myös blues ja soul ovat aina olleet lähellä muusikon sydäntä. Samoin kurinalaisuutta vaativa iskelmä.

– Jazzissa bebop ja hard bop kiehtovat, vaikka ne ovat haastavia. Tykkään olla epämukavuusalueellani ja treenata asioita, joita en vielä hallitse. Se pitää vireessä.

Pianisti korostaa jatkuvan oppimisen merkitystä. Hän suoritti vuosina 2015–2019 Metropoliassa myös klassiset tutkinnot. Hyppääminen tutkintotavoitteelliseen klassisen musiikin opiskeluun toi uutta perspektiiviä, ammattitaitoa ja näkemystä.

– Opettajani Joonas Pohjonen ei todellakaan päästänyt minua helpolla. Esimerkiksi J.S. Bach:in fuugan vasemman käden osuutta harjoiteltiin ja hiottiin kokonainen lukuvuosi ja oikean käden osuus otettiin mukaan vasta seuraavana syksynä.

Jasse Varpamalla on vuosikymmeniä pitkä ura musiikin korkeakouluopettajana. Hän opetti Sibelius-Akatemiassa 12 vuotta ja Pop & Jazz Konservatoriossa 20 vuotta, sekä myöhemmin Pohjois-Kymen musiikkiopistossa.

– Vuonna 2011 muutin takaisin Kouvolaan, jolloin sain ensimmäisen pop-jazz-toimen paikallisessa musiikkiopistossa. Toimin myös Kouvolan teatterissa kapellimestarina 2012–2013.

– Jätin vakituisen opetustyöni v. 2021, mutta jatkan sitä sivutoimisena. Pyöritän omaa toiminimeä ja teen keikkoja muun muassa kymenlaaksolaisten tangokuninkaallisten kanssa.

Kilpailu kovenee – ammattilaisuus vaatii enemmän

Pitkä opettajankokemus on antanut näkökulmaa myös siihen, miten musiikinopiskelu on muuttunut.

– Nykylapsia ympäröivät teknologia, sosiaalinen media ja nopeiden palkintojen maailma. Se näkyy myös harrastuksissa. Sitoutuminen pitkäjänteiseen harjoitteluun ei ole enää samalla tavalla itsestään selvää kuin ennen, muusikko pohtii.

Varpama näkee, että tämä on haaste erityisesti siinä, jos oppilas haluaakin valita ammattimuusikon tien. Musiikkikorkeakoulujen taso on hänen mukaansa erittäin korkea, ja tästä aiheutuva kontrasti saattaa luoda haasteita monelle opiskelijalle.

Musiikkialan tilannetta tänä päivänä hän kuvailee seuraavasti:

– Tarjolla on enemmän koulutusta, mutta vähemmän työtä. Musiikin ammattilaispiireissä kilpailu on tänä päivänä todella kovaa.

Varpaman mukaan elannon ansaitseminen musiikin saralla vaatii, että ”on todella hyvä”.

– Minulla oli eri tilanne: olin tehnyt keikkoja 12-vuotiaasta, eli soitin paljon jo ennen ammattiopintoja. Harrastaminen on hienoa, mutta ammattilaisuus vaatii valtavan työn.

– Kun menin Pop & Jazz -opistoon 1978, pianisteja otettiin sisään vain muutama. Nyt oppilaita otetaan paljon, koska valtion tuet riippuvat valmistumismääristä.

Muusikkoja siis valmistuu valtavasti, mutta työpaikkoja ja esiintymistilaisuuksia ei ole enempää.

– Ravintolakeikkoja, joita tein 1980-luvulla viitenä iltana viikossa, ei käytännössä enää ole. Musikaaleja ja show-tuotantoja tehdään edelleen, mutta ei samassa mittakaavassa.

Pysyvätkö oppilaitokset muutoksen perässä?

Jasse Varpama näkee, että elämme parhaillaan rakenteellista murrosvaihetta musiikinopetuksen osalta. Taiteen perusopetuksen toiminta on hänen mielestään jo vuosikymmenten ajan painottunut liian jäykästi klassiseen perinteeseen ilman, että oppilas saisi vaikkapa kipeästi kaipaamiaan vapaan säestyksen eväitä.

– Ei musiikkiopistoissa voida soittaa ainoastaan niitä kappaleita, joita on jo 200 vuoden ajan soitettu.

Hänen mukaansa esimerkiksi vapaan säestyksen, luovan tekemisen ja teknologian pitäisi olla nykyistä vahvemmin mukana opetuksessa.

– Opetusarkeen pitäisi saada uusia elementtejä. Teknologian hyödyntäminen on tulevaisuuden kannalta välttämätöntä.

Varpama käyttää itse teknologiaa aktiivisesti sekä muusikon työssä että opetuksessa.

– Kaikki opetusmateriaalini ovat pilvessä. Olen tehnyt satoja videoita Rockway-verkkokouluun. Ennakkoluulojen sijaan pitäisi uskaltaa kokeilla uusia toimintatapoja.

Hänen mukaansa kasvokkain tapahtuva opetus säilyy silti korvaamattomana.

– Teknologia voi tukea oppimista, mutta ei korvaa ihmisten välistä vuorovaikutusta.

Muusikko pohtii taideopetuksen rahallisia resursseja: ne tulevat todennäköisesti olemaan haaste oppilasmäärien vaikuttaessa suoraan rahoitukseen.

– Onko yhteiskunnalla varaa rahoittaa nykyistä järjestelmää? Pelkään, että edessämme saattaa olla väistämättä muutoksia. Opintojen lukukausimaksut ovat Suomessa tosi edullisia, vaikka järjestelmän kustannukset todellisuudessa erittäin kalliita.

– Korkeakoulutuksen taso säilyy, sillä siinä vallitsee kova kilpailu. Huolenaiheeni on juurikin resursointi sekä taso- ja vaatimuserojen kasvu perusopetuksen ja korkeakoulutuksen välillä.

Yliprosessoitu tiiliskivi

Spotify, muiden musiikkisovellusten ohella, merkitsee Jasse Varpamalle ennen kaikkea tärkeää työkalua.

– Kun teen isoja sovitusurakoita, tarvitsen eri versioita kappaleista. Spotify on tietysti kyseenalaisessa maineessa tekijänkorvauksien maksamisen suhteen, mutta omaan työhöni se on yksi tärkeistä resursseista.

Jasse Varpama kuuntelee tänä päivänä kuitenkin mieluummin klassista musiikkia kuin radiokanavien soittamaa poppia, koska siitä saa enemmän ”kicksejä”. Lisäksi tietenkin jazz, mutta yllättäen myös hevi, on hänen soittolistoillaan:

– Näiden musiikkityylien yhdistävä tekijä on se, ettei soivaa tallennetta ole prosessoitu yhtä paljon. Popin kokonaissoundi on viime aikoina mennyt valitettavan tylsäksi. Pyritään tiettyyn formaattiin. Musiikista tehdään yliprosessoitu, kompressoitu tiiliskivi, jotta se kuuluisi mahdollisimman kovaa. Minun korvaani se häiritsee. Ja vireen korjaukset lauluissa ovat sietämättömiä, pidän niitä kehityksen tuomana lieveilmiönä.

– Ennen tarinat olivat rikkaampia. Nyt radiokanavia on enemmän, mutta sisältö kapeampaa. Radiota kuunnellessa huomaa, että siellä pyörii samat biisit. Isojen levy-yhtiöiden kohdentava markkinointi rajoittaa sitä, millaista musiikkia ihmisille tarjotaan.

Toinen Jassea harmittava asia on se, ettei säveltäjien, sovittajien ja sanoittajien nimiä radiosoiton yhteydessä mainita, kuten ennen tehtiin.

Teknologian varjopuolet ja taiteen kohtalo

Teknologia antaa Varpaman mukaan mahdollisuuden yhä suuremmalle joukolle toteuttaa omaa luovuuttaan.

– Teknologia on mahtava renki, mutta huono isäntä. Nykyteknologian avulla kuka tahansa pystyy tuottamaan mitä tahansa, ja sen tuloksena musiikin standardit laskevat.

– Kun studiomuusikot soittivat ennen levyraitoja, äänittäjä-tuottajalta kysyttiin, että ”oliko se hyvä”? Nyt kysytään: ”saako siitä hyvän?”.

Kysyttäessä perinteisen musiikin, kuten klassisen, tulevaisuudennäkymistä uuden ajan myllerryksessä, Jasse Varpama vastaa:

– Uskon, että klassinen taidemusiikki tulee aina säilymään suurten säveltäjämestareiden ansiosta, mutta sitä ylläpitävät instituutiot tulevat pienenemään. Niin klassisen musiikin harjoittelu, kulutus kuin tarjonta tulevat, ikävä kyllä, todennäköisesti vähenemään.

Teksti ja haastattelu: Nina Castén