Elävän musiikin yhdistykset

Suomessa toimii noin 50 Elävän musiikin yhdistystä. Elmuja löytyy levittäytyneenä koko maan alueelle, Etelä-Suomesta Rovaniemelle asti. Yhdistysten toiminnan aktiivisuus ja kokoluokka vaihtelevat suuresti. Luonnollisesti isoimpien kaupunkien elmut ovat isossa roolissa kaupunkinsa ja alueensa musiikkielämässä, ja heidän toimintansa on järjestäytynempää. Toisaalta kahdesta isosta kaupungista kuten Turusta ja Tampereelta oli pitkään puuttunut aktiivinen yhdistys, kunnes Turussa on aktivoiduttiin ja kyseinen yhdistys lukeutuukin elmukentän nuorimpiin. Yhdistyksiä löytyy varsin paljon myös pieniltä paikkakunnilta; Ähtäri, Teuva, Kempele, Lempäälä ja niin edelleen. Näiden yhdistysten aktiivisuus vaihtelee.

Listaa on päivitetty 29.5.2024. Mikäli huomaat listassa toimijan, joka on todistetusti lopettanut toimintansa tai huomaat, että jokin yhdistys puuttuu listasta, laitathan sähköpostia osoitteeseen rytmimanuaali[at]rytmi-instituutti.fi. 

Elmujen toiminta voi olla yhden tapahtuman järjestämistä vuodessa, harjoitustilojen hallinnointia tai vaikka lehden julkaisua. Elmut voivat toimia myös muusikkojen verkostona myös valtakunnallisesti, mutta lähtökohtaisesti niiden toiminta suunnattu kyseisen paikkakunnan muusikoille ja musiikin ystäville.

Lista elävän musiikin yhdistyksistä

Akaan elävän musiikin yhdistys ALMU ry
Helsinki, Elmu ry
Hämeenlinnan elävän musiikin yhdistys ÄMY ry
Joensuun Popmuusikot ry
Jyväskylän elävän musiikin yhdistys JELMU ry
Kangasniemen elävän musiikin yhdistys Livsfara ry
Kauhavan uuden musiikin yhdistys / KuMu ry
Karjaan elävän musiikin yhdistys KELMU ry
Kempeleen elävän musiikin yhdistys KEMY ry
Keuruun Elävät Rockmuusikot
Kokkolan elävän musiikin yhdistys KOKEMUS ry
Kurikan kehittyvän musiikin yhdistys KEMU ry
Lahti, Lahen elävän musiikin yhdistys
Lappeenrannan elävän musiikin yhdistys LELMU ry
Lapuan elävän musiikin yhdistys ÄMYRI ry
Lempäälän Karuselli LeKa ry,
Loimaan elävän musiikin yhdistys LOIVARI ry
Mäntsälän elävän musiikin yhdistys ry
Nilsiän elävän musiikin yhdistys
Peräkorven elävän musiikin yhdistys PELMU ry
Oulaisten elävän rytmimusiikin harrastajat ERMU ry
Oulun elävän musiikin yhdistys ROTOS ry
Pohjois-Karjalan Muusikot ry
Pori Kulttuuriyhdistys Rapajööti ry
Porvoo Nykymusiikin kehittämisyhdistyt NYKE ry
Pyhäjärven elävän musiikin yhdistys St. Elmus ry
Pälkäneen elävän musiikin yhdistys Syke ry
Rauman elävän musiikin yhdistys ry
Rovaniemi Arctic Live entertainment ry
Seinäjoen elävän musiikin yhdistys SELMU ry
Sipoon nuorisomusiikin yhdistys Susimusa ry
Teuvan elävän musiikin yhdistys TEEMU ry
Turun elävän musiikin yhdistys TELMU ry
Vaasan uuden kulttuurin yhdistys VOLUME ry
Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry
Vihdin kevyen musiikin yhdistys, VIKKE ry
Ylöjärvi Rantajätkät ry
ÄPÄSKENE Ähtärin elävän musiikin yhdistys ry
Äänekosken rockmusiikin yhdistys ÄRMY ry