TikTok on vuonna 2016 julkaistu, erityisesti nuorten käyttäjien suosiossa oleva sovellus, jonka sisältö perustuu lyhyisiin videoihin. Koukuttavuudestaan tunnetun sovelluksen tarjoama jatkuva videovirta saa käyttäjän viihtymään palvelun parissa pitkään, kun uutta ja mukaansatempaavaa sisältöä on tarjolla loputtomasti vain sormella pyyhkäisemällä. TikTokin suosio perustuu siihen, että kuka tahansa voi tuottaa sisältöä palveluun hyödyntäen valtavaa valikoimaa sovelluksesta valmiina löytyviä ominaisuuksia, kuten filttereitä ja efektejä.
TikTok on pitänyt hallussaan maailman ladatuimman sovelluksen titteliä vuosina 2021-2023. Sovelluksen suosio näkyy myös Suomessa, sillä DNA:n toteuttaman “Digitaalinen elämä 2023” -tutkimuksen mukaan sovelluksista TikTokin käyttö on kasvanut viikkotasolla eniten verrattuna edellisiin vuosiin ja vuonna 2023 suomalaisista 33% käyttää TikTokia viikoittain. Nuorten lisäksi myös vanhemmat käyttäjät ovat löytäneet sovelluksen pariin ja tällä hetkellä sovelluksella on suomalaisia käyttäjiä noin 1,5 miljoonaa.
Moni mieltää TikTokin edelleen sovellukseksi, jossa jaetaan tanssivideoita, mutta todellisuudessa sen tarjoama sisältö on lähes rajaton. Tanssivideoiden lisäksi TikTokissa voi törmätä muun muassa arkisia ongelmia ratkoviin ohjevideoihin, käsikirjoitettuihin komedia- ja huumorisisältöihin, parhaisiin paloihin televisio-ohjelmista sekä suloisiin eläinvideoihin. Suosituin suomalainen TikTok-tili 14,2 miljoonalla seuraajalla on @hpc_official, jonka kanavan sisältö perustuu erilaisten esineiden ja asioiden murskaamiseen. TikTok toimii myös loistavana kanavana markkinoida tuotteita ja moni brändi hyödyntääkin TikTokissa suosittuja vaikuttajia sanansaattajina omille tuotteille ja palveluilleen.
TikTokin perustoiminnot
TikTok-sovelluksen laskeutumissivuna toimii ns. For You Page (suom. Sinulle), johon käyttäjä saa suosituksia häntä mahdollisesti kiinnostavista videoista. Sovellus hyödyntää tekoälypohjaista algoritmia tarjotessaan käyttäjälle tätä kiinnostavia sisältöjä myös sellaisista kanavista, joita käyttäjä ei seuraa. Tämä on hyödyllinen ominaisuus ajatellen erityisesti musiikin markkinointia, sillä kuka tahansa voi löytää uuden, itseä kiinnostavan artistin TikTokin suosittelemista videoista. Seurattujen käyttäjien videot löytyvät yläreunasta löytyvän Following (suom. Seurataan) -painikkeen kautta (Kuva 1).

Kuva 1: TikTok yläbanneri

Kuva 2: TikTok sivubanneri
TikTok-videota katsoessa oikeassa reunassa on kuvallinen ympyrä, josta painamalla voi alkaa seurata kyseisen videon tekijää. Ympyrän alapuolella on sydän, josta voi tykätä videosta, jolloin TikTokin algoritmi saa myös tiedon siitä, että käyttäjä pitää kyseisen videon kaltaisesta sisällöstä. Sydämen alapuolella on puhekupla, jonka kautta videota voi kommentoida, mikäli käyttäjä on antanut siihen oikeuden. Puhekuplan alapuolella on tallennus-näppäin, josta videon voi tallentaa profiiliin myöhempää katsomista varten. Tämä on hyödyllinen toiminto esimerkiksi erilaisten reseptien ja ohjevideoiden tallentamista ajatellen. Tallennus-näppäimen alapuolella on nuoli oikealle, josta painamalla kyseisen videon voi jakaa muihin sovelluksiin, kuten Facebookiin, Instagramiin tai WhatsAppiin joko suoraan tai jaettavan linkin kautta. Oikealla alanurkassa on pyörivän levyn kuva, josta on mahdollista katsoa, mitä musiikkia videon tekijä on hyödyntänyt videonsa taustalla. (Kuva 2)
Sovelluksen alareunassa on viisi ikonia, joista ensimmäinen on Home (suom. Etusivu), mikä on myös sovelluksen laskeutumissivu. Etusivulta on mahdollista siirtyä seuraamaan myös käyttäjien live-videoita vasemmassa ylänurkassa olevan live-painikkeen kautta. Live-sisältöjä seuratessa voi kommunikoida tekijöiden kanssa reaaliajassa. Toinen alareunassa olevista ikoneista on Discover (suom. Löydä uutta), josta pääsee tutustumaan TikTokissa trendaaviin hashtageihin, ääniraitoihin, efekteihin sekä haasteisiin. Keskeltä alhaalta Plus-ikonista on mahdollista tuottaa omia videoita. Lyhyiden, 15 ja 60 sekunnin videoiden lisäksi TikTokiin on mahdollista julkaista myös pidempiä 10 minuutin videoita. Videot on mahdollista kuvata suoraan sovelluksessa tai videon voi myös ladata palveluun omalta laitteelta.
Plus-ikonin oikealla puolella on Inbox-näppäin (suom. Postilaatikko), jonka kautta voi lähettää ja päästä näkemään vastaanotetut yksityisviestit. Käyttäjä voi lähettää yksityisviestejä vain seuraamillensa tileille. Profiili-ikonin kautta on mahdollista nähdä omat julkaistut videot ja luonnokset sekä muokata profiilin tietoja, kuten profiilikuvaa, esittelytekstejä ja linkkejä. Profiilin kautta on mahdollista käydä katsomassa myös tallennettuja ja tykättyjä videoita. (Kuva 3)
TikTokissa on oma hakutoimintonsa, jolla voi etsiä itseä kiinnostavia sisältöjä. Omaa sisältöä luodessa kannattaa hyödyntää myös kuvateksti käyttäen videon aiheeseen liittyvää sanastoa. Myös erilaisten hashtagien lisääminen kuvatekstiin auttaa käyttäjiä videon löytämisessä. Videoiden näkyvyyden parantamiseksi kuvatekstistä kannattaa siis kirjoittaa selkeä, jossa asiasanat erottuvat ja hyödyntää suosittuja hashtageja.

Kuva 3: TikTok alabanneri
Musiikki on aina ollut olennainen osa TikTokia
Vaikka radion ja suoratoistopalveluiden merkitys uuden musiikin löytämisessä on edelleen suuri, sosiaalista mediaa ja TikTokin osuutta ei kannata vähätellä. Vuonna 2024 toteutetun Polaris Nordic: Digital Music in the Nordics -tutkimuksen perusteella 12-17-vuotiaista 23% löytää uuden musiikin nimenomaan TikTokista. Myös 18-29-vuotiaat ovat löytäneet TikTokiin ja heidän ikäluokassaan vastaava luku on 22%. Hyvä esimerkki musiikkiin liittyvistä TikTok-sisällöistä ovat alun perin Musical.ly -sovelluksessa suosiota keränneet lip sync -videot, jotka siirtyivät yrityskauppojen myötä TikTokiin. Nykyisin monet artistit tekevät niitä markkinoidessaan tulevia tai jo julkaistuja kappaleitaan. Videoilla käyttäjä siis “huulisynkkaa” taustalla soivan biisin tahtiin, jolloin sisällöstä muodostuu musiikkivideon kaltainen. Vuonna 2023 Norjaa Euroviisuissa edustanut norjalais-italialainen Alessandra Mele on hyvä esimerkki artistista, joka markkinoi aktiivisesti TikTokissa omaa musiikkiaan mm. lip sync -videoiden avulla. Melen @alessandramusic-tilillä on TikTokissa seuraajia 1,3 miljoonaa ja hänen Euroviisu-kappalettaan “Queen of Kings” on käytetty TikTok-videoissa yli 65 000 kertaa. Julkaistuja kappaleita voi hakea TikTokin musiikkikirjastosta, mutta sovellukseen voi ladata myös oman ääniraidan. Omia ääniraitoja käytettäessä kannattaa kuitenkin huomioida, että TikTokin algoritmi saattaa hiljentää sellaiset ääniraidat videoista, jotka eivät täytä alustan tekijänoikeudellisia vaatimuksia.
TikTokiin luotu sisältö vaikuttaa artistista välittyvään mielikuvaan
Siinä missä moni suomalainen liittyi TikTokiin koronapandemian myötä, runollista poprockia tekevä artisti ja biisinkirjoittaja Nuppu Oinas on tehnyt sisältöjä palveluun jo vuodesta 2019, jossa hänen @nuppipaa-tilillään on seuraajia yli 216 000. Kun Oinas liittyi TikTokiin, alusta ei ollut vielä Suomessa kovin tunnettu ja hän kertookin tehneensä aluksi videoita lähinnä englanniksi. Julkaistessaan ensimmäisen suomenkielisen videon, hän yllättyi sen saamasta suosiosta. Hän kertoo suhtautuneensa TikTokiin, kuten mihin tahansa muuhunkin uuteen sosiaalisen median alustaan ja julkaisseensa sisältöjä rennosti ja huumorilla.
Moni tuntee Oinaksen juuri TikTokista, mutta hän omaa myös vahvan musiikillisen taustan. Lapsuudessaan musiikkiteatteria ja bändikoulua harrastanut Nuppu Oinas aloitti laulutunnit 16-vuotiaana ja lukion jälkeen tie vei Jyväskylän Pop & Jazz konservatorioon, josta hän valmistui muusikoksi 2018. Oinas opiskeli tämän jälkeen Metropolian Musiikkipedagogi-linjalla vuoden, jonka jälkeen hän jättäytyi pois halutessaan keskittyä oman musiikin tekemiseen. Suosio TikTokissa oli kasvanut opiskelujen aikana sen verran suureksi, että se omalta osaltaan mahdollisti myös siirtymisen musiikintekijäksi. Julkaistessaan ensimmäiset indie-julkaisunsa loppuvuodesta 2020, Nuppu Oinas ymmärsi, että ihmiset olivat muodostaneet hänestä mielipiteen TikTokiin luotujen huumorivideoiden kautta, eikä se, että hänellä on pitkä musiikkitausta, ollut välittynyt sisällöstä suurelle yleisölle.
“Mie tein vähän niinku sen virheen, että mie en nähny sen alustan sitä oikeeta potentiaalia, vaan mie vain tein sinne läpällä jotain videoita ja sit kun ne lähtikin isommin, niin siinä kävi sillai hassusti, että ihmiset ymmärsi, että mie oon tällainen huumorivideoiden tiktokkaaja ja se tuli niille vähän yllätyksenä, että mie teen musaa.”
Nuppu Oinas solmi levytyssopimuksen Warner Musicille sen jälkeen, kun hän oli julkaissut ensimmäiset omat kappaleensa omakustanteena. Levy-yhtiön alla julkaistu ensimmäinen single sai Oinaksen mukaan aikaan vihakommenttien vyöryn, joissa ihmeteltiin sitä, miksi kaikki somettajat alkavat tehdä musiikkia.
“Se hittas miuhun tosi pahasti, koska miut harmitti se, että ihmiset näki miut eri valossa, miten ite nään itteni. Miul on ollu se muusikko-identiteetti pienestä pitäen, mutta mie en ollu osannut välittää sitä sitten somessa ihmisille.”
Oinas kertoo, että hänen on täytynyt tehdä paljon töitä sen eteen, että hän on saanut muutettua mielikuvaa, joka TikTok-yleisöllä hänestä on.
“Kyllä mie sanoisin, että siinä meni ainakin puoli vuotta tai varmaan melkein vuosi, että sai käännettyä sen kelkan. Piti pärjätä sen kaa, että näyttökerrat oli tosi vähäisiä, kun tietysti tommoset sketsit naurattaa ja ihmiset jakaa niitä tosi paljon, niin tottakai, niihin tuli sillai satoja tuhansia näyttökertoja, et sit piti elää hetki sen kaa, että ne näyttökerrat on vähäisempiä.
Nykyisin Oinas pyrkii keskittymään TikTok-sisällössä musiikkiin ja oman elämänsä kuvaamiseen, jolloin sisältö on myös mahdollisimman aitoa. Vaikka suunnanmuutos tilin sisällössä on vaatinut aikaa, lopulta myös musiikkiin liittyvä sisältö on alkanut saada enemmän näyttökertoja ja Oinas on saanut yhä enemmän sellaisia seuraajia, jotka ovat kiinnostuneet nimenomaan hänen musiikistaan ja siihen liittyvästä sisällöstä. Keväällä 2024 Nuppu Oinas haki ja pääsi myös opiskelemaan Pop & Jazz Konservatorion laulunkirjoitus-linjalle, joka on tuntunut hänestä oikealta ratkaisulta ja paikalta kerätä kokemusta ja saada uusia työkaluja kirjoittamiseen itsensä lisäksi myös muille artisteille.
Myös lapualaislähtöinen rap-artisti Kullervo on huomannut, miten haastavaa on yrittää muuttaa tapaa tuottaa sisältöä TikTokissa. Kullervo kertoo ladanneensa TikTokin keväällä 2020 ollessaan vaihto-opiskelijana Hollannissa samaan aikaan, kun koronapandemia sulki hetkellisesti koko maailman. Pääsääntöisesti rap- ja hiphop-musiikkia tekevä Kullervo kirjoittaa biisejä itsensä lisäksi myös muille artisteille ja kertoo olevansa orientoitunut nimenomaan lyriikkaan. Rap-lyriikan lisäksi myös runoja kirjoittava Kullervo ammensi TikTokiin aluksi sisältöä suomen kielestä ja moni tunteekin hänet TikTokiin tekemästään “Suomeksi sanottuna” -sarjasta. Kullervon löytää TikTokista käyttäjänimellä @herrakullervo.
Kullervo keräsi ensimmäiset seuraajansa nimenomaan suomen kieltä käsittelevillä videoilla. Kun hän yritti myöhemmin kääntää tilin sisältöä enemmän musiikkiin liittyväksi, tililtä lähti paljon seuraajia ja videoiden katselukerrat pienenivät merkittävästi.
“Jos mä radikaalisti muutin sitä, mitä sisältöä mä sinne loin, niin se algoritmi ikään kuin otti siitä itseensä ja mä en saanut sitä liikennettä enää sinne tilille oikeastaan lainkaan.”
Vaikka aluksi linjan muuttaminen tuntui väsytystaistelulta, Kullervo toteaa seuraajamäärien lähteneen jälleen kasvuun määrätietoisen työn seurauksena. Hän uskoo, että tilin yleisö on jonkin verran muuttunut ja uudet seuraajat ovat nimenomaan seuranneet häntä musiikin takia.
Uusien julkaisujen markkinointi TikTokissa
Oinas muistelee, että hän on lähes aina markkinoinut tulevaa musiikkiaan ennakkoon TikTokissa lataamalla biisistä katkelman palveluun ja hyödyntämällä ääniraitaa omissa videoissaan. Hän kertoo, että joskus artistien biisejä myös testataan palvelussa jo ennen kuin tiedetään edes, tullaanko niitä julkaisemaan. Mikäli vastaanotto on suotuisa ja biisi herättää reaktioita, se julkaistaan. Mikäli biisi onnistutaan julkaisemaan suurimman suosion ja kiinnostuksen hetkellä, näkyy menestys yleensä myös striimausten määrässä suoratoistopalveluissa. Oinas toteaa kuitenkin, että kuulijoita ei kannata odotuttaa liian kauan, sillä käyttäjät kuulevat TikTokissa jatkuvasti uutta musiikkia, joten suositutkin kappaleet unohtuvat melko pian.
“Mie muistan, että miun ekan biisin kohdalla kävi niin, että se oli jo julkaistu ja vasta kuukausi julkaisun jälkeen se nousi TikTokissa isoksi jutuksi. Siinä soundissa taitaa olla edelleen joku 2000 videota, niin sit, kun se tapahtui vasta tollai jälkikäteen, niin se ei näkyny striimeissä niin isosti kuin mitä se olis näkyny, jos se olis julkaistu vasta siinä kohtaa, kun oli se isoin huippu”. – Nuppu Oinas
Aitous toimii TikTokissa
Kullervo kokee TikTok-markkinoinnissa toimivaksi keinoksi volyymin eli sen, että luo sisältöä palveluun vain mahdollisimman paljon. Videoiden varsinaisen sisällön osalta hän kertoo toimivansa pitkälti fiiliksen mukaan.
“Jos sata videoo pitää tehdä, että kaks videoo lähtee hyvin, niin mun mielestä on turha miettii, että mitkä kaks videoo kantsii tehdä. Kantsii vaan tehä ne sata videota ja antaa vaan sen yleisön päättää, mitä se algoritmi lähtee puskemaan.”
Kullervo toteaa TikTokin olevan sillä tavalla paljastava alusta, että jos sisältöä tuottaa liian suunnitelmallisesti tai sisällöstä käy ilmi, että on selkeästi hakemassa sieltä jotain, niin se karkottaa seuraajia välittömästi. Aitous ja se, että on alustalla oma itsensä, toimii parhaiten.
Myös Nuppu Oinas kertoo tekevänsä sisältöjä tällä hetkellä lähinnä fiiliksen mukaan. Ajankäytön helpottamiseksi hän on kokeillut aiemmin merkitä kalenteriin, millaisia sisältöjä milloinkin tekee, mutta nyt lauluntekijä-opintojen aikaan, hän on päättänyt keskittyä nimenomaan opintojen suorittamiseen eikä välttämättä joka päivä edes avaa TikTokia. Oinas kertoo ottaneensa henkisen tauon sellaista pakosta, että pitäisi monta kertaa viikossa julkaista jotain.
Miten lähestyä TikTokia uransa alussa olevana artistina?
Jos on vasta liittynyt TikTokiin ja aikomuksena on tehdä tulevaisuudessa uraa artistina ja markkinoida sen myötä omaa musiikkiaan palvelussa, Nuppu Oinas suosittelee keskittymään jo alusta alkaen nimenomaan musiikkiin liittyvään sisältöön. Hän kehottaa uusia artisteja järjestelmällisyyteen sisältöjen luomisessa, jotta kuva, mikä artistista ulospäin välittyy, on varmasti sellainen, jollaisena artisti myös itsensä näkee.
TikTokissa muodostuu erilaisia trendejä, kun käyttäjät monistavat muiden käyttäjien ideoita luomalla niistä omat versionsa palveluun. Trendit rakentuvat usein jonkin tietyn biisin tai ääniefektin ympärille, joihin saatetaan yhdistää tiettyjä tanssiliikkeitä, näyteltyjä juonenkäänteitä tai haasteiden suorittamista. Trendit muuttuvat nopeasti, joten jos jokin trendi tuntuu omalta, siihen kannattaa osallistua nopeasti. Trendaavia sisältöjä voi hakea TikTokin hakutoiminnolla.
Oinas rohkaisee artisteja lähtemään trendeihin mukaan, mutta tuomaan säännöllisesti esiin myös musiikkia ja artistiuteen liittyvää sisältöä, jotta tekemisen ydin välittyy myös katsojille. Onnistuneet ja nauruhermoja kutkuttavat sketsivideot leviävät Oinaksen mukaan herkästi TikTokissa, jolloin sisällöntuottajalle saattaa tulla houkutus tehdä lisää samankaltaista sisältöä, mutta jos tarkoitus on ensisijaisesti tuoda esiin omaa musiikkia, sketsivideot saattavat luoda katsojille harhaanjohtavan kuvan artistista.
Kullervo suosittelee tekemään paljon ja nimenomaan itselleen luontaista sisältöä. Hän kehottaa seuraamaan omaa toimintaa ja analysoimaan sitä, millainen sisältö kiinnostaa omia seuraajia. Jos esimerkiksi biisi ja video, missä on paljon liikettä saa suosiota enemmän kuin se, mikä on staattisempi, niin silloin kannattanee lisätä liikettä. Hän kertoo kuulleensa, että ensimmäinen kolme sekuntia on merkityksellinen aika siinä, vaihtaako käyttäjä videota seuraavaan vai jääkö katsomaan sisältöä, mutta hän on itse sitä mieltä, että aika saattaa todellisuudessa olla jopa lyhyempi. Kullervo kehottaa tutkimaan, millainen sisältö muilla toimii ja millaisia ideoita voisi ammentaa myös omaan sisältöön.
Nuppu Oinas on testannut monia erilaisia tapoja markkinoida musiikkia TikTokissa. Hän yrittää keksiä hauskoja ideoita, jotka liittyy biisiin tai tehnyt sellaisia videoita, joissa kertoo jonkun samaistuttavan jutun. Hän pyrkii keksimään keinoja siihen, miten saisi käyttäjiä hyödyntämään biisiä omissa videoissaan. Oinas uskoo, että suosiota voi masinoida, jos on tarpeeksi suuri budjetti ja kova tiimi taustalla, mutta hänestä tuntuu, että isoimmat ilmiöt tapahtuvat yleensä orgaanisesti ja vahingossa.
Kullervo toteaa, ettei ole vielä keksinyt täysin toimivaa tapaa markkinoida musiikkia TikTokissa, mutta naurahtaa syyn olevan varmaankin se, että hän ei ole promonnut yhtäkään biisiä vielä TikTok-tansseilla. Tanssi-teoriansa tueksi hän kertoo huomanneensa, että rap-artisti Jokrates teki kavereidensa kanssa hyvin simppelin muutaman iskun koreografian En haluu kuolla Helsinkiin -biisiin ja kyseinen video nousi eri kanavien For You Page -sivuille. Kullervo on itse luonut palveluun fiilistelyvideoita arkisista hetkistä, joissa musiikki on pääosassa videon taustalla. Lisäksi hän on nostanut erilliseksi soundiksi esiin yksittäisiä sanoja tai kohtia biisistä, jolla voisi olla potentiaalia nousta trendiksi. Vaikka hän ei ole itse vielä osunut niin sanotusti kultasuoneen TikTok-markkinoinnissa, paljon aikaa palvelun parissa olleena, hän on nähnyt vierestä, miten muut ovat yrittäneet rakentaa uraa siellä ja onnistuneet yllättävissäkin tilanteissa todella hienosti.
“Mä väitän, että jos mä menisin kävelemään parkkihalliin mun Fiat 500:n viereen samalla, kun mun biisi soi ja sit mä lip synccaisin sitä, niin se ei kiinnostais ketään, mutta sit jostain syystä, kun Sliki teki sillai, niin jengii kiinnosti.”
Kullervo toteaa, että sisältö herättää luonnollisesti kiinnostusta myös silloin, kun videolla näkyy valmiiksi tunnettu henkilö tuntemattoman uuden artistin sijasta.
“Vaikka mä tekisin täysin samat jutut kuin Anna Abreu, niin se olis ensinnäkin varmaan koomista, mutta se on vaan fakta, että kun jengi näkee siellä Abreun naaman, niin ne on sillai, että mä tunnen ton tyypin ja sitä kautta hänen musiikkipromovideonsa saa enemmän huomiota kuin aloittelevan artistin, vaikka pelikenttä on näennäisesti sama.”
TikTokin ansaintalogiikka
Moni varmasti miettii, millainen TikTokin ansaintalogiikka on ja onko palvelulla ylipäätään mahdollista ansaita tienestejä. TikTokissa on erilaisia kaupallistamisominaisuuksia, mutta ne eivät ole vielä täysin saatavilla Suomessa. Suomalaiset tiktokkaajat ansaitsevat lähinnä kaupallisilla yhteistöillä ja heillä saattaa olla sopimus markkinointitoimiston kanssa, joka välittää yhteistöitä vaikuttajien ja yritysten välillä. Kullervo kertoo tehneensä kaupallisen yhteistyön Bookbeatin kanssa, jossa hänen kauttaan oli mahdollista lunastaa 45 päivän maksuton kokeilujakso Bookbeatiin. Kyse on affiliate-markkinoinnista, jonka Domainkeskus-verkkosivusto avaa seuraavasti: “Affiliate-markkinointi on online-markkinoinnin muoto, jossa yritys maksaa komission jokaisesta myynnistä tai liidistä, joka syntyy affiliate-markkinoijan mainostamasta tuotteesta tai palvelusta.”
Live
TikTokin live-toiminto on käytössä myös Suomessa ja se mahdollistaa lahjojen vastaanottamisen. Nuppu Oinas kertoo käyttäneensä live-toimintoa, mutta ei hyödynnä toimintoa määrätietoisesti. Hänen käsityksensä mukaan käyttäjät voivat ladata palveluun kolikoita, joilla ostetaan esimerkiksi liveä varten lahjoja, kuten esimerkiksi ruusuja, joita voi lähettää sisällöntuottajalle live-lähetyksessä. Oinas kertoo sisällöntuottajan saavan lahjasta ehkä joitakin senttejä, joten rikastumaan ei live-lahjoituksillakaan aivan helposti pääse. Oinas toteaa, että toisin kuin Suomessa, Yhdysvalloissa saattaa saada rahaa myös näyttökerroista, mutta korvausten määrät ovat todella minimaalisia. Suomessa TikTokiin liittyvä ansainta tapahtuu myös hänen mukaansa pitkälti kaupallisten yhteistöiden kautta.
Creativity program / Creator Fund
Hakeakseen TikTokin Creativity Programiin mukaan, käyttäjän tulee olla vähintään 18-vuotias ja TikTok Pro käyttäjä. TikTok-tilillä tulee olla vähintään 10 000 seuraajaa ja vähintään 100 000 yksittäistä videon katselukertaa viimeisen 30 päivän aikana ennen hakemista. Ohjelma toimii toistaiseksi Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Saksassa, Espanjassa, Ranskassa ja Italiassa.
Collecting tips
TikTokin käyttäjät voivat myös vastaanottaa seuraajiltaan rahallista tukea eli “tippejä”. Käyttääkseen “tippi”-toimintoa käyttäjän tulee olla vähintään 18-vuotias ja TikTok-tilillä tulee olla vähintään 100 000 seuraajaa. Yksittäisten tippien summat vaihtelevat yhdestä dollarista sataan dollariin.
Onko TikTok turvallinen käyttäjän näkökulmasta?
Vaikka TikTok on mahdollistanut monien artistien ja muiden sisällöntuottajien tunnettuuden kasvun, on sovelluksen suosio herättänyt myös huolta. TikTokin omistaa kiinalainen ByteDance, jota sitoo näin ollen myös Kiinan asettamat lait. Suojelupoliisin mukaan Kiinassa jokainen yritys ja henkilö on velvoitettu auttamaan valtion tiedusteluviranomaisia, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että Kiinan tiedusteluviranomaisilla on halutessaan pääsy myös TikTokin käyttäjien tietoihin. TikTokin edustaja on kiistänyt väitteet tietojen jakamisesta Kiinan hallinnolle, koska yhtiö on rekisteröity Cayman-saarille eikä näin ollen Kiinan tiedustelulainsäädäntö koske sitä. Tietojen leviämisen välttämiseksi Suomessa esimerkiksi valtioneuvoston kanslia on ohjeistanut poistamaan TikTok-sovelluksen valtioneuvoston ja ministeriöiden työpuhelimista ja -laitteista.
Huolimatta sovelluksen keräämästä kritiikistä Aku Haverinen nostaa Klangin artikkelissa (26.3.2024) esiin ajatuksen siitä, että TikTok lisää demokratiaa musiikkibisneksessä. Siinä missä radioiden soittolistoille pääseminen on haastavaa erityisesti vielä tuntemattomana artistina, TikTokiin voi kuka tahansa älypuhelimen omaava ladata videoita ja samalla musiikkia. Koska sovelluksen algoritmi tarjoaa käyttäjälle jatkuvasti uutta sisältöä, myös uudet artisti ja tuore musiikki voi päätyä kenen tahansa etusivulle. Syntyy uusia hittejä, kun jokin kappale resonoi kuulijoissa ja käyttäjät lisäävät kappaleesta tehdyn ääniraidan omalle videolleen. Näin kappale tavoittaa taas uusia kuulijoita ja positiivinen kierre on valmis.
Lähteet:
Haastattelut: Kullervo 27.8.2024 ja Nuppu Oinas 29.9.2024
https://www.simplified.fi/blogi/10-faktaa-sovelluskehityksesta-joita-et-tiennyt
https://www.dna.fi/documents/94506/11594975/DNA-Digitaalinen-elama-2023-tutkimusraportti-medialle.pdf
https://aito.video/blogi/suomen-suosituin-tiktok-tili-hpc/
https://polarismusichub.com/app/uploads/2024/06/Polaris-Nordic-Digital-Music-in-the-Nordics-2024.pdf
https://oddydigital.fi/blogi/millainen-sisalto-toimii-tiktokissa/
https://www.indieplace.fi/tiktok-trendit
https://influencermarketinghub.com/how-to-use-tiktok-beginners/
https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000010107104.html
https://yle.fi/a/74-20068400
https://www.klangi.fi/uutiset/tiktok-tuo-musiikkibisnekseen-demokratiaa-ja-antaa-valtaa-tavalliselle-kuluttajalle/
https://www.domainkeskus.com/mita-ovat-affiliate-linkit/
https://www.wix.com/blog/how-to-make-money-on-tiktok
https://www.tiktok.com/@alessandrasmusic
https://www.tiktok.com/@nuppipaa
https://www.tiktok.com/@herrakullervo
Artikkelikuva: Pixabay
Kuvakaappaukset TikTok-sovelluksesta
Julkaistu: 24.2.2025