Artikkelikuva: Tero Ahonen
Laulaja, muusikko, säveltäjä ja sanoittaja Aili Ikonen (s. 1982) sai äskettäin jazzalan arvostetuimpiin tunnustuksiin kuuluvan Suomen Jazzliiton myöntämän Yrjö-palkinnon. Ikosta kuvaillaan omaleimaisena laulaja-lauluntekijänä sekä herkkänä ja taiturimaisena tulkitsijana, jonka ilmaisullinen jazzista lähtevä skaala murtautuu rohkeasti genrerajojen ulkopuolelle. Haastattelimme Ikosta hänen urastaan, onnitellen häntä tuoreesta palkinnosta.
Turvasatamasta ammatiksi
Aili Ikonen syntyi Korpilahdella, nykyisessä Jyväskylässä, ja kasvoi viiden lapsen perheessä musiikin ympäröimänä. Laulamisesta tuli osa elämää jo varhain, ja viisivuotiaana alkoivat myös musiikkiopinnot viulunsoitossa. Lukioaikana Ailin kiinnostus musiikkiin syveni.
Lukion jälkeen Ikonen opiskeli kolme vuotta Jyväskylän konservatoriossa pop- ja jazzlinjalla. Sieltä tie vei Sibelius-Akatemiaan vuonna 2004, jossa hän yhdisti kansanmusiikin ja jazzin opinnot. Kandidaatin tutkinto syntyi kansanmusiikin osastolla, ja maisteriksi hän valmistui jazz-osastolta vuonna 2014.
Jo opiskeluaikana Ikonen oli vahvasti mukana työelämässä. Keikkoja riitti, ja valmistumisen jälkeen arki jatkui pitkälti samanlaisena – esiintymistä, säveltämistä ja musiikin tekemistä.
Vuonna 2016 julkaistu ensimmäinen soololevy ”Laulan” oli Ikoselle merkittävä virstanpylväs. Sittemmin soololevyjä on ilmestynyt viisi, ja niiden rinnalla lukuisia muita julkaisuja eri kokoonpanojen kanssa.
Laulujenteko on ollut osa Ikosen elämää jo pienestä saakka. Ensimmäiset kappaleet syntyivät jo varhain, mutta varsinaisesti oma sävellystyö alkoi Jyväskylän opintojen aikaan Kvalda-yhtyeen perustamisen yhteydessä.
– Musiikki on ollut minulle aina tosi luontainen tapa olla. Olen ollut ujo lapsi ja musiikki on ollut turvasatamani. Esiintyminen on ollut asia, jota olen joutunut introverttina työstämään.
Vaikka esiintyminen on Ikoselle nykyään luontevaa, jännitys ei ole kadonnut kokonaan.
– Jännitän edelleen enemmän spiikkaamista kuin laulamista. Kokemuksen myötä siitä on tullut helpompaa ja jopa antoisaa – parhaimmillaan yleisön kanssa syntyy upea kontakti.
Rajaton työ, rajaton intohimo
Ikonen kuvailee freelancerin arkea sirpaleiseksi ja kausiluonteiseksi työksi, jossa tulot vaihtelevat, mutta jonka epäsäännöllisyyteen hän on oppinut luottamaan. Ikosen tulot koostuvat pääasiassa esiintymisistä, sävellystyöstä ja apurahoista. Hän ei opeta, eikä tee muuta vakituista työtä.
– Tulot vaihtelevat jonkin verran vuosittain. Apurahoja ei aina saa, mutta pitkällä aikavälillä ne ovat olleet tärkeä tuki. Olen oppinut säästämään silloin, kun tuloja tulee enemmän, jotta hiljaisemmat kaudet eivät tunnu niin raskailta.
Aili Ikonen tunnetaan myös jäsenenä Rajaton-lauluyhtyeessä, jossa hän on ollut mukana 7 vuoden ajan.
– Se on intensiivistä työtä. Sen rinnalla teen soolouraa ja sävellän omaa musiikkia. Lisäksi teen myös säännöllisesti sovituksia Rajattomalle.
Tällä hetkellä Ikonen työskentelee uuden EP-levynsä parissa, jonka on määrä ilmestyä keväällä. Levyllä on tarkoitus julkaista neljä kappaletta ja äänitykset käynnistyvät alkuvuodesta.
Mukana levyprojektissa on Ikosen pitkäaikainen yhtye, jonka kanssa hän on tehnyt yhteistyötä jo yli vuosikymmenen. Kokoonpanoon kuuluvat Janne Toivonen (trumpetti), William Suvanne (saksofoni), Tuomas J. Turunen (piano), Mikko Pellinen (kontrabasso ja sovitukset) sekä Mikko Arlin (rummut).
Musiikki yhdistää myös perheessä
Aili Ikonen. Kuva: Heli Blåfield
Tulevaisuuden suunnitelmat rakentuvat luovuuden ja yhteistyön varaan. Yksi tulevista projekteista on erityisen henkilökohtainen: konserttikokonaisuus, joka pohjautuu Aaro Hellaakosken runouteen, ja jonka Ikonen toteuttaa yhdessä sisarustensa kanssa. Ailin lähipiirissä on poikkeuksellisen paljon muusikkoja – kaikki sisarukset sekä moni muu sukulainen tekee aktiivisesti musiikkia.
– Kaikki neljä sisarustani laulavat. Kolmella meistä laulu on pääinstrumentti, nuorin veli on kitaristi, joka myös laulaa. Vanhin veljeni Osmo Ikonen on multi-instrumentalisti.
Vaikka musiikki on yhdistänyt sisaruksia lapsuudesta saakka, on uusi projekti ensimmäinen kerta, kun he luovat yhdessä kokonaisen konserttikokonaisuuden ammattilaisina. Sisarusten välisessä yhteistyössä on havaittavissa erityislaatuisia piirteitä:
– Vaikka kaikki ollaan aikuisia, välillä tekemisessämme nousee esiin vanhoja sisarusrooleja. Olemme puhuneet tästä paljon – että on pidettävä tietoisesti kiinni ammattilaisen roolista, eikä solahtaa lapsuuden asetelmiin.
Perhe-elämää muusikkopariskuntana
Ajankäytön hallinta ja tasapainon löytäminen muusikon työn ja muun elämän välillä on vaatinut Ikosen mukaan opettelua.
– Tässä työssä pitää olla todella itseohjautuva. Kukaan ei tule sanomaan, milloin pitää tehdä mitäkin. Työhön liittyy paljon valmistelua, paperitöitä, treenaamista. Välillä on vaikea sanoa ei, kun kaikki projektit kiinnostavat.
Tunnollisuus ja halu tehdä asiat hyvin ovat olleet Ailille sekä voimavara että haaste. Hän on joutunut opettelemaan, ettei kaikkea voi tehdä oman tai läheisten hyvinvoinnin kustannuksella.
Aili Ikosen arkea rytmittää paitsi musiikki myös perhe-elämä. Lapsen koulunkäynti ja kahden muusikon aikataulut vaativat jatkuvaa yhteensovittamista.
– Työni painottuu usein iltoihin, mutta olemme saaneet arjen toimimaan hyvin. Meillä on ollut ihania tukijoukkoja, ja koska puolisoni on myös muusikko, ymmärrystä löytyy puolin ja toisin.
– Koen, että olemme pystyneet luomaan lapsellemme ihan turvallisen kasvuympäristön. Hyvän turvaverkon lisäksi iso kiitos kuuluu vuoropäiväkodille. Se oli tärkeä tuki silloin, kun lapsemme oli pienempi. Sen ansiosta vanhemmuus ja arki olivat toimivia epäsäännöllisestä työstä ja keikkailusta huolimatta.
Koulutus kantaa
Koulutusvuosilla on ollut Ikoselle suuri merkitys. Jyväskylän konservatorion vuodet olivat erityisen tärkeitä.
– Siellä oli avoin ilmapiiri ja paljon kokeneempia muusikoita, joilta sain oppia. Soitimme paljon yhdessä ja paikallinen jazzbaari tarjosi mahdollisuuden päästä heti kiinni itse esiintymiseen.
Sibelius-Akatemiassa kansanmusiikin ja jazzin opintojen yhdistäminen avasi uusia näkökulmia musiikin tekemiseen.
– Oli hienoa saada erityyppisiä näkemyksiä ja kyseenalaistaa omaa tekemistä. Laulunopettajista erityisesti Maija Hapuoja Jyväskylässä ja Aija Puurtinen Sibelius-Akatemiassa olivat minulle tärkeitä.
Opintojen kautta syntyneet ihmissuhteet ovat kantaneet pitkälle.
– Monet opiskeluaikana syntyneistä kontakteista ovat säilyneet tähän päivään. Se on ollut äärimmäisen tärkeää – usein keikoille pyydetään juuri niitä, joiden kanssa on opiskellut ja soittanut aiemmin.
Musiikin yleisöt ja markkinoinnin murros
Jazz on Ikosen mielestä aina ollut marginaaligenre – ja todennäköisesti tulee olemaan sitä jatkossakin.
– Se on pienemmän yleisömäärän musiikkia, mutta yleisö on usein todella intohimoista ja kiitollista. Se tekee esiintymisestä erityisen antoisaa.
Pandemian jälkimainingit ja musiikkialan vaikeudet tuntuvat ja näkyvät Ikosen mukaan työn arjessa. Kaikki kuulijat eivät ole palanneet livekeikoille. Se näkyy yleisömäärissä ja tuo omat haasteensa. Musiikkialan kilpailu on kiristynyt ja yleisöjen tavoittaminen vaatii yhä enemmän työtä.
Ikonen on huomannut muutoksen erityisesti markkinoinnin kentällä.
– Tarjontaa on paljon, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Keikkamainoksen julkaiseminen sosiaalisessa mediassa ei tavoita ihmisiä samalla tavalla kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Lieneekö niin, että sosiaalisen median algoritmit ovat muuttuneet, sillä näkyvyyden saavuttaminen vaatii nykyään merkittävämpää rahallista panostusta.
– Printtimedian käyttö taas herättää kysymyksiä sen tavoittavuudesta ja kustannustehokkuudesta. Puskaradio tuntuu edelleen tärkeältä, mutta sen varaan ei voi yksin laskea. Monet pohtivat nyt, missä ja miten keikkoja kannattaa markkinoida.
Musiikin merkitys nuorille ja tulevaisuuden uhkakuvat
Ikonen pohtii hetken aikaa nuorta sukupolvea ja taideopetusta.
– Oppijat ovat nykyään hyvin erityyppisiä kuin meidän sukupolvemme. Keskittyminen on haastavampaa ja tarjolla on niin paljon vaihtoehtoja, että syventyminen yhteen asiaan voi olla vaikeaa.
Digitaalinen maailma on tuonut saatavillemme valtavan määrän sisältöä helposti, mutta se on myös muuttanut oppimisen luonnetta.
– Me haimme CD-levyjä kirjastosta ja kuuntelimme niitä kerta toisensa jälkeen. Nyt kaikki on heti saatavilla, mutta siihen ei ehkä paneuduta samalla tavalla.
Ikonen on huolissaan myös taideaineiden asemasta kouluissa.
– Jos taideaineita ajetaan alas perusopetuksesta, se on mielestäni katastrofaalista. Kaikki tutkimukset tukevat sitä, että esimerkiksi musiikin opiskelu on aivoille äärimmäisen hyödyllistä. Musiikin harrastaminen kehittää pitkäjänteisyyttä ja keskittymiskykyä – taitoja, joista on hyötyä koko elämän ajan, vaikka musiikista ei tulisikaan ammattia.
Tekoälyn kehitys herättää Ikosessa sekä huolta että toiveikkuutta. Hän kertoo kuulleensa hiljattain tekoälyn tuottaman soul-kappaleen, joka kuulosti hämmentävän aidolta.
– En olisi erottanut, että se ei ollut oikea ihminen. Se oli järkyttävää. Nyt on ilmeisesti todella menty siihen pisteeseen, jossa tekoäly voi tehdä musiikkia, joka kuulostaa täysin aidolta.
Ikonen peräänkuuluttaa tarkkaa lainsäädäntöä ja oikeudenmukaisuutta teknologian kehityksessä.
– Kehityksen pitää tapahtua reilulla tavalla. Ei niin, että ihmisten ammatit katoavat ilman suojaa. Olen kuitenkin siinä mielessä toiveikas, että tekoäly ei voi esiintyä. Se ei voi luoda sitä yhteyttä, joka syntyy, kun ihminen on lavalla ja kohtaa yleisönsä. Se hetki, se jaettu tila, on jotain, mitä mikään kone ei voi jäljitellä. Ehkä juuri siksi livetoiminta voi jopa vahvistua tulevaisuudessa.
Taloudellinen todellisuus ja luovan työn hinta
Jos Aili Ikonen saisi muuttaa yhden asian, joka helpottaisi suomalaisten musiikintekijöiden elämää, se liittyisi suoratoistopalveluiden ansaintalogiikkaan.
– Se on tällä hetkellä aivan villi länsi. Suuryhtiöt keräävät voitot ja tekijöille jää vain murusia. Ei sen kuuluisi mennä niin. Haluaisin, että siihen saataisiin lainsäädännöllä oikeasti joku roti.
Ikosen mukaan erityisesti livesoittoon perustuvan musiikin tekeminen on kallista, eivätkä kustannukset ole pienentyneet – päinvastoin.
– Levyn tekeminen vie älyttömän paljon rahaa. Ennen levyjä ostettiin, mutta koska nykyään kaikki kuuntelevat suoratoistosta, siitä ei jää ainakaan minunkaltaiselle artistille käteen juuri mitään.
Levytysprojektit rahoitetaan usein omasta pussista. Apurahat voivat auttaa, mutta niiden saaminen ei ole itsestäänselvyys. Samaa kaavaa noudattaa Ikosen mukaan musiikkivideoiden tekeminen.
Julkaisupaine ja musiikkielämän jatkuva liike
Nykyisessä musiikkikentässä julkaiseminen on puolestaan Ikosen mukaan lähes edellytys keikkailulle.
– Tuntuu, että aina pitäisi olla jotain uutta, jotta saa keikkoja. Mutta kun kulut eivät ole muuttuneet, tämä on välillä haastava yhtälö. Pitää tarkkaan miettiä, mihin budjettia pystyy irrottamaan – ja samalla elää, maksaa juustot ja leivät.
Musiikin tekeminen on siis myös jatkuvaa taloudellista tasapainoilua.
– Jokainen julkaisu, video tai keikka vaatii suunnittelua, resursseja ja usein myös taloudellista riskinottoa.
Aili Ikonen kertoo, että jos resurssit olisivat rajattomat, hän tekisi mielellään kaiken vinyylilevyistä näyttäviin musiikkivideoihin. Todellisuus on kuitenkin toinen.
Esiintymisen jälkeen alkaa työ
Suurin osa muusikon työstä tapahtuu kulissien takana. Aili Ikonen kuvaa arkeaan käytännönläheisesti.
– Välillä naurattaa, kuinka paljon tässä työssä istutaan koneella. Esiintyminen on usein vain parin tunnin osuus päivästä – kaikki muu on valmistelua, matkustamista, lämmittelyä, sähköpostiviestintää, apurahahakemuksia, treenausta, settilistojen suunnittelua ja bändin asioiden hoitamista.
Jokainen esiintyminen vaatii taustalleen huolellista suunnittelua ja organisointia. Työ on monipuolista, mutta myös kuormittavaa.
– Käytännön asioita on valtavasti. Jokainen keikka on oma kokonaisuutensa, johon liittyy paljon näkymätöntä työtä. Samalla olen äärimmäisen kiitollinen, että saan tehdä työtä, joka on aidosti itselleni mielekästä ja antoisaa.
Ikosen puheenvuoro piirtää esiin taiteilijan työn laajuuden – sen, mitä ei lavalla näy. Samalla se muistuttaa, kuinka paljon intohimoa, osaamista ja sitoutumista musiikin tekeminen vaatii.
Yhteinen rintama ja lobbausvoima – musiikkialan ääni kuuluviin
Ikonen toivoo, että musiikkialan kehittämisessä kiinnitettäisiin huomiota myös siihen, miten taiteilijoiden työtä ymmärretään yhteiskunnassa.
– Ihmisille, jotka eivät ole taidealalla, voi olla vaikea hahmottaa, mitä kaikkea työn taustalla on. Keikka on vain jäävuoren huippu – sen alla on valtava määrä valmistelua, harjoittelua ja organisointia.
Muusikko kokee, että kulttuurivastaisuus on lisääntynyt, ja se näkyy poliittisessa päätöksenteossa.
– Leikataan asioista, joiden tiedetään lisäävän hyvinvointia ja olevan taloudellisestikin järkeviä. Se tuntuu siltä kuin sahattaisiin omaa oksaa.
Ikonen nostaa esiin myös alan järjestöjen merkityksen. Esimerkiksi Muusikkojen liitto ja Suomen Musiikintekijät ry tekevät hänen mukaansa tärkeää työtä. Koronan jälkeen järjestäytyminen vaikuttaa lisääntyneen.
– Joku sanoi minulle kerran, että musiikkialalla pitäisi olla enemmän lobbareita. En ollut tullut ajatelleeksi sitä aiemmin, mutta se on varmasti totta. Tarvitaan ihmisiä, jotka osaavat kohdata päättäjiä ja kertoa, mistä tässä työssä on kyse ja mitä potentiaalia alalla on.
Ikonen toivoo, että alan hajanaisuudesta huolimatta musiikintekijöiden keskuudesta löytyisi tulevaisuudessa enemmän yhteistä ääntä.
– Korona-aikana nähtiin, kuinka joustava tämä ala on. Se on voimavara, mutta myös haaste. Ehkä tarvitsemme yhtenäisemmän rintaman, joka kykenisi esittämään selkeämmin omia vaatimuksia.
Turvaverkkojen puute on Ikosen mukaan konkreettinen ongelma monelle taiteilijalle. Esimerkiksi harva saa työterveyspalveluita.
– En tiedä, olisiko ratkaisu perustulo vai jokin muu, mutta toivon, ettei nykyisiä rakenteita tulla romuttamaan.
Julkaistu: 1.11.2025
Haastattelu ja teksti: Nina Castén
