Artikkelikuva: Egidio Santos
Kimmo Pohjonen, 60, on omaleimainen harmonikkataiteilija ja säveltäjä, joka tunnetaan genrejä rikkovasta ilmaisustaan ja vaikuttavasta kansainvälisestä urastaan. Hän on esiintynyt sadoilla festivaaleilla, tehnyt yhteistyötä huippumuusikoiden kanssa ja saanut mm. Pro Finlandia -mitalin. Pohjonen on uudistanut haitarin soittoa yhdistämällä siihen elektronisia elementtejä, fyysistä performanssia ja yhteiskunnallista kantaaottavuutta.
Viialasta maailmalle
Kimmo Pohjonen aloitti musiikillisen matkansa Viialasta, pieneltä paikkakunnalta Tampereen läheltä. Haitari tuli elämään isän kautta, ja vaikka soitin ei ollut 1970-luvulla erityisen trendikäs, Kimmo sinnitteli sen kanssa. Mukaan tulivat harmonikkakerhot ja humppaesiintymiset.
– Peruskoulun jälkeen tein rohkean päätöksen ja lähdin Helsinkiin Sibelius-lukioon. Lukiossa klassinen musiikki oli ainoa opintopolku, koska kevyttä musiikkia ei voinut vielä opiskella.
Käänne tuli, kun Kimmo näki Sibelius-Akatemian 1980-luvun alussa perustetun uuden kansanmusiikin osaston ensimmäisen vuosikurssin matinean.
– Se oli valaistuskokemus. Päätin, että tuonne minä haluan.
Klassinen musiikki jäi taakse, ja kansanmusiikki avasi oven uudenlaiseen ajatteluun. Kansanmusiikin osastolla perinnetietoisuus oli vahvaa, mutta myös uuden luomiseen kannustettiin. Professori Heikki Laitisen opit jäivät mieleen: kansanmusiikki ei ole vain menneisyyttä – se elää tässä hetkessä ja tulevaisuudessa.
Oman äänen löytäminen
Opintojen loppuvaiheessa muusikko alkoi etsiä omaa suuntaansa. Matkat Tansaniaan ja Argentiinaan syvensivät ymmärrystä kansanmusiikin ulottuvaisuuksista, mutta lopulta ratkaisu löytyi lähempää – omasta soittimesta.
– Oivalsin, että oma soitin – iso kromaattinen haitari, jonka olin mieltänyt klassiseksi soittimeksi ja hylännyt sen juuri sen vuoksi – oli avain. Otin sen uudelleen käyttöön ja aloin rakentaa omaa ilmaisua: sähköä, efektejä, elektronisia elementtejä. Halusin näyttää, mitä kaikkea odottamatonta haitarilla voikaan tehdä.
Vuonna 1997 Berliinin WOMEX-tapahtumassa pidetty soolokonsertti oli läpimurto.
– Yhtäkkiä ihmiset puhuivat, että mitä ihmettä tämä on.
Womex-keikan jälkeen ulkomailta sateli tarjouksia ja Pohjonen teki ratkaisevan ison liikkeen – jättäytyi pois musiikillisista yhteistyökuvioista ja keskittyi soolouraan ja oman musiikin tekemiseen.
Alkaessaan tehdä omaa musiikkiaan, genre-ajatteluun kyllästynyt Kimmo päätti kutsua musiikkiaan genrettömäksi musiikiksi.
– Se ei kuulu mihinkään lokeroon – se on minun omaa musiikkiani, jota ei kukaan muu voi määrittää.
Pohjosen haitarinsoitto oli niin uudenlaista, ettei sitä voinut verrata mihinkään aiempaan. Vaikka riskinä oli, että hän jäisi genrejen väliin ilman esiintymismahdollisuuksia, kävikin päinvastoin: musiikki upposi monenlaisiin konteksteihin, ja löysi paikkansa niin jazz-, taidemusiikki- kuin maailmanmusiikkifestivaaleilta.
– Alusta asti oli selvää, että en halua miellyttää ketään. Halusin tehdä asiat omalla tavallani, vaikka se tarkoitti keskisormen näyttämistä kaikille opetetuille normeille. Olin kiitollinen koulutuksesta ja opettajista, mutta halusin irtautua siitä, mitä “pitäisi” tehdä. Yllätyin samalla, kuinka hyvin oma linja meni läpi – sille oli selvä tilaus.
Kimmo Pohjonen. Kuva: Egidio Santos
Raha vai visio?
Sooloura merkitsi myös taloudellista riskiä. Suomessa keikkoja oli vähän, ja toimeentulo tuli pääasiassa ulkomailta.
– Nuorena soitin humppakeikkoja ja olin mukana lukuisissa bändeissä, ja rahaa tuli hyvin. Mutta kun päätin keskittyä omaan musiikkiin, laitoin nämä rahallisesti kannattavat projektit telakalle. Apurahat mahdollistivat keskittymisen omaan työhön. Yhteistyöpyyntöjä tuli jatkuvasti, mutta niistä piti tällä kertaa kieltäytyä.
Suurin osa Kimmo Pohjosen toimeentulosta tulee edelleen keikoista.
– Teen jonkin verran sävellyksiä teatteriin tai elokuviin, mutta olen pyrkinyt jättämään ne vähemmälle voidakseni keskittyä säveltämiseen ja esiintymiseen.
Managerin rooli on ollut keskeinen Kimmon kansainvälisessä urassa. Pohjonen kuvaa, että hänellä oli onnea, kun ensimmäisen kansainvälisen läpimurtonsa yhteydessä WOMEX-keikalla 1997 hänen amerikkalaistaustainen ystävänsä rupesi saman tien managerikseen – tämä huomasi, että paikalla on juuri oikeat ihmiset, ja homma käynnistyi heti.
– Suomessa on iso ongelma: hyviä managereita ja keikkamyyjiä on vaikea löytää. Ja jos sellaisen löytää, siitä kannattaa pitää kiinni.
Huoli tulevaisuudesta – miten käy kulttuurin?
Pohjonen puhuu suoraan kulttuurin ahdingosta ja kertoo olevansa huolissaan tämänhetkisestä kehityssuunnasta:
–Muusikoiden ansaintalogiikka on romahtanut, erityisesti Teoston ja Gramexin tulojen osalta. Kulttuuri on ollut kriisissä jo 10 vuoden ajan, ja suunta näyttää pahenevan. Aseteollisuuteen meinataan ohjata valtavia summia ilman kattavaa keskustelua asiasta, ja kulttuuri jää jalkoihin.
Muusikko pohtii, että tulevat sukupolvet eivät välttämättä saa samoja mahdollisuuksia kuin mitä hän on saanut. Kulttuurin edellytykset ovat kaventuneet erityisesti ansaintamallien muutosten myötä ja monimuotoisuus on uhattuna.
–Olen onnistunut tekemään tällaisen uran ja selviytymään, koska olen ollut uskollinen omalle taiteelleni ja tekemiselleni. Mutta jos olisin nyt 20–30-vuotias, en usko, että samoja mahdollisuuksia olisi enää tarjolla. Se on todella säälittävää.
Pohjonen kritisoi painokkaasti Yleisradion viimeaikaista kehitystä ja kaupallista kilpailua.
– Yleisradion lakisääteinen tehtävä on tarjota monipuolinen ja kattava julkisen palvelun ohjelmatarjonta. En tarkoita, että YLEn pitäisi olla samanlainen kuin 80- tai 90-luvulla. Mutta silloin se todella tarjosi monipuolista ohjelmaa – ennen kuin se lähti kilpailemaan kaupallisten toimijoiden kanssa, mikä on täysin järjetöntä, koska sehän ei kuulu sen tehtävään.
Muusikon mielestä tämä on kaventanut kulttuuria, erityisesti valtavirran ulkopuolella toimivien näkökulmasta, ja samalla Ylen sivistystehtävä on jäänyt taka-alalle. Ennen radiossa saattoi kuulla keskellä päivää mitä kummallisinta musiikkia laidasta laitaan. Nyt erikoisohjelmat on siirretty iltoihin ja myöhäisille tunneille, ja sattumanvarainen törmääminen uuteen on kadonnut.
Pohjosen mukaan tämä liittyy myös toimeentuloon. Suoratoistoalustat ja kaupallisten radioiden kilpailu ovat johtaneet siihen, että hänen Teosto- ja Gramex-tulonsa ovat pudonneet peräti 90 prosenttia. Vaikka konserttien määrä olisi sama, tulot eivät enää ole. Tilanne koskettaa monia muusikoita.
Millainen on Suomi luovan alan tekijöille?
Kimmo Pohjonen suhtautuu kriittisesti biisinkirjoituksen opetukseen, jos se tähtää vain kaupallisuuteen. Hän näkee ongelman rakenteiden puutteessa kevyen musiikin kentällä.
– Koulutus on aina hyvä asia, mutta jos ei ole paikkaa, mihin mennä, niin mitä sitten? Ensin meillä ei ollut kevyen musiikin koulutusta. Nyt sitä on, mutta meiltä puuttuvat rakenteet. Klassisen musiikin puolella on sinfoniaorkesterit, musiikkiopistot ja opettajien paikat. On toki Tallari ja UMO, mutta ne ovat kuin hyttysen pisto verrattuna klassisen musiikin kenttään. Meiltä puuttuu järjestelmä, johon koulutetut ihmiset voisivat sijoittua.
Pohjonen muistuttaa, että toistaiseksi vielä Suomi on hieno ja monimuotoinen maa luovan alan tekijälle.
– Meillä on edelleen monipuolista koulutusta ja apurahoja. Keski-Euroopassa tai Yhdysvalloissa ei ole samanlaisia rakenteita ja tukia, täällä on edelleen hyvä tehdä taidetta. Samalla kuitenkin huolestuttaa, tuhoammeko tämän järjettömän hienon järjestelmän, jonka olemme vuosikymmenten aikana rakentaneet? Jos nykyinen suunta jatkuu ja kulttuuri joutuu yhä suurempien leikkausten kohteeksi, voi tilanne muuttua nopeastikin. Miten ihmiset tulevat silloin pärjäämään, ja ennen kaikkea: miten monimuotoisuudelle käy?
Pohjonen Alanko. Kuva: Minna Hatinen
Kulttuuri aseista voimakkain
Kimmo Pohjosen mielestä Suomessa puhutaan liian vähän siitä, että kulttuuri on rauhan ja identiteetin väline.
– Kulttuuri on historian saatossa ollut kaikista aseista voimakkain. Viro on tästä hyvä esimerkki: he säilyttivät kulttuurinsa Neuvostoliiton uhan puristuksessa laulamalla, eivät aseilla. Ja juuri siksi kulttuuri on pieniä maita ajatellen valtava voimavara. Virossa kulttuuribudjetti on 2,2 % kun Suomessa vain 0,7 %. Se kertoo paljon arvostuksesta.
Kimmon musiikki on ollut alusta asti kannanotto suvaitsevaisuuden puolesta. Kun hän alkoi tehdä 90-luvun lopussa omaa musiikkia, hän halusi luoda jotain täysin omanlaista.
– Mitä erikoisempaa musiikkini oli, sitä enemmän se pakotti ihmiset suvaitsemaan. Se oli minulta poliittinen statement.
Nykyään hän kokee, ettei voi enää antaa pelkästään musiikin puhua.
– En olisi koskaan uskonut, että joudun käyttämään sanoja musiikissani ja keikoillani, mutta maailma on muuttunut siten, etten voi olla kommentoimatta – esimerkiksi sitä, kuinka keski-ikäiset miehet tappavat uskonnon varjolla kulttuureja ja ihmisiä. Tai sitä, mitä tapahtuu luonnolle. Ei voi enää vain vihjailla, on pakko sanoa suoraan, käyttää visuaalisia elementtejä.
–Miksi taiteilijat ovat hiljaa? Jos taiteilijat eivät ota kantaa, niin kuka sitten? Minusta tuntuu, että taiteilijat tekevät itsensä tarpeettomiksi olemalla liian opportunistisia. Toivon, että tämä muuttuu.
Kysyttäessä tekoälystä taiteen haastajana, se ei pelota muusikkoa – päinvastoin.
– Tekoäly ei ole uhka, jos sitä käytetään oikein. Luultavasti se tulee tuottamaan valtavasti muovipintaista, mitäänsanomatonta mainstream-musiikkia. Siksi tekoäly saattaa jopa vahvistaa taiteen merkitystä.
Pohjonen uskoo, että aito, persoonallinen taide nousee arvoon, kun kaikki muu tuotteistetaan. Nuorille muusikoille Kimmo Pohjonen antaa kaksi neuvoa:
– Tehkää oma soolo. Se paljastaa asioita itsestä, joita ei muuten löydä ja juuri siksi se on niin arvokasta. Ja olkaa uskollisia omalle tekemisellenne ja visiollenne. Niin kauan kuin pystyy välttämään tekemästä asioita vain rahan vuoksi, ja keskittyy siihen, mitä oikeasti haluaa tehdä, se kantaa pidemmälle.
Kimmo Pohjosen tulevat keikat:
06.09.2025 Kimmo Pohjonen Zone 6, Akaan Kirkko, Toijala, Finland
05.09.2025 Kimmo Pohjonen Zone 6, Harjavalta sali, Harjavalta,Finland
04.09.2025 Kimmo Pohjonen Zone 6, Turun Taidekappeli, Turku, Finland
Haastattelu ja teksti: Nina Castén
Artikkelikuva: Egidio Santos
Julkaistu: 7.8.2025
Haastattelu on julkaistu osana Euroopan unionin osarahoittamaa Klusteri-hanketta. Klusteri-hankkeen toteuttaa Rytmi-instituutti ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun luovan talouden yksikkö ja sen mahdollistajina toimivat Euroopan unionin lisäksi myös Kuortaneen säästöpankkisäätiö sekä Seinäjoen kaupunki.
