Lasse Turunen, 44, on suomalainen muusikko, säveltäjä, laulaja, tuottaja ja teatteri-ilmaisun ohjaaja, jonka ura on kestänyt yli 20 vuotta. Turunen tuli tunnetuksi Ukkosmaine-yhtyeestä, joka julkaisi 7 albumia ja teki noin 300 keikkaa vuosina 2004–2016. Hänen nykyisen toimintansa keskeiset alueet ovat musiikin säveltäminen, tuotanto, äänisuunnittelu ja teatteri.
Kuka olet, ja mitä teet?
Olen kotoisin Joensuusta ja asunut yli 20 vuoden ajan Helsingissä. Heinäkuussa 2025 muutin Ouluun. Elätän itseni musiikilla ja äänisuunnittelulla. Yhdistän taiteessani elektronista musiikkia ja visuaalista tarinankerrontaa. Olen myös säveltänyt ja tuottanut musiikkia teatterille ja televisiolle, muun muassa tunnusmusiikkeja Ylelle ja MTV:lle.
Perustin kumppanini Henna Helasvuon kanssa v. 2016 PihkaSound-musiikkituotantoyhtiön, joka tuottaa musiikkia lähinnä omiin projekteihin, mutta myös muille artisteille. Yhteinen bändimme on nimeltään Pihka Is My Name. Henna asuu nykyään Berliinissä ja keikkailemme välillä myös siellä.
Kaikki tekemäni asiat liittyvät musiikkiin ja teatteriin laajemmin ottaen, mukaanlukien video- ja äänituotannot. Korona-aikaan äänitin äänikirjoja ja videopodcasteja muille. Lisäksi olen tehnyt myös musiikkivideota ja ottanut promokuvia artisteille.
Mikä on oma musiikkigenresi, ja kuinka luot musiikkia?
Genreni on vaikea määritellä, mutta enimmäkseen nautin elektronisesta musiikista. Pääinstrumenttini ovat modulaarinen syntetisaattori ja tietokone. Musantekemiseni lähtökohtana on usein äänisuunnittelu – miten voin luoda äänen, joka inspiroi biisin? Mitä tuo ääni minussa herättää, ja mihin suuntaan sitä voisi muokata? Työskentelen paljon äänisynteesin ja kenttä-äänitysten avulla, mutta käytän myös usein omaa lauluani ja klassisia instrumentteja. Äänisuunnittelu on musan tekemiseni lähtökohta ja se mitä rakastan tehdä, ja mistä musiikintekoni kumpuaa.
Mikä johdatti sinut musiikinteon pariin?
Oma musiikkitaipaleeni lähti liikkeelle kiinnostuksesta rock-yhtyeitä kohtaan. En ollut opiskellut musiikkia. Olin nuorempana piirtänyt ja tehnyt grafiikkaa, minusta piti tulla kuvataiteilija. Lukioaikaan rupesi kiinnostamaan teatteri ja sitä kautta myös bänditoiminta. Bänditoimintani alussa en osannut mitään, rupesin bändeissä ensin laulamaan. Myöhemmin oppinut kitaransoittoa ja joitain muita soittimia.
Ukkosmaine-yhtyeen toiminnan aikana halusin aina olla tosi läsnä studiosessioissa ja kyselin kauheasti käytännön asioita joensuulaiselta tuottajalta Heikki Marttilalta, jota fanitin kovasti. Olen tosi kiitollinen hänen kärsivällisyydestään. Opin siinä sitten asioita ja rupesin tekemään niitä pikkuhiljaa itse.
Ukkosmaine-yhtyeen menestymisen myötä uskalsin ruveta tekemään musiikkia työkseni. Olen aiemmin tehnyt myös monia musikaalirooleja, näytellyt ja tanssinut. Sitten näytteleminen oli pakko jättää sivuun, jotta oli mahdollista keskittyä musiikkiin ja äänisuunnitteluun.
Elättääkö musiikki sinua ja mistä asti?
Tämä on tosi laiha leipä, mutta hyvä. Silloin kun pitää mielessä, ettei ne isot tulot vaan pienet menot (nauraa). Olen saanut taiteesta elantoni koko aikuisikäni, siitä asti kun valmistuin teatteri-ilmaisun ohjaajaksi 2008 Stadian esittävän taiteen koulutusohjelmasta. Mun musahan on undergroundia, eli se ei iske valtavirtaan, eikä me siksi puhuta suurista tuloista. Mutta kun oma tekeminen on monipuolista ja koostuu erilaisista jutuista, sillä pystyy elämään.
Millaisiin haasteisiin olet urallasi törmännyt?
Musiikkialan haasteita on tulojen epäsäännöllisyys. Välillä hommia on liian vähän ja välillä taas liikaa. Toinen on se, että musiikkini on jäänyt turhan undergroundiin, haluaisin sellaisen aseman, että keikalle tulisi 200–300 ihmistä tuosta noin vaan. Tiedän että musani ei ole Spotify-listan kärjessä olevaa mainstreamia, mutta se voisi olla paremmin arvostettua taidepoppia, jonka statusta haluaisin ylemmäksi.
Nykyisen yhtyeeni Pihka Is My Namen musiikissa ei ole ihan perinteisen biisin rakenteet, siinä on paljon instrumentaalimusaa, näyttäytyen joillekin sitä kautta ”vaikeana musiikkina”. Tähän liittyy oman yleisön löytämisen haaste, joka on varmasti monen muusikon kohtaama vaikeus: miten saat musiikkisi ihmisten ilmoille, eli musiikin löytämään ja kohtaamaan oman yleisönsä?
Lasse Turunen. Kuva: Joona Nuutinen
Jos saisit muuttaa yhden asian joka auttaisi suomalaisia kevyen musiikintekijöitä, niin mikä se olisi?
Saisiko Spotifyin kuuntelutilastot kokonaan poistettua. Tällä hetkellä koko bisneshän on tosi numerolähtöinen. Jos me ei tiedettäisi kuinka paljon biisiä on kuunneltu, todennäköisesti Spotifyihin työnnettäisiin vähemmän musaa. Tällä hetkellä sinne menee about 100 000 biisiä päivässä, kun jengi yrittää kokeilla millä musiikilla saisi paljon kuunteluja, eli kevyen musan tekeminen menee Spotify-hipaksi.
Jos ei olisi näkyvillä kuuntelutilastoja, se ruokkisi enemmän sellaista, että kenen biisi on omaleimaisin, eikä kenen biisiä on kuunneltu eniten. Tai kenen biisi luo taiteellisesti jotain uutta? Numeroiden asemesta pitäisi saada taiteelliset arvot enemmän kunniaan.
Miten mielestäsi musiikkialaa tulisi kehittää, jotta sillä olisi helpompaa edetä?
Haluaisin, että musiikkia tekevän taiteilijan olemassaolo olisi sinällään arvokasta, eikä se, minkä verran hän on tuottanut euroja Teosto-raporttiin tai on soinut radiossa tms. Kannatan taiteilijan perustuloa apurahajärjestelmän sijaan. Tässä tapauksessa musiikkia tekevän taiteilijan oleminen olisi arvokasta ihan jo siten, että hän on olemassa ja tekee musiikkia.
Taiteilijan perustulo olisi mielestäni hyvä ratkaisu, sillä se helpottaisi taloudellisesti muusikkona pärjäämistä myös vähän hiljaisempina hetkinä. Eläkkeen suuruinen perustulo olisi ihan riittävä, jonka päälle muusikko voisi tienata Teosto-korvauksia ja tehdä keikkoja. Siten ei muodostuisi ongelmaksi ne 3–6 kuukauden setit, joissa ei ole mitään, jolloin pitäisi hakeutua ns. ”oikeisiin töihin”.
Muusikon hommat on oikeita töitä, mutta jos toimeentulosi hetkellisesti putoaa, joudut mahdollisesti menemään kaupan kassalle, joka on sitten pois siitä musiikin tekemisestä. Kaikki kunnia kaupankassatyölle, jota tarvitsemme kyllä, mutta toivoisin että suomalaista kulttuuria ja taiteilijoitamme arvostettaisiin sen verran, että heidän toimintaansa pidettäisiin yllä inhimillisemmällä tavalla. Ainakin minua se olisi kannustanut enemmän työntekoon kuin tämänhetkinen järjestelmä. Kulttuuriala ja siihen liittyvät menot ovat niin pienet, mutta henkinen ja sitä kautta rahallinenkin pääoma on suuri, joka tulee yhteiskunnalle takaisin. Meidän tulisi panostaa siihen, että yleinen asennoituminen suomalaisen kulttuurin tekijöitä kohtaan tulisi positiivisemmaksi.
Lasse Turunen. Kuva: Joona Nuutinen
Olitte Hennan kanssa mukana UMK-kilpailussa 2015 ja 2016, millainen kokemus se oli?
Enimmäkseen oli hyviä kokemuksia. Kun artistiporukka oli mittava, Ylen oli mahdoton huomioida kaikkien artistien tarpeita. Sinänsä arvostan, että Yle otti mukaan niin paljon artisteja, koska se auttoi kaikkia meitä verkostoitumaan. Pihka ja myrsky:n UMK:ssa mukanaolo poiki some-kommentointia– enimmäkseen se oli positiivista, mutta mukana oli myös vähän asiatonta ja negatiivistakin kommentointia, mikä kuuluu tuohon hommaan. Valitettavasti tänä päivänä vielä isommin, kuin silloin.
Sinulla on tuoreita uutisia syksyn osalta?
Kyllä, minut on valittu Oulun teatterin suunnittelevaksi äänimestariksi ja aloitin pestin tämän vuoden elokuussa! Hain paikkaa, koska siinä yhdistyvät hienolla tavalla ymmärrykseni sekä teatterista sekä musiikista. Olen myös jo tovin ajatellut, että 20 vuotta freelancerina saavat toistaiseksi riittää. On erittäin miellyttävää päästä kuukausipalkkaiseen äänisuunnittelutyöhön. Aion silti toki jatkaa myös omia musahommiani.
Mistä haaveilet?
Siitä, että pystyisin tekemään äänisuunnittelua ja musiikkia työkseni niin pitkään kuin mahdollista.
Haastattelu ja teksti: Nina Castén
Artikkelikuva: Joona Nuutinen
Julkaistu: 4.9.2025
Haastattelu on julkaistu osana Euroopan unionin osarahoittamaa Klusteri-hanketta. Klusteri-hankkeen toteuttaa Rytmi-instituutti ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun luovan talouden yksikkö ja sen mahdollistajina toimivat Euroopan unionin lisäksi myös Kuortaneen säästöpankkisäätiö sekä Seinäjoen kaupunki.
