Ennen kuin ensimmäinenkään ääni siirtyy talteen, on ohjelmassa äänien ja tasojen tarkistus, ja tämä on työvaihe, jossa ei kannata tuskastua tai oikaista hätäilemällä kuten ei muutenkaan äänitettä tehdessä. Tähän äänenkoestukseen saattaa liittyä huomattavankin pitkiä aikoja oman instrumentin soittoa ja asetusten hakemista, minkä lomassa äänittäjä saattaa useaankin otteeseen käydä siirtämässä mikrofoneja äänen laadun kannalta oleellisempaan paikkaan. Samaan aikaan äänitettävän signaalin tarkistuksen yhteydessä kuuluu soittajien esittää toivomuksia omien kuunteluolosuhteidensa suhteen.
Vaikka mikrofonin paikka silmämääräisesti näyttäisikin hämmentävältä ja oman soittimen soundi olisikin hieman vieras studion soittotilan puolella, kannattaa aina ottaa huomioon, että ratkaisevaa on se, miltä äänitetty soitto kuulostaa tarkkaamotilan kaiuttimien kautta – on siis täysin sallittua ja jopa suotavaa olla kiinnostunut omasta soitostaan ja käydä kuuntelemassa koeäänityksiä tarkkaamon puolella. Tästä voi saada paljon uusia ajatuksia ja ideoita myös omaan soittoon ja äänenmuodostukseen. Viimeistään äänenkoestamisen yhteydessä kannattaa soittajan myös varata studioon riittävästi virvokkeita nautittavaksi, sillä usein soittamisen parissa ahkerointi, jännitys sekä suorittamisen aikaansaama adrenaliini aiheuttavat hikoilua ja nesteen poistumista elimistöstä ja nestetasapainosta täytyy pitää huolta. Kahvi, alkoholijuomat ja energiajuomat ovat huonoja vaihtoehtoja, sillä ne kuivattavat kehoa entistä enemmän – järkevämpiä juoma- ja virvokevaihtoehtoja ovat esimerkiksi hiilihapoton vesi ja hieman sokeroitu mehu.
Kun mikrofonien paikat ja äänen tasot on saatu hierottua kohdilleen, alkaa varsinainen äänitystyö. Jo etukäteen ja alusta asti kannattaa varautua siihen, että äänitystilanne ja sen vaatima keskittyminen ovat vaativia ja haastavia asioita, eivätkä asiat aina mene nappiin ensimmäisellä otolla; eivät ehkä toisella, kolmannella tai viidennelläkään. Liiallisen montaa äänitysottoa ei kannata tehdä peräjälkeen, sillä tällaisessa tilanteessa tuskastuminen usein alkaa haitata keskittymistä ja kärsivällisyyttä, vaan kannattaa ehkä mieluummin pitää pieni happihyppytauko tai keskittyä hetkeksi jonkun toisen osuuden tai kappaleen äänittämiseen. Lisäksi jossakin vaiheessa täytyy pystyä tekemään päätös siitä, koska otto on hyvä tai ainakin mahdollisimman onnistunut, sillä loputtomalla kertaamisella ja uusimisella ei yleensä päästä toivottuun lopputulokseen. Oman erikoisuutensa ja mahdollisen outouden tunteen tässä saattaa aiheuttaa se, että studion soittotilassa ja tarkkaamossa olevat henkilöt eivät ole normaalissa keskusteluyhteydessä keskenään, vaan kaikki kommunikointi tapahtuu kuulokkeiden ja mikrofonien kautta – tällaisessa tilanteessa myös tarkkaamon puolella olevien henkilöiden toiminta on merkittävää ja studiossa kököttävä soittaja pitää koko ajan pitää ajan tasalla tilanteesta sekä pitää tämä osallisena keskustelussa eikä sulkea tätä pois kommunikaatioyhteydestä odottamaan muiden tekemiä päätöksiä. Osan orkesterista tehdessään työtä studion soittotilan puolella, ei tarkkaamossa tai lepotiloissa tietenkään pelkästään vietetä joutoaikaa. Jo etukäteen kannattaa taulukoida se, mitä eri osuuksia pitää äänittää mitäkin kappaletta varten ja pitää kirjaa siitä, mitkä näistä asioista on jo saatu tehtyä. Äänitysvaiheessa tehdään siis työtä joka puolella studiota.
Yksi keskeinen äänitysvaihetta määrittävä tekijä ja kappaleen lopulliseen luonteeseen vaikuttava seikka on päätös siitä, käytetäänkö äänityksen yhteydessä metronomia eli “klikkiä” vai ei. Jos klikkiä päätetään käyttää, kannattaa jo treenikämpällä etukäteen pari kertaa kokeilla soittamista siten, että esimerkiksi rumpali kuuntelee metronomia kuulokkeilla ja määrittää sillä keinoin soiton tempon ja etenemisen. Joissain tapauksissa metronomin käyttö on täysin poissuljettu vaihtoehto. Jos esimerkiksi kappaleissa on hidastuksia ja musiikillisia “kiinniottoja”, erityisen runsaasti toisten soittajien seuraamista tai paljon eri tempoissa ja tahtilajeissa eteneviä osia, voi metronomin käyttö olla hankalaa tai ainakin se vaatii ennakko-ohjelmointia tai ripeää ja tehokasta metronomin käyttöä. Jos taas aikomuksena on käyttää eri ottojen osia keskenään, mahdollisesti siirtää kappaleen osia ajallisesti paikasta toiseen tai hyödyntää kappaleessa koneella tuotettuja sekvensseriosuuksia, on metronomin käyttö pakollista tarkan tempon ylläpitämisen vuoksi.
Mahdollisen klikin lisäksi kannattaa myös erilaisia demo- ja tulevia raitoja pitää mukana koko ajan, sillä kappaleen rakenteellisen hahmottamisen lisäksi ne auttavat myös kuulemaan ja arvioimaan tulevan kappaleen lopullista sointikuvaa ja äänien sävyjä.
Äänittämisen jälkityöt
Jossain vaiheessa koittaa tilanne, jossa kaikki tarvittavat osuudet on saatu äänitettyä ja jälki on tyydyttävää. Tämän jälkeen ensimmäinen vaihe on äänityksissä käytetyn kaluston purkaminen ja palauttaminen takaisin oikeille paikoilleen. Vaikka korvat ehkä ovat tässä vaiheessa jo liiankin täynnä omaa soittoa ja kuuntelu tuntuu raskaalta, kannattaa silti kuunnella vielä kerran tai kaksi kaikki äänitetyt kappaleet läpi etenkin sillä korvalla, että kaikki tarvittavat osuudet varmasti on saatu taltioitua. Väsymyksestä huolimatta mahdolliset puuttuvat asiat on helpompi äänittää vielä tässä vaiheessa kuin myöhemmin pyrkiä toistamiseen luomaan samanlaiset äänitysolosuhteet. Sen jälkeen voi soittimet ja laitteet koteloida paikoilleen ja viedä takaisin omille säilytyssijoilleen.
Tässä vaiheessa äänitteen toteuttamisessa on saatu suoritetuksi itse äänitykset, mikä on jo varsin iso osa koko projektista. Jäljellä on kuitenkin mittava määrä erilaisia jälkityövaiheita, kuten editointi, miksaaminen, mahdolliset uudelleenäänitykset, masterointi, fyysisen tallenteen tekeminen, jakelu ja julkaisu sekä erilaisten oheismateriaalien, kuten graafisen materiaalin ja promootiokuvien tuottaminen. Nämä ovat usein työvaiheita, joissa ei välttämättä tarvita kaikkia orkesterin jäseniä ja usein liian suurella porukalla työskenteleminen onkin vain hankalampaa ja raskaampaa. Tähän jälkityövaiheeseen ei myöskään kannata ryhtyä heti äänitysten jälkeen vaan vasta “tuorein korvin” esimerkiksi parin päivän päästä.
Karkeasti jaotellen jälkitöistä voi erottaa kolme päävaihetta – materiaalin rajaaminen ja “perkaaminen”, miksaaminen ja masterointi. Nämä eivät kuitenkaan aina ole yksiselitteisiä, vaan niiden työvaiheet voivat limittyä ja eikä rajaa välttämättä aina tarvitse edes määritellä. Jälkityövaiheet eivät välttämättä myöskään etene järjestyksessä alusta loppuun, vaan niiden aikana saatetaan joutua hyppäämään jonkun vaiheen yli ja palaamaan johonkin vaiheeseen uudelleen sekä toistamaan asioita. Lue lisää artikkelista “Editointi, miksaaminen ja masterointi”.
Siinä, missä äänitysvaihe on fyysisesti raskas, saattaa jälkityövaihe olla yhtä lailla henkisesti uuvuttava. Miksausten edetessä ja valintojen tullessa eteen saattavat mielipiteet törmäillä joskus rajustikin, näkemykset voivat erota toisistaan ja toisinaan saattaa jopa itse kappaleen sisältö alkaa kyllästyttää. Valintoja ja ratkaisuja täytyy kuitenkin tehdä, omista mielipiteistä saattaa joutua ja pitää pystyä joustamaan sekä pyrkiä joskus näkemään asioita myös päältäpäin.
Jälkitöissä samoin kuin äänityksissä voi taloudellisten resurssien ja olemassa olevien kontaktien sallimassa määrin hyödyntää orkesterin ulkopuolista osaamista esimerkiksi käyttämällä erillistä miksaajaa, masteroijaa tai graafista suunnittelijaa. Nämä työvaiheet voi usein suorittaa myös huomattavasti vaatimattomammissa ja pienemmissä tiloissa kuin itse äänittämisen, kunhan paikan kuunteluolosuhteet ovat kunnossa ja vastaavat syntyvää lopputulosta ja mahdollistavat toivotun äänellisen jäljen aikaansaamisen. Tehtiinpä jälkityöt sitten millä porukalla ja missä paikassa hyvänsä, on orkesterilla niiden jälkeen hallussaan tallenne, josta kuulija saa hyvän kuvan orkesterin musiikista. Vaikka kaikki työvaiheet eivät välttämättä ole olleet helpoimmasta tai mielekkäimmästä päästä, on projektin edetessä toivottavasti vältytty pahemmilta ristiriidoilta ja karikoilta – kaiken tämän palkkana lopputuloksena on äänite, joka toimii orkesterin käyntikorttina, keikansaantivalttina ja viestinä muulle musiikkikentälle, että “täältä kyllä pesee”.
Kirjoittanut: Klas Granqvist
Julkaistu: 19.9.2013
