Kuva: Antti Kokkola
Nykykansanmuusikko Maija Kauhanen, 38, on kulkenut pitkän tien kansanmusiikin kentällä – soittaen, säveltäen ja laulaen, yksin sekä useissa kokoonpanoissa. Hänen uransa on rakentunut määrätietoisen työn, rohkeiden valintojen ja kansainvälisten verkostojen varaan. Vuonna 2023 Kauhanen sai Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon, mikä on lisännyt hänen näkyvyyttään artistina.
Vaikka Maija Kauhanen on aina harrastanut musiikkia, tie muusikoksi ei ollut varsinainen itsestäänselvyys. Sibelius-lukion jälkeen opettajat kannustivat nuorta Sibelius-Akatemiaan, jonne ovet eivät kuitenkaan avautuneet heti: 1. varasijan paikka vei vuodeksi Ala-Könnin opistoon Kaustiselle.
– Tämä ensimmäinen pettymys elämässä olikin tosi hyvä juttu. Opistolla oli ihmisiä eri taustoista ja se teki minulle todella hyvää. Tajusin samalla harjoittelun merkityksen. Seuraaviin pääsykokeisiin valmistauduin kunnolla ja pääsinkin opiskelemaan v. 2006.
Opintoihin kuului myös kriisivaihe. Maija piti taukoa kanteleensoitosta ja pohti hetken aikaa, onko tämä sitä, mitä hän oikeasti haluaa.
Maija kuvailee kanteletta haasteellisena soittimena. Se ei myöskään ollut muusikkojen keskuudessa coolein instrumentti, mutta siitä tuli väline, jonka kautta Maija löysi oman äänensä – ja paikkansa.
– En halunnut jäädä yhden instrumentin vangiksi. Opintojen aikana ehdin perehtyä lukuisiin soittimiin, ja pääsin kehittämään monipuolisesti omaa lauluääntä.
Perinteen reunalla, äänen ytimessä
Maija Kauhanen ei ole aina tiennyt, että hänen lauluäänensä kantaisi korkeuksiin – kirjaimellisesti. Matalaääniseksi itsensä mieltänyt laulaja koki identiteettikriisin, kun opettaja sai hänet kokeilemaan karjankutsuja. Ääniala laajeni yli oktaavilla.
– Se oli shokki. Olin aina ajatellut olevani kakkosaltto, mutta yhtäkkiä tajusin pystyväni laulamaan hyvin korkealta.
Äänenkäyttö on ollut Kauhaselle jatkuvan tutkimisen ja harjoittelun kohde. Hän on laulanut eri kielillä, eri kulttuureissa ja genreissä – jazzista kansanlauluun, improvisaatiosta stemmalauluun. Ääni ei ole vain instrumentti, vaan keino ilmaista, lohduttaa ja ravistella.
– Rakastan rintaäänellä laulettua kansanlaulua ja tiukkoja harmonioita. Laulan joka päivä. Jos olen stressaantunut, laulan.
Oman musiikkinsa genren määritteleminen ei ole Kauhasen mukaan helppoa. Se lienee nykykansanmusiikin suuri sateenvarjo, jossa on paljon erilaisia elementtejä: rytmejä, elokuvallisia sävyjä, pop-vaikutteita.
Musiikillisesti Kauhanen liikkuu perinteen ja uuden rajapinnassa. Ensimmäisellä levyllä Raivopyörä (2017) oli mukana perinnetekstejä ja -melodioita, nykyään hän säveltää lähes kaiken itse.
– En tee perinnemusiikkia perinteisessä muodossa. Käytän elementtejä, kuten sanoja vanhoista lauluista, joita yhdistelen ja muokkaan omalla tavallani. Uusi ja improvisaatio kiinnostavat minua enemmän.
Toisella levyllä Menneet (2022) kaikki kappaleet ovat hänen omiaan, yhtä loitsua lukuun ottamatta. Hän tekee myös sanoituksia pitkäaikaisessa yhtyeessään Okra Playground.
– Aloin kirjoittaa omia sanoituksia vasta kymmenisen vuotta sitten. Se on ollut uusi ja innostava aluevaltaus.
Laulut kantavat tarinoita, traumaakin
Kauhasen kappaleet eivät kaihda vaikeita aiheita. Yksi hänen teoksistaan, Raivopyörä, käsittelee lähisuhdeväkivaltaa – aihetta, johon Maija tarttui alunperin lähipiiristä nousseen kokemuksen kautta.
– Aluksi tein biisin itseäni varten, kun piti saada purettua se ahdistus pois. Sitten mietin, voiko kappaletta viedä lavalle. Alkaessani esittämään kappaletta keikkojen jälkeen tuli aina ihmisiä kertomaan, että ovat kokeneet vastaavia asioita.
Kappale on jäänyt ohjelmistoon vuodesta 2013. Se on esimerkki siitä, miten musiikki voi olla enemmän kuin viihdettä – se voi olla peili, lohtu ja yhteys. Maijalla ei ole omakohtaisia kokemuksia satuttavista parisuhteista, mutta hän kertoo kokeneensa muutoin ikäviä sosiaalisia ilmiöitä, kuten muiden taholta tulevaa vähättelyä.
– Minulle on sanottu päin naamaa kaikenlaista, kommentoitu esiintyjänä – miten esitän tai pukeudun. Minua kummastuttaa ajatus, että toisen menestys olisi itseltä pois. Jos joku loistaa, hänet pitää pienentää. Ihmiset lokeroidaan, ja jos sä muutut, se on muille vaikeaa. Sellainen menee ihon alle. Mietin usein, miksi ihmisiä pitäisi dissailla, ja miksi toisaalta joudun edes miettimään näitä asioita.
Toimeentulo: sirpaleista rakennettu kokonaisuus
Maija Kauhanen on rakentanut uransa itse – alkanut omatoimisesti järjestää itselleen keikkoja, lähettänyt tuhansia sähköposteja, tuottanut omia projekteja. Muusikon nykyinen arki on palapeli, jossa jokainen osa – keikat, apurahat, studiotyöt, jo vähemmälle jäävä opetustyö sekä taustalaulaminen muille artisteille – muodostaa elannon. Joskus keikkoja on ollut jopa 200 vuodessa ja silti toimeentulo on jatkuvaa tasapainoilua. Esimerkiksi tämä kesä on harvinaisen tyhjä.
– Tulot vaihtelee paljon. Välillä ei tule mitään tai yhtäkkiä yhdessä kuussa tulee monen kuukauden tulot.
Kansanopistovuoden jälkeen Kauhanen hankki arvokkaan työkokemuksen: hän kiersi kaverinsa kanssa kaksi kesää soittaen keikkoja palvelutaloissa, mikä avasi silmiä. Työllistyminen on mahdollista, kun vaan on ahkera ja hoitaa hommat itse.
– Saimme pienen palkkioavustuksen Helsingin kaupungilta. Teimme yli sata keikkaa kesässä. Ihan julkisilla mentiin eri paikkoihin, n. 2-3 paikkaa päivässä. Se oli rankkaa, mutta samaan aikaan kohtaamiset vanhusten kanssa olivat tosi merkityksellisiä.
Myöhemmin vastaava toiminta jatkui mm. Rönsy-trion kanssa.
– Järjestimme keikkoja, haimme rahoituksia ja kiertelimme Suomea. Se oli kuin työelämäopetusta.
Maija Kauhanen. Kuva: Maarit Kytöharju
“Yksi tyyppi yleisössä voi muuttaa kaiken”
Aluksi Maijaa ei kysytty yhteistyöhön – kantele ei ollut suosittu soitin, ja siihen liittyi ennakkoluuloja. Hän kuitenkin oivalsi, että jos musiikilla haluaa elää, on luotava omat työnsä ja uskallettava lähteä mukaan projekteihin.
Valmistumisensa aikoihin Maija Kauhanen soitti jo noin kahdeksassa eri bändissä, sävelsi ja kiersi. Vuonna 2017 hän sai Emma-palkinnon ja pääsi esiintymään pariin showcase-tapahtumaan, jotka poikivat uusia keikkoja. Kauhasen ura sai uutta nostetta ja muusikkona eläminen oli mahdollista.
Yksi showcaseistä oli esiintyminen WOMEX-musiikkimessuilla v. 2017.
– Kalenterini täyttyi kahdeksi vuodeksi ja lopetin lähes kaikki muut projektit. Se on edelleen poikinut keikkoja, vuosienkin viiveellä.
Kansainväliset esiintymiset ovat olleet merkittävä osa kansanmuusikon toimeentuloa ja urakehitystä ja showcase-tapahtumat tärkeä väylä ulkomaiden keikkatilausten saamiselle. Niihin osallistuminen on investointi, jonka toteuttamiseen Kauhanen kannustaa lämpimästi kaikkia:
– Usein artisti itse maksaa osallistumisensa: matkat, majoitukset jne. Mutta jos yksi festivaalipomo tykkää ja buukkaa sinut, se maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti. Se yksi tyyppi voi muuttaa kaiken.
Verkostoituminen on Kauhaselle elintärkeää. Hän on opetellut puhumaan ihmisille, tutustumaan ja pysymään mukana kentän liikkeissä.
– Aluksi showcase-tapahtumat oli tosi jännittäviä. Mutta kun ihmiset alkaa pikkuhiljaa tulla tutuiksi, se helpottuu. Jos oikeasti haluaa tehdä jotain, pitää uskaltaa ottaa yhteyttä. Jos en minä, niin kuka muu?
Yrittäjyyttä ja itsensä työllistämistä
Maija Kauhasella on nykyään osakeyhtiö, ja hän on työllistänyt myös muita. Kauhasella on saksalainen levy-yhtiö, joka markkinoi levyjä Keski-Euroopassa ja vuodesta 2018 alkaen hänellä on ollut suomalainen agentuuri, mutta ei manageria. Myöskään agentuuri ei ole itsestäänselvyys – niitä ei managerien tavoin ole Suomessa paljon. Hän onkin ottanut vuosittain osaa maksullisiin mentorointiohjelmiin ja uravalmennuksiin.
– Ne on olleet hyödyllisiä. Joku ulkopuolinen katsoo tilannettasi ja ehdottaa, mihin suuntaan voisi mennä tai kehen olla yhteydessä. Paljon arvokasta apua ja vertaistukea olen myös saanut kollegoilta ja kanssamuusikoilta.
Kauhanen esiintyy usein pienellä kokoonpanolla – hän ja miksaaja – mikä tekee kiertämisestä taloudellisesti kannattavampaa verrattuna isoon bändiin.
– Henkilökohtaiset palkkani ovat viime aikoina nousseet. Kaikki ylimääräiset tulot menevät silti projekteihin – uusiin soittimiin, studioon jne.
Ajanhallinta sekä jaksaminen on jatkuva haaste. Jos haluaa joskus pitää vapaata, on ostettava itselleen aputyövoimaa.
Muusikko kuvailee kansanmusiikin alan arkea: valmiita rakenteita ei ole.
– Ei ole orkestereita tai bändejä, joihin voisi vain mennä töihin. Se kuormittaa monia. Muusikot tekevät projekteja ja hakevat rahoituksia – pitää olla kuin yrittäjä, joka hommaa itse itselleen töitä.
Apurahojen hakeminen on tullut osaksi arkea, mutta sekin on ollut opettelun paikka. Apurahojen hakeminen vaatii aikaa ja harjoittelua. Hylkäyspäätöksistä ei kannata masentua. Kauhanen muistuttaa, että suomalainen apuraha- ja kulttuuritukijärjestelmä on harvinaisuus, jollaista ei ole monissakaan maissa. Siksi sitä kannattaa hyödyntää.
– Viime aikoina on ollut hienoa huomata, että musiikkini soi radiossa ja näkyy muuallakin. Soitan kaikki keikat omalla musiikilla, ja kun niitä on ollut vuosittain joskus jopa 200, Teosto-tuloista on alkanut tulla ihan oikeaa tuloa – ei puhuta enää satasista. Se on ollut iso oivallus: kun tekee omaa musiikkia ja esittää sitä paljon, siitä kertyy myös tekijänoikeustuloa.
Silti epävarmuus on jatkuvaa.
– Haasteita on paljon. Töitä ei ole valmiina – jokainen keikka pitää hankkia itse. Toki nykyään agentuuri auttaa tässä.
Kaikki työ ei näy ulospäin. Kotikonsertit ja pienet keikat Maija tekee usein yksin sekä hoitaa itse konsertteihin ajamiset sekä majoitus- ja monet muut käytännön järjestelyt.
– Onneksi olen aika käytännön ihminen, se auttaa. Totta kai välillä on hankalaa. Stressaavat tilanteet ja yllättävät jutut pitää vain selvittää. Ei ole välttämättä ketään, jolta kysyä – pitää pärjätä.
Maija Kauhanen. Kuva: Maarit Kytöharju
Tilaa ja näkyvyyttä monimuotoisuudelle
Kauhanen miettii, että kansanmusiikilla itsessään menee hyvin ja suomalaiset artistit ovat ulkomailla tosi arvostettuja ja harrastajia on paljon, mutta Suomessa näkyvyyttä on hankala saada. Onneksi joitain marginaaliartisteja on myös alkanut näkymään radiossa ja telkkarissa.
–Se on tosi siistiä. Mutta samalla viimeaikaiset kulttuurileikkaukset on olleet tosi karuja. Monet tapahtumat on tuettu julkisilla varoilla, ja jos heidän tukensa leikataan, se vaikuttaa suoraan muusikkojen palkkoihin. Ja toki samalla myös Suomen musiikkikentän monimuotoisuuteen.
Maija puhuu suoraan kulttuurialan haasteista: leikkausten ohella näkyvyyden puute ja työn kuormittavuus ovat ikäviä ilmiöitä, jotka kaikki vaikuttavat toisiinsa. Projektimuotoinen työskentely on kansanmusiikissa arkipäivää, mutta se tuo mukanaan hallinnollista kuormaa.
– Se vie paljon aikaa. Ja vaikka minulla on kirjanpitäjä, teen itse paljon hallintoa: raportointia, meileihin vastaamista, kalenterin hallintaa.
Kauhasen mukaan moni ei ole löytänyt musiikillista kotiaan, mikä ei ole hyvä asia hyvinvoinnin kannalta. Hän toivoo, että ihmiset antaisivat mahdollisuuden myös sille, mikä ei ole tuttua.
– Kansanmusiikki-käsitteeseen kiteytyy paljon ennakkoluuloja ja pölyä. Mutta sen alle mahtuu valtava kirjo. Samalla kansanmusiikin kenttä on tosi dynaamista, siellä todella tapahtuu, mutta siitä on vaikeaa löytää tietoa. Pitää tuntea joku, joka osaa vinkata. Nyt kun yhdistyksiltä kuten Jazzliitolta, Kansanmusiikkiliitolta ja Kanteleliitolta leikataan rahoituksia, kukaan ei enää kokoa tätä tietoa. Tavallinen kuulija ei tiedä, mistä etsiä.
Näkyvyys tuo yleisöä – ja yleisö tuo elannon. Radiosoitto, festivaalit ja mediahuomio eivät merkitse vain mainetta, vaan konkreettista tukea taiteilijan työlle.
– Havaintoni mukaan useissa maissa muusikot pääsevät helpommin isoihin medioihin. Olen ollut itse mukana projekteissa, jotka ovat saaneet näkyvyyttä paikallisissa aamutelevisio-ohjelmissa, joissa soitetaan säännöllisesti eri genrejä. Suomessa tätä on vähemmän – että artisti pääsisi näkyville foorumeille, vaikka levyn julkaisun yhteydessä. Se voisi olla tosi arvokasta niin artisteille kuin myös yleisöille tutustuttaen heitä erilaisiin taiteisiin ja heille uusiin artisteihin.
Kauhanen kuvailee, että on ollut silmiä avaava kokemus huomata, kuinka näkyvyys mediassa tai omien biisien soittaminen radiossa vaikuttaa – se tuo konkreettisesti uusia ihmisiä keikoille. Radiosoittoa on välillä tullut, vaikka yleisesti radiotarjonta on supistunut Kauhasen mukaan lähes yksinomaan popin tai iskelmän suuntaan, vaikeuttaen sitä, että ihmiset löytäisivät uutta ja pienempiä sekä alternative-artisteja.
–Jos ei kuule, ei voi tietää. Festivaaleillakin on vaikeaa. Jos yleisöä ei tule, ei voi järjestää tapahtumia. Mutta miten saataisiin monimuotoista musiikkia kuulumaan? Helsingissä on paljon huippumuusikoita Lähi-idästä – missä he näkyvät? Ja jos minä koen olevani marginaalissa, missä he sitten ovat?
–Haluaisin, että eri genret kohtaisivat enemmän, näkyisivät kulttuuriuutisissa ja Presidentinlinnassa. Tai jos erilaiset muusikot pääsisi soittamaan aamutelkkarissa päivittäin 2 biisiä livenä, sillä olisi iso vaikutus. Silloin meillä olisi huomattavasti monimuotoisempi taide- ja musakenttä Suomessa.
Haastattelu ja teksti: Nina Castén
Julkaistu: 24.7.2025
Haastattelu on julkaistu osana Euroopan unionin osarahoittamaa Klusteri-hanketta. Klusteri-hankkeen toteuttaa Rytmi-instituutti ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun luovan talouden yksikkö ja sen mahdollistajina toimivat Euroopan unionin lisäksi myös Kuortaneen säästöpankkisäätiö sekä Seinäjoen kaupunki.
