“Totaalisen uupunut ihminen on kävelevä ruumis, jonka sielukin on kuihtumassa. Siinä kuilussa on mahdotonta yrittää pitää laidoista kiinni. Sitä valuu vaan hiljalleen alaspäin”, Juska Salminen kuvailee.
Tässä juttusarjassa käsitellään musiikin ja mielenterveyden suhdetta toisiinsa. Minkälaisia mielenterveydellisiä haasteita muusikon ja musiikkimaailman epäsäännölliset työolosuhteet ja musiikkibisneksen monenlaiset paineet luovat? Mitä eri vinkkejä muusikoilla ja artisteilla on päänsä pitämiseen kasassa? Tai toisaalta, mitä kaikkia mahdollisuuksia luovuus voi tarjota henkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen?
Vai onko mielensä kanssa tasapainoileva “hullu artisti” käsitteenä vain puhdas klisee?
Tässä juttusarjan ensimmäisessä osassa kosketinsoittaja Jussi-Mikko “Juska” Salminen kertoo omista kokemuksistaan HIMissä vuosituhannen vaihteessa, jolloin kiertäminen huippubändin riveissä vei miehen burn outin partaalle.
Salminen itse kuvailee HIM-vuosiaan “sukellukseksi satuun, jota ei aina voinut uskoa todeksi”. Parikymppinen kokematon kouvolalaispoika vedettiin yhtäkkiä suoraan matkalle maailman isoille areenoille keskelle suomalaisen love metal -bändin menestystarinaa.
“Jos bändin muut jätkät pystyivät ajelemaan koko ajan mukavasti satasta ja hölläilemään tarvittaessa, niin omalla kohdalla oli koko ajan pakko mennä 120 kilsaa lasissa. Jos tuollaista vauhtia ajelee liian pitkään, on ilmiselvää, että kurvit alkavat muuttumaan vaikeammiksi hallita ja vauhtinäkö sumenee. Mä olin aika likellä vetää suoraan metsään. Pahimmassa tapauksessa olisi menty siihen pisteeseen, että olisin itse ohjannut itseni päin seinää”, Salminen muistelee nyt.
Ujuttautuminen lähipiiriin
Salminen liittyi HIMiin vuonna 1998, juuri bändin suureen maailmanmaineeseen nousemisen kynnyksellä. Bändiin liittyminen oli eräänlainen tuhkimotarina – Salminen diggaili HIMiä ja ujuttautui pikku hiljaa bändin lähipiiriin. Yhtäkkiä Ville Valo kysyi häntä kosketinsoittajaksi kiipparikioskin edellisen haltijan Antto Melasniemen seuraajaksi.
Salmisella oli kuitenkin takanaan oikeastaan vain kolme vuotta piano-opintoja lapsena ja puoli vuotta synansoittoa kouvolalaisessa Mary-Annissa (josta tuli myöhemmin goottimetalliyhtye To/Die/For). HIMissä Salminen lähti käytännössä suoraan ulkomaankiertueille.
Samaan aikaan Salminen eli satua idolibändinsä riveissä, mutta samaan aikaan kokemuksen puute oli yksi seikoista, joka teki pestistä nopeasti todella kuluttavan.
“Siis mahtavaahan kaikki oli, ei sitä pidä unohtaa. Mutta tuon kokoluokan menossa pitää olla joko alusta asti mukana, tai sitten hypätä sinne joukkoon riittävällä määrällä pohjatyötä. Mulla siirtyminen heviliigaan tutusta bändiympäristöstä tapahtui hetkessä. Siinä oli mahdotonta pysyä mukana, vaikka menin niin pitkälle, kuin pystyin”, Salminen kertoo.
Vastassa olikin nopeasti burn out.
“Esimerkiksi Kaasu (Mika Karppinen) tahkoi vuosia ja vuosia mukana, ja se onnistuu, kun on soittotaitoa ja kokemusta alasta. Burton (Janne Puurtinen) nyt menee mun korvaajana maaliin asti. Mun taasen olisi pitänyt ylittää itseni koko ajan. En edes uskalla ajatella missä kuosissa olisin ollut, jos olisin vielä salaillut oloani ja jatkanut. Koko porukalla oli muutenkin vieterit kireällä, kun kaikkia oli revitty kaks-kolme vuotta joka suuntaan.”
Salmisen mukaan burn outissa kyse ei ollut pelkästä kiertueväsymyksestä, vaan “bändissä olemisen rakenteiden murtumisesta”. Salminen kertoo, että väsymys tuli nopeasti.
“Ihan täsmällistä hetkeä ei pysty sanomaan, mutta esimerkiksi pelko treeneistä tuntuu nyt tutulta ajatukselta.”
Jo vähän ennen varsinaista väsymystä Salminen oli jo alkanut haaveilla ns. tavallisesta elämästä – opiskelusta ja huolettomasta olemisesta.
Päätös bändin – ja samalla huikean sadun – jättämisestä muodostui pikkuhiljaa, mutta lopullinen ratkaisu syntyi eräissä PA-harjoituksissa Tavastialla.
Salminen teki treeneissä virheen, jonka takia bändin piti keskeyttää soitto. Ville Valo sanoi Salmiselle jotain siihen suuntaan, että “saat muutenkin kenkää rundin jälkeen”. Vaikka kyseessä oli todennäköisemmin vitsi kuin konkreettinen uhkaus, lause upposi Salmiseen.
“Iskin synat kiinni ja lähdin pakkaseen. Soitin itkien iskälle, että mä en jaksa. Meillä oli kiertueen jälkeen tulossa vielä seuraavan levyn nauhoitukset ja mä oon aina vihannut studiota. Kun väsymys silloin Tavastialla iski, mä vihdoin pakenin”, Salminen muistelee.
Bändi istui yhdessä alas myöhemmin hotellihuoneessa Portugalissa. Salmisen päätös jättää bändi tuli lopulta yllätyksenä muille.
“Kun ero sitten tapahtui, tuli valtava helpotus. Viimeiset keikat ennen lähtöä tuntuivat samalta kuin silloin alussa. Kun tiesi että lopettamisella oli päivämäärä, ei enää ahdistanut. Lopettaminen tuntui pakolliselta ja oikealta. Ensin tuli rauha ja sitten romahdus.”
Sängyn pohjalta uuteen nousuun
Taitelijanimellä Zoltan Pluto HIMissä soittanut Salminen jätti bändin alkuvuodesta 2001. Bändin jälkeen elämä tuntui pitkään tyhjältä, ja burn outin ja masennuksen oireet puskivat Salmisella läpi.
“Mä olin kerran aikaisemmin kokenut pienen uuvahtamisen, jota ei voi kuitenkaan kutsua burn outiksi. Siksi kaiken tunteen puute ei tullut enää yllätyksenä HIMistä eron jälkeen”, Salminen kertoo.
“Se vaan viilsi läpi koko vartalon. Haavasta vuoti verta niin moneen suuntaan, että pakettia oli mahdoton pitää kasassa. Mä olin saanut kaiken, nyt se kaikki oli kadonnut. Ei enää keikkoja, faneja, salamavaloja tai fyrkkaa. Vaikka raha oli ollut täysin toissijainen juttu, nyt sekin huusi katkerana erosta. Miten mä olin pystynyt jättämään myös rahan?”
“Aamulla heräsin tuskaan, ja illalla tuli muutaman minuutin helpotus ennen nukahtamista. Se on helvettiä. Mä oon sosiaalinen ja iloinen ihminen, ja nautin elämästä. Masennuksessa kaikki kääntyi kuitenkin valkoisesta mustaksi. Sitä eristää itsensä niin paljon maailmasta, että pahimmillaan unohti, minkälaista oli aikoinaan jutella ihmisten kanssa. Totaalisen uupunut ihminen on kävelevä ruumis, jonka sielukin on kuihtumassa. Siinä kuilussa on mahdotonta yrittää pitää laidoista kiinni. Sitä valuu vaan hiljalleen alaspäin.”
Salminen sai onneksi apua niin lähipiiriltä kuin ammattilaisten taholtakin. Etenkin vanhempien apu oli tärkeää, jotta arkiset asiat hoituvat ympärillä, kun itse ei jaksanut. Salminen kävi jonkin aikaa terapiassa, mutta ei kokenut sitä hyödylliseksi.
“Ei tyhjyyttä voi täyttää edes ammattilainen, varsinkaan silloin, kun ollaan menossa vielä täysillä kohti pohjaa.”
Varsinaiseksi suunnanmuuttajaksi osoittautui kuitenkin Jaani Peuhu, soittajakaveri Mary-Annista. Peuhu vinkkasi Salmiselle mahdollisuutta suorittaa siviilipalvelus kulttuurikeskus Gloriassa Helsingissä.
Gloria olikin Salmiselle iso pelastus. Siellä hänet otettiin lämpimästi vastaan, ja hänen tilanteensa ymmärrettiin. Gloriassa Salmiselle annettiin tilaa hengittää, eikä Salmisen tarvinnut tuntea syyllisyyttä, jos hän halusi välillä vetäytyä kuoreensa.
“Tärkeää oli myös se, että mulle annettiin yksinkertaisia tehtäviä. Masentunutta ihmistä ei saa mun mielestä pakottaa mihinkään, mutta kyllähän rutiinit auttaa. Mä opiskelin taas vauvan askelia Gloria-perheen hellässä huomassa.”
Kipinä silmissä
Salminen kertoo, että on saanut käsiteltyä HIM-vuodet kunnolla vasta pari vuotta sitten. Hän on joutunut vuosien ajan käymään läpi eri kanteilta, miksi koko tapahtumaketju kävi hänelle.
“Mä pääsin hardcorefanina soittamaan mun idolin bändiin. Ja me noustiin vielä historiallisesti parrasvaloihin. Eihän niin voi käydä, ja kuitenkin kävi. Olihan se hämmentävän monen pienen ja isomman detaljin tapahtumaketju, että siellä synan takana soittelin.”
Vielä kymmenen vuotta sitten Salminen painoi 30 kiloa enemmän, ja elämä tuntui olevan täysin ilman suuntaa.
“Kilot eivät määrittele onnellisuutta, mutta se silmistä kadonnut kipinä on elintärkeä. Se on tullut vuosien varrella takaisin. Jotkut samaan mankeliin joutuneet ovat sinne jääneet. Mulla oli helvetillinen reitti rakentaa itsestäni kokonainen ihminen. Oon ylpeä, että jaksoin käydä taistelun läpi.”
Salminen työskentelee nyt itse nuoriso-ohjaajana Kouvolassa. Siksi Salminen pitää hauskana kuriositeettina yksityiskohtaa, että hänen pelastuksensa, kulttuurikeskus Gloria, oli nimenomaan Helsingin nuorisopalveluiden kulttuurisen nuorisotyön paikka.
Salminen kertoo, että nuorisoalalla toimiminen on antanut myös hänelle itselleen mahdollisuuden elää myös menneisyydestä.
“Se ei tunnu leuhkimiselta, ylpeilyltä tai vanhalta roikkumiselta. Tajusin, että HIM-aika tulee aina olemaan osa mua. Ne bändistä eroamisen jälkeen syntyneen avohaavan purot valuivat vuosien varrella moniin haaroihin, palaten välillä yhteen ja aiheuttaen aina edellistä vahvempaa tuskaa, turtumusta ja tyhjyyttä. Mutta nyt se arpi on sulkeutunut.”
Juska Salminen nauttii esiintymisestä, vaikka HIMissä se veikin miehen burn outin partaalle. Hän kertookin ymmärtäneensä vuosien mittaan, että hän on enemmän esiintyjä kuin muusikko.
Haaveile, treenaa ja ole valmis
Sekä oman kokemuksensa että nuoriso-ohjaajan perspektiivistä Salmisella on niin nuorille kuin muillekin musiikkimaailmaan tähtääville Salmisella selvä viesti.
“Tämä on tosi kliseistä, mutta kannattaa olla haaveita. Mutta pitää treenata ja olla valmis”, Salminen painottaa.
“Nämä on niin yleismaailmallisia totuuksia, ettei sapluuna asetu vain musamaailmaan, vaan tämä toimii moneen elämänalueeseen. Erotuksena on se, että jos olet esiintyvä artisti, ihmiset katsovat sua hieman eri tavalla. Sä oot kuitenkin päässyt sinne esiripun taakse, mikä on maagista ja kiinnostaa jengiä.”
Salminen muistuttaa, että on äärimmäisen tärkeää miettiä vastuuta ja olla aito. Valta on pahin huume, ja myös artistina saa tietynlaista valtaa. Suurin osa ihmisistä ei esiinny lavalla, ja kun on valokeilassa, päätyy heti myös ihailun kohteeksi.
“Jos sitä valtaa käyttää väärin, se tulee kyllä eteen ja katsoo viimeistään peilistä takaisin. Ei jengi halua olla kusipään kavereita.”
Bändissä voi olla minkälainen persoona tahansa, tai vaikka luoda itselleen uuden roolin. Rooliin on kuitenkin pakko heittäytyä täysillä ja olla siksi omalla tavallaan hullu. Jos mukana ei ole täysillä, se kyllä huomataan.
“Mutta siitä roolista pitää kuitenkin päästää myös irti, eikä se ole niin helppoa. Jos sen hulluuden päästää täysin sisään, ollaankin jo riskialueella”, Salminen toteaa.
Tietysti myös neste voi helposti nousta niin sanotusti päähän.
“Meillä oli HIMissä aika tiukka kuri pitää jalat maassa, mutta onhan se täysin mahdotonta olla koko ajan kiinnitettynä siihen. Keikoilla on kuitenkin ihan kirjaimellisesti stagella toisia korkeammalla. Tuhansille ja tuhansille ihmisille soittaminen ei voi olla vaikuttamatta. Jälkikäteen oon katsonut jotain haastisklippejä missä oon, ja voi sitä myötähäpeän määrää. Siellä on eri tyyppi kajaalien takana sönkkäämässä. Mutta eihän se ole ihme, kun silloin ennen bändiä jo pelkkä Helsinkiin muutto teki olon, että oli maailmaa suurempi.”
Oma lukunsa musiikkibisneksessä on myös toisenlainen neste, eli alkoholi, ja muut päihteet. Esimerkkinä Salminen kysyy, kuinka monessa muussa työpaikassa voi käyttää työaikana alkoholia.
“Luomista aktivoidaan eri keinoin, ja keikoilla on ok juoda vähintäänkin jännitystä hieman pois. Alkoholilla ei todellakaan suoritusta paranna, mutta kyllä se kuuluu olennaisesti siihen elämäntyyliin. Sillä nesteellä vaan pitkällä aikavälillä polttaa sekä maksaansa että omaa henkistä kynttiläänsä.”
Isojen persoonien tasapainoilua
Mutta mikä sitten on hyvä keino pärjätä musiikkimaailman vauhdissa?
Salminen huomauttaa, että loppujen lopuksi mielenterveysasiat eivät ole musiikkimaailmassa tabu. Artisteilla on Salmisen mielestä aina ollut lupa toimia tavallisten normien ulkopuolella ja sekoilla, ja näin ollen myös lupa hajota.
Mielenterveyskysymykset ovat tabuja enemmän ihmisille, jotka eivät ole esillä, mikä on tietysti harmi. Onneksi esimerkkitarinat voivat antaa lohtua ja rohkaisua kaikille, ja “jos yksikin saa lohtua siitä, että toinen avautuu, niin se on jo tärkeää”, kuten Salminen toteaa.
Salminen korostaa, että varsinkin paljon esillä olevat artistit ovat isoja persoonia. Tällaisista persoonista halutaan myös jatkuvasti repiä älyttömän paljon irti joka suuntaan.
“Tarvitsee siis myös olla iso ihminen, että pystyy samalla suojelemaan itseään. Tasapainoilu on haastavaa, koska odotukset ovat loppupeleissä mahdottomia. Siinä on iso vaara ajautua oman itsensä vankilaan”, Salminen toteaa.
“Sieltä sisältä voi yrittää päästä vapaaksi päihteillä, rahalla tai etsimällä itsestään vastusta. Loppupeleissä vapaus koittaa vasta sitten, kun on lusinut tarpeeksi kauan tajutakseen taas, mitkä asiat elämässä merkkaavat eniten. Mulla siihen meni se 15 vuotta. Pitkä kakku.”
Salminen on itse jatkanut musiikin ympärillä toimimista vaihtelevan aktiivisesti, ja osittain juuri sen ansiosta mieli on pysynyt kirkkaana. Hän soitti vielä pitkään To/Die/Forin riveissä.
“Mä pääsin To/Die/Forinkin kanssa rundaamaan esimerkiksi Eurooppaan, Meksikoon, Japaniin ja Kiinaan asti. Vaikka sillä ei elänyt, niin pitihän se mielen virkeänä.”
Viime aikoina Salminen on seurannut vierestä ystäviensä bändin Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS:n nousukiitoa. Salminen matkasi bändin mukana festareille Slovakiaan ja Puolaan dokumentaristin ja roudarin roolissa ystäväpohjalta.
“Se teki omalle mielenterveydelle tosi hyvää. Muistin taas, tai oikeastaan tunsin, minkälaista se meno oli silloin aikoinaan, kun soitin itse. Elin niiden ilon kautta samaa hommaa.”
Salminen on käynyt myös bändin parilla keikalla soittamassa “läpällä” HIMin Resurrectionin.
“Oli aivan mahtavaa treenata biisiä kotona ja treeneissä. Herätä ja jännittää koko keikkapäivä. Sydän jyskytti ennen lavalle astumista, mutta siellä taas koko ympäristö muistui ja unohtui samaan aikaan. Antoi mennä vaan. Takahuoneeseen mennessä oli se sama vanha fiilis”, Salminen kertoo.
“Se jätti nälkäiseksi. Tekisi taas jossain määrin mieli soittaa, mutta pitää olla varovainen. Ihan noin mielenterveyden kannalta.”
Kirjoittanut: Kalle Heino
Kuvat: Kalle Kaskinen
Tukea ja apua
- Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelin – apua elämän kriiseihin
- Suomen Mielenterveysseuran Sekasin-chat – keskusteluapua nuorille
- Verkkokriisikeskus Tukinet
Lue myös
- Musiikki ja mielenterveys: Onko ahdistus muusikon ammattitauti?
- Musiikki ja mielenterveys: Bändikemia kuntoon työnohjauksella
- Intohimo, työmania ja jaksaminen: Haastattelussa Kimmo Aroluoma
Julkaistu: 28.7.2017
