Masterointi on miksauksen ja julkaisun välissä viimeinen vaihe, jossa voi vielä vaikuttaa lopulliseen soundiin ja moneen muuhun asiaan. Muutama sana omasta suhteestani masterointiin: Vaikka olen itse enemmän tuottaja ja miksaaja, teen nykyisin myös enenevässä määrin myös masterointeja. Masteroin myös noin … Lue lisää
Hiili Hiilesmaa: Miksaussessiosta kaikki tehot irti
Sinä aikana, kun olen toiminut tuottajana ja miksaajana, maailma on muuttunut melkoisesti. Kun aloitin innokkaana kuutosluokkalaisena äänityshommat, miksaus tehtiin jo äänitettäessä: jos laulu tuntui tulevan koeäänityksen jälkeen liian kovaa suhteessa kitaraan ja rumpuihin, vedin bändimme laulajaa jaloista hiukan etäämmälle C-kasettimankasta. … Lue lisää
Musiikkivideot: Yhä artistien tärkein promootiokanava?
Tässä kolmiosaisessa juttusarjassa pohditaan musiikkivideoiden merkitystä digitalisoituneessa ja alati muuttuvassa liiketoimintakentässä. Ensin aihetta käsiteltiin levy-yhtiöiden näkökulmasta, sitten ääneen pääsivät musiikkivideo-ohjaajat ja lopuksi näkemyksiään jakavat artistit: metallilaulaja Tomi Joutsen (Amorphis, Hallatar), country-solisti-kitaristi Tomi Tajakka (Steve ’n’ Seagulls) ja poplaulaja Ilta. Artistit … Lue lisää
Musiikkivideot: Ohjaajat visioiden välittäjänä
Tässä kolmiosaisessa juttusarjassa pohditaan musiikkivideoiden merkitystä digitalisoituneessa ja alati muuttuvassa maailmassa. Aihetta käsiteltiin edellisessä osassa levy-yhtiöiden näkökulmasta, nyt ääneen pääsevät musiikkivideo-ohjaajat Vesa Ranta, Rudi Rok ja Jaakko Manninen. Kolmikkoa yhdistää alalle päätyminen puolivahingossa. Ranta hankki kolme vuotta sitten hetken mielijohteesta … Lue lisää
Omakustanneäänitteen julkaiseminen
Haluaisitko julkaista esimerkiksi albumin, singlen tai EP:n? Oletko kuitenkin vailla julkaisijaa? Julkaisun voi tehdä halutessaan myös omakustanteisesti. Tässä artikkelissa käydään läpi omakustannejulkaisuun liittyviä käytännön asioita ja toimenpiteitä, joiden kanssa joutuu tekemisiin ennemmin tai myöhemmin äänitettä julkaistessa. Aiheesta löytyy hyvin tietoa … Lue lisää
Musiikkivideot: Levy-yhtiöt videoiden tuottajina
Tässä juttusarjassa pohditaan musiikkivideoiden merkitystä digitalisoituneessa ja alati muuttuvassa liiketoimintakentässä. Ensimmäisessä osassa aihetta käsitellään levy-yhtiöiden näkökulmasta. Ajatuksiaan jakavat Warnerin A&R manager Lasse Kurki, Universalin omistaman Spinefarmin A&R manager Euge Valovirta ja Svartin osakas Tomi Pulkki. Kurjen edustamia artisteja ovat esimerkiksi … Lue lisää
Perustetaanko b(r)ändi?
Kun bändi tai artisti astuu yleisön eteen ja julkisuuteen, kokonaisuudesta syntyy aina vaikutelma, jota voi kutsua myös brändiksi. Sen olemusta ja merkitystä pohtivat räppäri Brädi ja The 69 Eyesin laulaja Jyrki 69. Sanalla brändi on ikävä kaiku. Se assosioituu kaupallisuuteen, … Lue lisää
Miten erottaa bändin jäsen?
Mitä pidempään bändi toimii, sen todennäköisemmin se joutuu rukkaamaan kokoonpanoaan uuteen uskoon. Hyvä esimerkki tästä on vuonna 1991 perustettu Apulanta, jonka miehitystä on muutettu muutamia kertoja. Joissakin tapauksissa kyse on ollut erottamistilanteista. Toni Wirtanen on Apulanta-yhtyeen lauluntekijä ja toinen sen … Lue lisää
Musiikki ja mielenterveys: Bändikemia kuntoon työnohjauksella
Olemme paneutuneet musiikin ja mielenterveyden yhteyttä käsittelevässä juttusarjassa niin maailmaa kiertävän huippubändin soittajan burn outiin kuin musiikkialan yleisiin mielenterveyskysymyksiin. Tässä viimeisessä osassa perehdymme yhteen keinoon, jolla etenkin bändit voivat pitää huolta henkisestä hyvinvoinnistaan: työnohjaukseen. Neljästä naisesta koostuva vocal folk hop … Lue lisää
Rakkaudesta muoviin – pienlevy-yhtiön tarina
Turussa 1990-luvun puolivälissä perustettu levy-yhtiö Plastic Passion pitää omaehtoista toimintaansa kannattavana. Ei välttämättä taloudellisesti, mutta muin tavoin kyllä. Plastic Passion syntyi helmikuussa 1995, kun Aku-Tuomas Mattila päätti julkaista kasettipainoksen oman bändinsä livenauhasta. Hän oli lainannut The Curen Plastic Passion -biisin … Lue lisää











